Like A Revolution

27. Luku|Kohta kotona

Aleksin POV:

Lähdin aamupalan jälkeen ajamaan kotiin. Mielessä pyöri pelko siitä, että Ollille olisi sattunut jotain. Yritin vielä soittaa, ei vastausta. Tajusin sitten soittaa Joonakselle. Hän sentään vastasi.

Joonas: Moi.

Minä: Moi. Ooksä kuullu Ollista?

Joonas: Eeen...eilisten treenien jälkeen.

Minä: Okei.

Joonas: No?

Minä: Se ei oo pitkään aikaan vastannu puhelimeen. Se on joka päivä soittanu, paitsi eilen ja tänään.

Joonas: Ehkä sillä on ollu muuta. Tai on just sillon ollu nukkumassa.

Minä: Mä en usko. Se kattoo jatkuvasti puhelinta. Mitä jos se ei haluu vastata mulle? Jos jotain on sattunu?

Joonas: Älä ainakaan vielä hätäänny. Ooksä tulossa jo kotiin?

Minä: Oon. Mä soitan vaikka sitte takas, jos Olli ei oo kotona.

Joonas: Okei. Ei se itseasiassa vastannu mullekkaan ku soitin sille eilen illalla. Ollin tuntien en ihmettelis myöskään, vaikka jätkä ois vetäny kännit.

Minä: Totta...

Joonas: Kyl mä uskon et kaikki on hyvin.

Minä: Joo.

Tuli parempi fiilis, kun soitin Porkolle. Olin koko ajan vain ajatellut, että Ollille olisi sattunut jotain.

Ollin POV:

Luulin herääväni...käsittämättömään kipuun selässäni. Raotan silmiäni ja säikähdän nähdessäni jonkun. Hätkähdän voimakkaasti, mutten pääse ylös. "Rauhotu, kaikki hyvin." Vaimea naisääni sanoo. En pysty rauhoittumaan. Pelottaa, sattuu, panikoin, tärisen, on kuuma, tunnen jotain märkää joka paikassa. Katson kättäni. Verta.

Nainen ottaa kädestäni kiinni ja silittää sitä. Tunnen, miten en kykene saamaan kunnolla happea ja näen kaiken sumeana. Nyt kipu selässä tuntuu puutuvan...tunnen kivun siitä huolimatta. Tunnen hiuksiani silittävän käden. Silmäni meinaavat painua kiinni, mutta sitten tunnen naiset huulet omiani vasten. Poskeani vasten valui joko kyynel tai verta. Jos se oli kyynel, en ollut varma, oliko se minun. Tuntui hyvältä, vaikken saanut kunnolla happea. Tuo meinasi ottaa etäisyyttä, mutta vedin hänet takaisin. Painoin toisen käteni tiukasti tuon takaraivolle. Tämän pitkät hiuksen luikertelevat kasvoilleni. Nyt tunsin, kuinka silmistäni alkoi varmasti tulla kyyneliä.

"Voiksä nostaa mut ylös?" Kysyn väsyneenä päästämättä naista paria senttiä kauemmas itsestäni. "En haluu satuttaa sua." Hän vastaa. "Ei oo väliä. Auta mut ylös." Henkäisen ja joudun sulkemaan silmäni. "Ootko sä varma?" Kuulen. Samalla tuo silittää poskeani. Tunnen olevani todella levollisessa tilassa. Koko kehoni hohkaa lämpöä. Selkäni on luultavasti mennyttä. En tiedä mitä on tapahtunut. Tai tapahtuu. Ainoa mitä on, on tuo nainen. "Nosta mut ylös." Huokaisen vielä kerran ja lopulta saan tahtoni läpi. Istun maassa ja siinä vaiheessa tunnen helvetillisen kivun jälleen. Se saa kyynelkanavani tulvimaan ja meinaan menettää koko tajuntani ja kaatua. Tajuan taas, kuinka nainen istuu vieressäni. Otan asennon niin, että voin palata suutelemaan tätä uudelleen. Tuntuu kuin en osaisi. Olisin erilainen. En edes kuulu tänne.

Yhtäkkiä tajuan, että olen ollut samallaisessa tilanteessa aikaisemmin. Erkanen hetkeksi ja katson naista hetken. En näe häntä tarkasti. Siirryn taas tämän huulille ja kierrän toisen käteni hänen kaulalleen. Hapensaanti on entistä huonompaa osaltani. Itken kivusta...

Timeskip 30min:

Julia ei tiedä, mitä pitäisi ajatella...mistään. Ollin kanssa suudelmat tuntuvat...eivät nyt täydellisiltä, mutta hyvältä. Tai no, tämä kyllä oli jotain hyvin normaalista poikkeavaa muutenkin. Olli suunnilleen on kiivenneenä tämän päälle. Yhtäkkiä hän saa noustua omin avuin seisomaan. Julia nousee perässä. Olli horjahtaa ja nojautuu seinää vasten. Hän pitelee hetken päätään ja hieroo silmiään. Julia ottaa puhelimen ja laittaa Nooralle viestin tuu hakee mut NYT!

Timeskip 1h:

Olli oli äärimmäisen paniikin alaisena luhistunut makuuhuoneen lattialle. Tämän selästä ei onneksi nyt valunut verta, Julia oli teipannut sen. Tuo mies ei ollut ikinä ennen ollut näin lähellä kuolemaansa. Tämän päässä sinkoili tuhansia epätodellisia ajatuksia, jotka hallitsivat häntä. Hän oli yli tunnin itkenyt ja kärsinyt helvetillistä kipua. Hän tärisee, ei saa happea kunnolla, ymmärrä tilannetta tai missä edes on.

Rilla on kaiken aikaa vain nukkunut ja makoillut tassut taivasta kohti onnellisesti venytellen.

Aleksin POV:

Kohta olisin kotona. Oli järkyttävä ikävä Ollia, varsinkin kun tämä ei ollut nyt edes vastannut.

Ollin auto on pihassa, eli hän luultavasti on kotona. Onko hän vieläkin nukkumassa vai miksi näyttää, kuin kämpässä ei olisi valoja? Avaan oven kotiavaimillani hiljaa siltä varalta, jos hän nukkuisikin.