Like A Revolution

47. Luku|"Mitä sä piilottelet?"

Klo 18:30:

Heräsin kuullessani Joonaksen ja Joelin keskustelun. Nojasin Aleksin olkapäätä vasten ja tämä puolestaan minun päähäni. "Paljonko kello on?" Kysyn käheällä äänelläni. Aleksi näyttää puhelimensa näyttöä ja nyökkään. "Vätystääkö vähä?" Hän kysyy söpöllä äänellä. "Ei enää." "Sä nukuit ihan hyvän mittaset päiväunet. Joku kaks ja puol tuntii." Tämä sanoo. Hieraisen silmiäni ja alan etsiskellä vesipulloani. "Onks sulla nälkä?" Aleksi kysyy. "Vähä." Tämä ojentaa minulle pähkinäpussin.

Joonaksen POV:

Kuulosti, että Ollikin oli vihdoin herännyt. "Kato Matelaki on palannu elävien kirjoihin." Totean. "Joo." Hän vastaa ja avaa pähkinäpussin.

Klo 00:05:

Ollin POV:

Olimme tulleet lentokentältä taxin kyydissä studiolle ja sieltä piti vielä ajella kotiin. Onneksi enää ei tarvinnut lämmitellä autoa. Pian tulisi kesä ja mahdolliset keikat alkaisivat, mikäli siis korona sen sallisi. Lento oli ollut aivan todella raskas ja kaikki paikat olivat ihan puuduksissa vieläkin. Menisimme kotiin päästyämme varmasti suoraan nukkumaan. Muistin yhtäkkiä, että olin unohtanut erään asian. Ja siitä oli itseasiassa melko kauan. Tekisin sen vaikka huomenna, jos jaksan.

Kotona:

Roudasimme tavarat olohuoneeseen, kävimme pesemässä vielä hampaat ja sitten menimme vain nukkumaan. Ainoa mitä vielä sanoimme toisillemme, oli hyvää yötä.

Aamulla:

Heräsin ikkunasta tunkeilevaan valoon. Olimme nukkuneet Aleksin kanssa lusikassa, juuri niinhän olin toivonutkin. Hieron otsaani tämän niskaa vasten ja toivon saavani vastaukseksi edes pienen elonmerkin. Jotain hiljaista muminaa vain. Vedän peiton melkein kokonaan yllemme ja halaan Aleksia tiukemmin.

Hetken päästä päätän nousta ylös ja mennä keittämään kahvia. Uskaltaisinko luottaa siihen, ettei Aleksi herää? Minun pitäisi nimittäin tehdä yksi juttu, jonka tarkoitus oli olla yllättys. Sitten keksin mennä kylpyhuoneeseen. Laitoin oven lukkoon, ettei Aleksi vahingossakaan tulisi sinne. Istuuduin lattialle rakentelemaan yllätystä.

Timeskip 5min:

"Olli? Missä sä oot?" Kuulen Aleksin äänen. Päätin olla ihan hiljaa, kunnes tämä taisi huomata kylppärin oven olevan lukossa. Aleksi koputtaa oveen. "Mitä?" Kysyn yrittäen ottaa uutta teipin palasta mahdollisimman hiljaa. "Mitä sä teet siellä?" Hän kysyy. Menin pieneen paniikkiin. "Ööö...en kerro." Vastaan. "Kulta, tajuuksä et mua alkaa epäilyttää?" Aleksi naurahtaa. "Tajuun. Mut me muistaakseni joskus sovittiin, että sun pitää hyväksyy mut siitä huolimatta. Ja mä en oo tekemässä mitään tyhmää tai pahaa." Vakuutan. "Etpä. Ooksä syöny?" "Oon." "Etkä oo." "No mä tuun kohta." Sanon ja kuulen, miten Aleksi huokaisee syvään. "Okei, mut tuu sitte nopee." Tämä sanoo. "Joo, mut sä et saa kuunnella mitä teen." Vastaan. "Okei, menen sitten pois." Hän sanoo. "Hei! Et nyt uhriudu siellä!" Älähdän, sillä Aleksi tuntui pahoittavan mielensä. "No mut mulla iskee yksinäisyys ku en oo saanu sulta ees aamupusua." Hän sanoo. "No oota." Nousen lattialta ja käyn avaamassa oven jääden siihen väliin, ettei Aleksi näkisi mitä teen. Otan tämän antaman suudelman vastaan ja suljen oven takaani.

"Mitä sä piilottelet?" Tämä utelee. "En mitään." Vastaan hymyillen. "Kylläpäs." "Enpäs." "Sä oot ihan tyhmä." Aleksi tuhahtaa, kun en päästä tätä kylpyhuoneeseen. "Itse olet." Vastaan ja annan tälle pusun. "Sä näät sen kyllä."

Timeskip 10min:

Vihdoin se mitä tein, oli valmis. Siivosin sotkuni vielä lattialta ja piilotin yllätyksen pyyhekaappiin. "Noni nyt sä kyllä näytät." Aleksi vaatii ja nousee sohvalta. "Mitä?" Kiusoittelen. "Hm, no mitäpä jos laskisit vaikka housut. Se mitä sä teit tietenki." Tämä vastaa turhautuneena. Päästin Aleksin kylppäriin ja tämä pettyi, sillei nähnyt mitään. Hänen ollessaan selin minuun otan kaapista sinne juuri laittamani yllätyksen. "Olli mitä ihmet..?" Tämä ehtii sanoa, kunnes kääntyy ympäri ja mykistyy.

<><><><><><>

😃!