Like A Revolution

52. Luku|Kallein

Klo 17:10:

"Sä ajat." Ilmoitan kun olemme kävelemässä autolle. "Sä ajat sit takas." Tämä vastaa. "Okei, mä ajan sinne, sä ajat takas." Sanon. "Selvä juttu." Aleksi naurahtaa.

"Oota. Oota!" Sanon, kun tämä on istumassa paikalleen. "Mitä?" "Oota." "Joo ootan." Kipitän Aleksin puolelle ja korjaan tämän hiuksia. "Mikä ongelma niissä on?" Hän huokaisee. "Noku mua ärsyttää ku sun hiukset on aina ihan päin helvettiä. Meijän päiväpeittoki on suorempi ku sun jakaus." Selitän. "Hei. Kato ittees. Sulla ei ees näy mitään jakausta." "No ei oo tarkotuskaan." Vastaan. "No niin ku sulla on tommoset erittäin kiharaiset surffipojan hiukset." "Nii ja aina ku sun hiuksen on just leikattu nii ne näyttää ihan symmetriseltä laatikolta." Sanon puolestani ja naurahdan perään. "Hei, nyt et kyllä enää koske. Kiitos tästä."

Timeskip 10min:

"Laita vanhemmilles viestiä että ollaan syöty." Sanon. "Mut eihän me olla." Tuo huomauttaa ja katsoo minua kysyvästi. "Kohta ollaan." Vastaan ja käännyn kauppakeskuksen pihaan.

"Mä aattelin et syötäis mun porukoilla." Aleksi sanoo puhelin jähmettyneessä kädessään. Nousen autosta ja kävelen Aleksin puolelle. "Ei, kun nyt mä vien sut syömään. Kaikista kalleimpaan ravintolaan ja mä tarjoon." Sanon, avaan Aleksin turvavyön ja otan tämän kädestä kiinni. "Miks kallein? Eihän sun rahat riitä." "Koska sä ansaitset parasta ja mulla on aina rahaa sen verran, että voin viiä sut syömään." Selitän ja vedän tuon autosta ulos. "Usko tai älä, mut mä osaan kyllä käyttää pankkikorttia." Hän vakuuttaa. "Joo mä uskon." "Ja mä voin maksaa kyllä puolet." "Uskon senki. Mutta nyt ei oo se hetki."

Aleksin POV:

No, antaa Ollin sitten tuhlata rahojaan, jos sellaista kerran löytyy. Ensimmäiset kaksikymmentä metriä pidimme käsistä kiinni, kunnes jostain takaamme kuului: "Hei, onks toi se Aleksi? Ja Olli." "Ai siitä joka oli siellä Euroviisuissa?" Kysyi toinen. Vetäisin käteni irti Ollin omasta ja käännyimme katsomaan. Kaksi arviolta viisitoistavuotiasta tyttöä katsoivat meitä ihmeissään. "Moi." Olli sanoi hymyillen. "Moi." Nämä vastasivat. Juttelimme näiden kanssa hetken, annoimme nimmarit ja otimme yhteiskuvat.

"Oliko Allupojan ekat fanit?" Olli kysyy kiusoitellen ja pörröttää hiuksiani. "Älä pilaa niitä. Ja ei ollu, tais itelläs olla. Ja varmaan viimeset..." Sitten pokka petti katsoessani Ollin ilmettä. "Ihana oot." Sanon.

"Mikä paikka ees on kallein?" Olli kysyy. "Ei sil oo mitää väliä. Mennään vaan johonki." Vastaan ja toivon vain, ettei tämä käännä päätään. Hänen takanaan nimittäin oli sushipaikka. Ja on muuten ihan törkeän kallis, jos muihin paikkoihin vertasi. "Mitä sä haluut syödä?" Olli kysyy hymyillen. "Ei oo väliä. Päätä sä." Vastaan. "Aleksi ei. Ei tuommosta vastausta. Mitä sä haluut syyä?" Hän kysyy uudelleen ja tarttuu käsistäni. Katsomme molemmat ympärille. Lähettyvillä oli jonkin verran ihmisiä, muttei yksikään keskittynyt meihin. En ainakaan huomannut. "En mä tiiä. Mulle käy kaikki. Ihan tosi." Sanon vielä, vaikka huomaan vastaukseni ärsyttävän Ollia. Tämä huokaisee syvään ja alkaa katsella ympärilleen. Nostan käteni tämän poskille. "Mitä?" Hän ihmettelee. "Öh, ei mitään." Olli antaa minulle nopean pusun, joka saa minut punastumaan ja pieni hymykin hiipii huulilleni.

Yritykseni sushipaikan välttelystä ei kovinkaan hyvin onnistunut. Yritin kuitenkin vielä sanoa, että maksaisin oman osuuteni. "Ei, ku mä sanoin että maksan." Olli sanoo tiukasti. Hän vaikutti siltä, ettei muuttaisi mieltään, joten luovutin. Seisoskelimme kassajonossa ja edessämme oli joku toinen pariskunta. Totta, silläkin nimellä meitä voisi nykyään kutsua.

WhatsApp

Minä: Ollaan Ollin kans syömässä nii tullaan sit.

Äiti❤: Jaha, täällä ois kyllä ollu ruokaa.

Minä: Tiiän.

Äiti❤: Niin...

Minä: Olli halus viiä mut syömään.

Äiti❤: Eihän se nyt haittaa. Pikkukoira oottelee ikkunassa.

"Et sit ota niitä kaikista kalleimpia annoksia." Sanon Ollille. "En tietenkää. En mä ihan nii rikas oo." Hän vastaa ja iskee minulle silmää.