Like A Revolution

28. Luku|"Kyl tää tästä"

Rilla tulee heti iloisena moikkaamaan. Samalla, kun paijailen pikkukoiraa, nään verta lattialla. Vanana, kuin se johtaisi eteisestä vessaan. Nousen ylös ja samalla Rilla lopettaa riehumisen, jolloin kuulen selkeästi Ollin äänen, kuitenkin itkun muodossa. "Olli?" Meinasin avata vessan oven, mutta kuulin sitten Ollin olevan makuuhuoneessa. Astuin huoneeseen ja jäin tuijottamaan Ollia suu hieman auki noin sekunnin ajaksi, pudotan laukkuni ja avaimet ja menen tämän luokse. Hän istuu lattialla verisenä ja silmät kyynelistä turvonneina nojaten sänkyyn. Hän katsoo minua oudosti ja huomaan tämän tärisevän. Istun hänen eteensä ja halaan tätä samalla alkaen itsekin itkeä. Huomaan Ollin selän. Samalla havahdun siihenkin, kuinka paljon verta kaikkialla on. Soitan hätänumeroon. Tajusin, ettei tämä voinut itse tehdä selälleen noin. Sen oli tehnyt joku muu.

Olin kerännyt itseni mahdollisimman vahvaksi, jotta kykenin soittamaan hätäkeskukseen. Kun puhelu loppui, purskahdin itkuun mutta päätin vielä soittaa Joonakselle.

Joonas: Moi.

Minä: Joonas...tuu äkkiä tänne.

Joonas: Joo mä tuun. Mitä siellä on tapahtunu?

Minä: En mä tiiä...

Joonas: Onks Olli siellä?

Minä: On.

Joonas: Okei, no mä tuun heti.

Heitän puhelimen sängylle ja halaan Ollia kuitenkin varoen, etten satuttaisi tätä. Samalla Rilla tassuttelee huoneeseen ja venyttää selkäänsä. Poloisen tassuissakin oli verta. Mitä täällä oli tapahtunut? "Olli." Sanon hiljaa pidätellen pahinta itkuani tämän olkapäätä vasten. "M-mitä tapahtuu?" Hän kysyy murtuneena. "Mä en tiiä...mut mä selvitän tän."

"Mikä toi on?" Olli yhtäkkiä kysyy ja huomaan tämän katsovan taakseni. "Mikä?" En nähnyt mitään ihmeellistä. Yhtäkkiä Olli hätkähtää voimakkaasti ja tämän hengitys muuttuu raskaammaksi. "Olli, laita silmät kii." Sanon ja asetan käteni tämän letitetylle päälaelle. Olli painaa otsansa olkapäätäni vasten.

Ollin POV:

Vihdoin näin jotain, joka pysyi paikallaan. Ja se halasi minua. Halasin takaisin, sillen halunnut päästää irti. Tässä oli hyvä. Haluan olla tässä koko loppuelämäni. Yhtäkkiä säikähdän, kun joku muukin tulee tänne. Heitä on enemmän kuin yksi. Samassa tuo ketä halasin, lähtee. "Ei, ei!" Huudan ja yritän mennä hänen peräänsä. Joku kuitenkin estää minua.

Aleksin POV:

Minua pyydettiin menemään kauemmas. Nostin Rillan syliini ja huomasin samalla Joonaksen tulevan paikalle. Menen tätä ovelle vastaan. "Mitä täällä on tapahtunu?" Hän kysyy. Samassa hän saa vastauksen, kun Olli kannetaan ulos asunnosta. Se vastaus kuitenkin herätti enemmän kysymyksiä, kuin vastauksia.

Timeskip 30min:

Olimme Joonaksen ja Rillan kanssa odotelleet sisällä ja tähän mennessä meille oli kerrottu, että Olli oli huumattu eilisiltana ja etten voisi olla kotona sillä välin, kun rikosta selvitetään. Ollin selkä oli viilletty keittiöstä löytyneellä veitsellä auki ja yksi asia, jota en olisi halunnut nähdä oli vessan lattia. Meinasin pyörtyä, kun näin sen. "Pitäskö sun tulla vaikka mun luo?" Joonas ehdottaa. Katson jähmettyneenä keittiön ikkunasta ambulanssia, jonka sisään Olli oli raahattu. "Joo." Vastaan masentuneena. Joonas halaa minua ja tajuan, että nyt kannattaisi vain purkaa kaikki tunteet ulos.

Yksi hoitajista tulee sisälle. "Selviääkö Olli?" Kysyn ensimmäisenä. "En osaa sanoa, hänen tilaansa ei ole vielä täysin tutkittu." Hän vastaa. "Olli viedään nyt sairaalaan." Hän jatkaa. Olin tiedostanut sen kyllä. Mutta miksi aina Olli? Hän oli viimeksi ollut siellä murtuneen leukansa takia, koska Noora oli...voi vittu! Ei taas!

Minun oli käsketty pakata tavaroita mukaan ja minulle oli sanottu, että tilanteesta ilmotettaisiin päivittäin, ja että voisin käydä katsomassa Ollia.

Timeskip 20min:

Joonas meni tekemään ruokaa. "Tota, mä voisin pestä noi Rillan tassut." Sanon ja nostan koirani lattialta. Osaisipa se kertoa, mitä oli tapahtunut.

Klo 15:20:

"Aleksi, sä tarvit muuta ajateltavaa." Joonas sanoo ja tulee olohuoneeseen. "Mm, mut mulla on kaikki hyvin." Vakuutan. "Eikä oo." Joonas väittää ja istuu viereeni. Pikkukoira kiipeää Joonaksen syliin siinä toivossa, että edes hän jaksaisi rapsuttaa. "Ei nii." Huokaisen. "Mentäiskö käymään vaikka Nikon luona? Se on nyt parantunu ettekä oo nähny pitkään aikaan." Joonas ehdottaa. "Joo."

Timeskip 15min:

Minna tuli avaamaan oven ja tämän hymy sai itsenikin hymyilemään.

Istumme pöydän ääressä ja puhumme tapahtuneesta. En ollut halunnut, että siitä tehtäisiin iso juttu. Muutoin siitä oltaisiin kirjoitettu jokin uutinen Iltalehteen ja sitä en halunnut. "Miten sä Junnu jakselet?" Niko kysyy. Katson tätä ensin vakavana ja yritän sitten hymyillä. "Kyl tää tästä." Vastaan. Joonas laskee kätensä olkapäälleni. Tuntuu, kuin olisin vuodattanu kaikki käytettävissä olevat kyyneleet. Taustalta kuului, kun eläimistö juoksi peräkanaa pitkin kämppää. Se nauratti meitä kaikkia. Tämän takia ihmisillä on oltava lemmikki.