Alyssan näkökulma
Cahokian leirintäalue oli varmasti upeampi kesäisin. Nyt lehtipuista oli jäljellä vain kuuran kuorruttamat oksastot. Yllättäen matkailuautoja kuitenkin näkyi siellä täällä. Ashton sanoi ajatukseni ääneen ensimmäisenä: "Miksi kukaan haluaa tulla tänne talvella?" Hän katseli hetken ympärilleen ja totesi sitten: "No, ainakin me halutaan, mutta me nyt ei ihan täysijärkisiä varmaan ollakaan." Ashton ajoi etsien sopivaa paikkaa, ja lopulta päädyimme mahdollisimman lähelle huoltorakennusta, jossa oli niin WC-, suihku- kuin ruoanlaittotilatkin.
"Mee sä ulos niin mä peruutan", Ashton sanoi samalla kun pysäytti auton. "Mitä hyötyä sä luulet että musta on siellä?" kysyin vastakysymyksenä. "Ei mulla oo mitään käsitystä mihin suuntaan mun pitää osoittaa." Ashton nauroi hersyvästi. "Kyllä sä nyt osaat näyttää mulle jotain merkkiä, jos mä koitan tönäistä tuota puuta!" Hän osoitti vieressä seisovaa lehdetöntä puuta, jota en tunnistanut, vaikka edellisestä biologian kurssistani ei ollut kauaa. Nousin vastahakoisesti ulos autosta viileään viimaan. Ashton peruutti ilman minkäänlaisia ongelmia, eikä neuvojani, luojan kiitos, tarvittu.
Karkasin suihkuun heti, kun auto oli paikoillaan ja kuivuneet pyykit kerätty asuintilastamme. Ashton sanoi, että aikoi etsiä paikan, josta voisi hankkia jotain luettavaa, koska autossamme ei ollut juurikaan ylimääräisiä virikkeitä. Keräsin tavarani kangaskassiin ja lähdin kohti ankean näköistä huoltorakennusta.
Avatessani suihkutilojen oven kohtasin ensimmäisenä tunkkaiselta haisevan pukuhuoneen, jossa numeroidut kaapit kiersivät kaikkia seinäpintoja. Valitsin ovea lähimmän kaapin, koska yksikään kaapeista ei ollut varattu. Riisuin vaatteeni viileässä huoneessa mahdollisimman nopeasti ja kietouduin pyyhkeeseen, jotta en jäätyisi kuoliaaksi. Avasin oven varsinaisiin suihkutiloihin ja toivoin samalla, että olisin jättänyt sukat jalkoihini. Lattia oli joko kauttaaltaan likainen tai laatat olivat oikeasti niin kuluneet, ettei alkuperäisestä väristä voinut olla varma. Otin mahdollisimman pitkiä askeleita enkä katsonut alas. Valitsin lähimmän suihkukopin ja asettelin pyyhkeeni naulakkoon.
Kun avasin suihkun, tilan valot sammuivat. Säikähdin niin, että sydämeni tuntui hyppäävän ulos rinnasta, mutta jonnekin päin suurta suihkutilaa jäi kuitenkin valoa, joten näin tarpeeksi, jotta pystyin käymään suihkussa. Säädin veden mahdollisimman kuumaksi ja peseydyin nopeasti. Kun avasin suihkukopin oven, valot syttyivät taas. Ilmeisesti valoissa oli liiketunnistin, jonka sensorit eivät ulottuneet suihkukoppeihin asti. Harpoin takaisin kohti pukutilan ovea vältellen taas lattiaan katsomista.
Avasin pukuhuoneen oven puolestaan katsellen jalkojani, koska yritin todeta, oliko lika tarttunut jalkapohjiini kovin pahasti. Kun nostin katseeni, kohtasin järkyttyneet kasvot. Kuin refleksinä katsoin miestä päästä jalkoihin. Hänellä oli siniharmaat siivoojan työvaatteet ja mukanaan vaunullinen siivoustavaraa. Pahinta tilanteessa oli se, että hän oli kaiken tämän lisäksi todella komea. Ja toisaalta se, että minulla oli ylläni ainoastaan pyyhe.
Hänen jäänsiniset silmänsä tuijottivat minua edelleen epäuskoisina ja järkyttyneinä. "Minä... Mä oon niin pahoillani, mä luulin että täällä ei oo ketään kun suihkutilassa ei ollut valoja ja mä en edes tajunnut, että sinne tuli valot yhtäkkiä kyllä mä muuten olisin lähtenyt heti tai siis..." Hän muuttui entistä punaisemmaksi sitä mukaan kun selitteli. Olin jo lähellä sanoa, ettei minua haitannut, mutta tajusin ennen sitä, että todellakin haittasi. Rutistin pyyhettä tiukemmin ympärilleni ja kivetyin paikoilleni odottaen, että hän lähtee.
Tuijotimme toisiamme muutaman nolon sekunnin ajan, ja lopulta hän kääntyi ja poistui salamannopeasti ulos rakennuksesta. Hänen siivousvaununsa oli suoraan oven vieressä olevan kaappini edessä, joten jouduin siirtämään sen sivuun. Olin harvoin pukeutunut yhtä nopeasti kuin siinä tilanteessa. Kiedoin hiukseni pyyhkeeseen ja heitin kangaskassin olalleni. Työnsin lattiasta likaantuneet jalkani paljaina kenkiin välittämättä niistä enää tippaakaan.
Avasin oven ja se oli vähällä osua siivoojamiestä naamaan. Hän oli jäänyt oven ulkopuolelle odottamaan. En tiennyt, mitä minun pitäisi sanoa, joten en sanonut mitään, hymyilin vain sisäänpäin katsoessani häntä. Hän muuttui taas punaiseksi. "Oon oikeesti tosi pahoillani tästä, mä en käsitä miten en huomannut, että sun kaappikin oli lukittu ja..." "Ei se mitään, ei käynyt kuitenkaan tuon pahemmin", sanoin ja kävelin tieheni. En halunnut pysyä tuossa tilanteessa enää hetkeäkään. Kuulin rakennuksen oven sulkeutuvan jossain takanani. Ehkä hän katsoisi seuraavalla kerralla hieman tarkemmin, jotta ei päätyisi keskelle täynnä olevaa naisten pukuhuonetta.
Jostain syystä mieleeni tuli, että hän oli tullut sisään tarkoituksella. Minua kuvotti. Pudistin päätäni ja vauhditin askeliani kohti pakuamme. Vasta kun avasin takaoven, näin Ashtonin istuvan etupenkillä jalat kojelaudalla. Hänellä oli käsissään sanomalehti ja sylissään aikakauslehti. "Sä löysit lukemista näköjään." "Mhmm", hän vastasi. Minua huvitti hänen keskittyneisyytensä. Nojasin penkin selkänojan yli vasten hänen olkapäätään ja yritin bongata lehden aukeamalta jotain kiinnostavaa. St. Louis Post-Dispatch. Paikallinen sanomalehti, jonka sisäsivuilla olevat nimet eivät sanoneet minulle oikeastaan mitään.
Ashton vilkaisi minua sivusilmällä. "Kyllä tää parempaa on kuin istua tuolla takana tekemättä mitään." Laskeuduin istumaan takatilan patjalle ja jätin Ashtonin lukemisineen etupenkille. Sytytin valot. "Hetkinen, mitä kello on?" kysyin yhtäkkiä. Ulkona oli jo lähes kokonaan pimeää. Ashtonin sanomalehti rapisi, kun hän etsi puhelintaan. "Kymmenen yli seitsemän, miten niin?" "Ei mitään erityistä, halusin vaan tietää." Lehti rapisi taas. Yritin löytää kiinnostavia uutisia puhelimeltani, mutta kyllästyin selailuun.
Kaadoin itseni patjalle selälleni ja levittäydyin tähtiasentoon. Tuijotin katon valoja ja mietin, mitä tapahtuisi huomenna, ensi viikolla, ensi kuussa. En oikeastaan tiennyt edes huomisesta. Tiesin ainoastaan, että todennäköisesti olisimme vielä ensi kuussakin tällä samalla road tripillä ympäri Pohjois-Amerikkaa. Yritin mielessäni hahmottaa Yhdysvaltojen karttaa, mutta karttani jäi hävettävän yksinkertaiseksi. Osasin sijoittaa kartalle vain muutaman kaupungin, vaikka olenkin käynyt lukion. Joka tapauksessa jatkaisimme kohti Yhdysvaltojen keskiosia ja lopulta Kaliforniaan.
"Mitä me tehdään huomenna?" kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen. Kuulin, miten Ashton kääntyi etupenkillä ympäri. "En mä tiedä." "Mehän voitais käydä vaikka keskustassa huomenna." Ashton nyökkäsi. Hän heitti lehdet viereeni patjalle ja avasi oven päästäen viileää ulkoilmaa sisään. "Kun kävin tuossa päärakennuksen kaupassa, mä muuten huomasin, että tuolta sais huomenna aamupalan aika halvalla", Ashton sanoi astuessaan ulos autosta. Hän kiersi auton taakse ja istui lopulta viereeni patjalle.
"Mehän voitais olla huomenna ihan kunnon turisteja ja lähteä tästä vaikka bussilla sinne keskustaan", Ashton sanoi asettuessaan samalla mukavasti viereeni. "Jos me aiotaan olla kunnon turisteja, mä voin ottaa mun kameran ja kuvata kaikkea mitä mä nään." "Harmi, ettei meillä oo kaupungin karttaa, mitä voitais levitellä kaikille mahdollisille pinnoille mitä löydetään ja sitten riidellä siitä, mihin suuntaan jatketaan", Ashton nauroi.
"Mutta hei, jatkamisesta puheenollen... Mihin me täältä jatketaan?" kysyin. Ashton kääntyi katsomaan katon sijasta minua. "Öööö... En mä ole edes ajatellut." Hän oli hetken hiljaa ja selkeästi piirsi mielessään paljon tarkempaa karttaa kuin minä aiemmin. "Ehkä Oklahoma City vois olla sopiva paikka, mutta mä en vaan oo varma miten kauan sinne ajaminen kestää." Nousin puolittain istuvaan asentoon käsivarsieni varaan ja totesin: "Mulle on ihan sama miten kauan sinne ajaa, mä jaksan kyllä istua." Ashton kääntyi äkkiä minua vasten ja laski toisen kätensä vyötärölleni. "Mutta sä et olekaan se joka tätä autoa ajaa", hän sanoi ja suukotti minua tavalla, joka muistutti enemmän näykkäämistä kuin suutelemista. Olisin voinut sanailla hänelle vastineeksi kaikenlaista, mutta hänen huultensa ote huulistani ei antanut minulle suunvuoroa.
______________________________________
pitkästä aikaa uusi luku tännekin, otin hieman reilun kuukauden mittaisen tauon ihan vain kouluhommia edistääkseni, ja nyt suurin osa niistä on tehty tältä keväältä, joten pääsen palaamaan tänne ihan kunnolla!
samalla kun pidin taukoa, puhalsin eloa siihen kuolevaan liekkiin, mikä on mun kirjoitusinspiraatio, ja nyt näyttäisi ehkä siltä, että kirjoitusinspistä saattaisi taas löytyä. onnistuin myös herättelemään mielikuvitustani sen verran, että saan pidettyä hengissä niin tämän kirjan juonen kuin herättämään uudelleen eloon oneshots -kirjani! päivityksiä tulossa siis myös sinne :)
toivottavasti tykkäätte tästä luvusta, kerrankin vähän yllättävää actionia tähänkin kirjaan. meno tuntui turhan seesteiseltä, joten takaraivostani hypähti yhtäkkiä siivooja, joka vaati päästä mukaan kirjaan, ja tässä luvussa hän nyt sitten on. seuraava luku luvassa ihan piakkoin!
xx eve