18. Luku

383 75 21
                                    

En oikeesti tajuu miten jaksatte lukee tätä? Kiitos hurjasti kaikista kommenteista 💜
Lupaan et ens vuoden puolella on tulossa laadukkaampi fanfic, jota oon kirjotellu jo jonkin aikaa, enkä malta oottaa et voin julkasta siitä ekan luvun 💜
Yritän myös saada seuraavan luvun ajalleen valmiiks, vaikka onkin kauheesti koulu juttuja jotka pitäis saada järjestykseen.

(Tää luku on aavistuksen pidempi.)

---

"Mennäänkö me siis Hoseokin talolle?" Jimin kysyy kävellessään vierelläni, vilkaisten pari askelta edellä olevaa Namjoonia.

"Niin se ainakin mulle sano" hän vastaa, kuulostaen miettivältä.

Annan ajatuksieni ajelehtia suosiolla muualle, mietiskellen laulun sanoja, jaettua salaisuuttani ja kaikkea muuta turhaa. En kadu sitä, että kerroin salaisuuteni Jiminille, mutta tiedän hänen loppujen lopuksi painostavan minua kertomaan tunteistani Hoseokille. Hän on kuin Jisoota ei olisikaan olemassa, vaikka todellisuudessa en voi kertoa yhtään mitään. Pilaisin takuulla ystävyyteni Hoseokin kanssa, jos en sitten hänen ja Jisoon parisuhdetta. Ilman painostusta asiat eivät kuitenkaan etenisi, ja sen me molemmat tiedämme.

"Se on tuolla!" Namjoon yhtäkkiä huudahtaa, osoittaen kaunista taloa erottuen selvästi muiden joukosta. Seuraamme häntä sen ovelle asti, ja voin jo kuulla kuinka vieressäni olevan blondin ajatukset käskevät minua tekemään jotain. Vilkas miettimiseni keskeytyy lukon kalinaan ja oven narahtamiseen, kun se työnnetään auki.

"Tulitte just sopivasti" Hoseok hymyilee, kuten yleensä, astuen syrjään. Seuraa Namjoonia ja virnuilevaa Jiminiä eteiseen, jätän kenkäni muiden viereen ja astelen peremmälle kodikkaaseen asuntoon. Ilmassa leijailee popcornin tuoksu, jota on luultavasti tehty vasta vähän aikaa sitten. Kääntäessäni katseeni olohuoneen sohvalle huomaan Seokjinin istuvan sen toisessa päässä, heilauttaen kättään tervehtiäkseen. Päätän istua hänen viereensä, yrittäen pitää pientä hymyä huulillani hermostuneisuudesta huolimatta.

"Mä kuulin et saat sun kahvilan pian avattua" tokaisen muistaessani Namjoonin kertoneen siitä aiemmin samana päivänä.

"Pitää paikkansa, mulla ei vaan oo vielä ihan kaikki työntekijät kasassa. Yks tarjoilija jää uupumaan, enkä tiiä mistä mä vedän sellasen tähän hätään" hän huokaisee.

"Kunpa mä voisin aut-"

"Yoongi, oo kiltti ja tuu tarjoilemaan mun kahvilaan väliaikaisesti!" hän parahtaa, tarttuen käsivarrestani kiinni kumartuen eteenpäin.

"Täh?" suustani pääsee, hämmentyneenä koko tilanteesta.

"Oon kysyny kaikilta muilta, eikä kellään oo aikaa opintojen takia" Seokjin kertoo, kuulostaen haikealta. Se saa minut säälimään häntä.

"Kauan mun sit pitäis olla siellä, jos suostuisin?" kysyn, kieltämättä kiinnostuneena tarjouksesta. Työn tekeminen ei tekisi minullekaan pahaa, jos rehellisiä ollaan.

"Vaan sen ajan, että löydän sinne pysyvän työntekijän sun tilalle."

"Mä voin harkita sitä" sanon.

"Kiitos, kiitos, kiitos!" Seokjin toistelee, vetäen minut liiankin tiukkaan halaukseen.

"M-mä en saa henkee" soperran pyristellen pois vanhemman otteesta.

"Sori" hän sanoo, hymyillen kiusallisesti.

Muut astelevat kanssamme samaan huoneeseen, asettuen istumaan ympäri olohuoneessa olevia sohvia. Jimin istuu viereeni, ja Namjoon ahtautuu minun ja Seokjinin väliin. Nostan jalkani blondin syliin, jättäen hänen valituksensa huomiotta. Jisoo avaa valikoiman elokuvia television näytölle, ehdotellen niitä sieltä ja täältä. En kuitenkaan kuule hänen puhettaan, sillä silmäilen kämmentänsä vasten nojaavaan punapäähän. Hän tuijottaa tyhjän oloisena lattiaa, eikä kukaan tiedä, mitä pojan mielessä pyörii juuri tällä hetkellä. Kallistan päätäni, ja raotan huuliani, yrittäen ymmärtää hänen ilmettään. Se ei kerro mitään, ei edes pientä yksityiskohtaa.

"Yoongi?" Jimin kuiskaa, herättäen minut hetkellisestä harhautumisestani.

"Häh?" sanon, kääntäen katseeni häneen.

"Mee istumaan sen viereen, me molemmat tiedetään et sä haluut sitä kumminkin" blondi vinkkaa, tönäisten minut pois sohvalta.

"Jisoo, käykö jos sä istut meidän kanssa, Yoongi sano et se haluais istua Hoseokin vieressä?" Jimin kysyy mustahiuksiselta tytöltä, joka kääntyy katsomaan häntä.

"Okei?" hän vastaa.

"Hyvä, mees nyt siitä" Jimin hymyilee, työntäen minut tällä kertaa Hoseokille asti. Punapää näyttää vasta siinä vaiheessa säpsähtävän pois omista maailmoistaan, pysyen hiljaa.

"Katotaan tää!" Jisoo kailottaa kaikille, osoittaen television ruutua. Sillä näkyy jokin minulle tuntematon elokuva. Kaikki nyökyttelevät hyväksyvinä, joten hän laittaa elokuvan pyörimään ja istuu paikalleni sohvalla. Nostan sohvatyynyn syliini, rutistan sitä vasten rintakehääni ja keskityn tuijottamaan New York Cityn kaunista maisemaa, josta elokuvan tarina alkaa. Pieni osa minusta tiedostaa pojan, joka istuu vieressäni, mutta en siltikään suo katsettakaan hänen punaisille hiuksilleen. On kuin en uskaltaisi ottaa selville katsooko hän minua. Ehkä jopa toivon sitä jollakin tasolla.

Filmin pyöriessä puoliväliin asti popcornin rouske loppuu, ja joku pysäyttää elokuvan siihen paikkaan.

"Mä meen hakee lisää, kuka tulee mukaan?" Jimin kysyy, nousten iso astia kädessään ylös sohvalta.

"Mä voin-" Hoseok on jo sanomassa, mutta blondi keskeyttää hänet.

"Sinä herraseni pysyt siinä. Miten ois Seokjin, Namjoon ja Jisoo?" hän sanoo, nostaen kulmiaan.

"Mut-" Jisoo aloittaa.

"En mä yksin oo menossa, ylös, ulos ja lenkille!"

He seuraavat kummastuneina lyhyähköä poikaa, lopettaen viimein vastaan väittämisen. Huoneeseen lankeaa normaalia kiusallisempi hiljaisuus, kun vain minä ja Hoseok jäämme jäljelle. Mielessäni kiroan sitä, että Jiminin piti tulla mukaan. Ilman häntä en olisi istumassa Hoseokin vieressä kahdestaan olohuoneessa.

"Tota... Mitä sä tykkäät elokuvasta?" Hoseok kysyy vaivautuneen kuuloisena, raapien niskaansa.

"Ihan hyvä" mumisen, ollen yhtäkkiä kovin kiinnostunut sohvatyynyn kirjailluista kuvioista. Pienen hiljaisuuden jälkeen puhun jälleen.

"Mä voin mennä istuu takas Jiminin viereen, jos haluut Jisoon vierees" sanon, nousten ylös. Olen jo menossa takaisin sinne, missä alunperinkin istuin, mutta yllättäen tunnenkin otteen ranteellani.

"Ei, jää vaan" Hoseok hymyilee, kiristäen huomattavasti otettaan.

"Mitäs täällä?" Jiminin ääni kuuluu olohuoneen ovensuulta, hänen mussuttaessaan uutta satsia popcornia. Hän nostelee kulmiaan tyytyväisen näköisenä.

"Ei mitään" sanon nopeasti, istuen takaisin alas. Kun muut alkavat taas seurata elokuvaa, minä puolestani keskitän huomioni yhä ranteellani olevaan kämmeneen. Hoseokin kämmeneen.

Sunshine || Yoonseok || FinnishWhere stories live. Discover now