23. Luku

326 62 13
                                    

Tää luku on lyhyempi kun toiset, koska mun motivaatio on oikeesti jossain kaukana ja mun viikko on ollut aika kiireinen.

---

Olen juuri aikeissa nauttia tekemääni keittoa, kun kuulen kovan koputuksen tulevan eteisen suunnalta. Ärtyneenä pudotan lusikan puiselle pöydälle, saaden ikkunalaudalla olevalta kissalta tuiman katseen siitä hyvästä, että aiheutin melua. Astelen kenkieni ylitse ovelle, aukaisten sen painaessani hopean väristä kahvaa alaspäin. En ehdi edes suutani aukaista, kun Seokjin rymistelee asuntooni. Luulen hänen olevan ainoa, mutta huomaankin hengästyneen Jiminin juoksemassa rappukäytävässä. Kummastuneena päästän hänetkin sisälle, varmistaen ettei vieraita ole tulossa enää lisää.

"Mitä nyt tapahtuu?" huokaisen, kun pääsen takaisin keittiöön. Molemmat pojat istuvat vierekkäin pöydän äärellä. Istahdan heitä vastapäätä, alkaen syödä keittoani ennen kuin se ehtii jäähtyä.

"Minkä takia sä et kertonu Hoseokista?" Seokjin yhtäkkiä tokaisee, saaden minut vetämään lientä väärään kurkkuun. Yskäisen muutaman kerran, nostaen sitten katseeni häneen.

"Mistä hitosta sä Hoseokin tähän vedät?" kysyn, kuin en muka tietäisi.

"Älä yritä, mä tiedän ihan kaiken!" Seokjin huudahtaa, lyöden molemmat kämmenensä pöydälle. Hänen katseensa saa minut toivomaan maan alle vajoamista, on kuin olisin tehnyt jonkun rikoksen. Jimin taas valahtaa hieman alemmas penkissään, yrittäen parhaansa mukaan piiloutua.

"Jimin" sanon, kääntäen katseeni nuorempaan.

"Tota... Mä voin selittää" blondi naurahtaa, raapien niskaansa.

"Hemmetin kakara!" karjaisen, tarttuen poikaa paitansa etumuksesta. Hän nielaisee hermostuneena, tuijottaen minua silmät pyöreinä.

"Min Yoongi, päästä se alas!" Seokjin huutaa minulle. Hetken häntä tuijotettuani päästään Jiminin paidankauluksesta irti, istuen takaisin alas.

"Mitä sä mistään tiedät?" tuhahdan hänelle.

"Jimin sattu lipsauttamaan pari asiaa, aika mielenkiintosia juttuja" Seokjin virnistää, katsellen minun suuttumuksesta ja nolostuksesta punaisia kasvojani.

"Jos kumpikaan teistä kertoo enää kellekään, varsinkaan Hoseokille, ette nää enää auringonnousua" sanon, tuijottaen kumpaakin vuorotellen.

"Ota nyt rennosti vaan, kyllä me tää hoidetaan" Seokjin naurahtaa, heilauttaen kättään ilmassa. Huokaisten katson pöydän vieressä olevasta ikkunasta ulos, miettien mihin tämäkin taas johtaisi.

Hieman myöhemmin samana päivänä, kun Seokjin ja Jimin ovat jo muilla matkoilla, annan itseni kaatua pehmoiselle sängylle.

"Aikamoinen maanantai" puuskahdan, yrittäen uskotella sen olevan aivan tavallista. Oikeasti koko viikon aikana ei yleensä tapahdu näin paljoa kuin tänä päivänä.

Hetken lepuutettuani raskailta tuntuvia silmäluomiani nousen vielä kerran ylös vaihtaakseeni vaatteet. Vedän vaatekaapistani mustan, ylisuuren hupparin ja vaihdan sen muiden vaatteideni tilalle, yrittäen pysyä hereillä. Kaikki ajatukset ja muut asiat ovat saaneet minut unen partaalle, on kuin vain kehoni olisi toiminnassa tällä hetkellä. En tajua edes Yoongi Juniorin puskevan päätään vasten jalkojani. Syvään haukotellen kävelen sänkyni luokse, nukahtaen heti kun suljen silmäni uudestaan.

Syvä uneni jatkuu läpi yön, antaen minun matkustaa koko maailman ja sen yli. Vain unissani voin tehdä mitä haluan, kadota näkymättömiin, ja käydä paikoissa joissa ei ole ikinä ennen käyty. Se kaikki kuitenkin rikkoutuu palasiksi, kun korviini kajahtaa tuttu ääni. Herätyskellon pirinä saa minut unenpöpperössä nousemaan ylös.

"Hiljaa" mumisen, sammuttaen päätäsärkevän äänen pois päältä. Vaivautumatta pukemaan vielä tämän päivän vaatteita päälle, tallustan tuttuun tapaani heti ensimmäisenä kahvinkeittimelle. Aamuni alkavat melkein aina samalla tavalla. Herään, keitän kahvia, katson televisiota tai luen, ja lähden suorittamaan velvollisuuksiani. Vain harvoina aamuina saatan jättää jotain välistä, mutta kahvi on alkanut olemaan yksi asia, jota en voi skipata.

Pyöriessäni pitkin keittiötä päätän hemmotella itseäni, ja sekoitan nopeasti taikinan lettuja varten. Minulla on vielä neljäkymmentä minuuttia aikaa ehtiä opistolle, joten ei pitäisi tulla ainakaan kiire. Käännän lieden lämpenemään, etsien kaapista sopivan pannun. Kokkaillessani käännän radion päälle, ja kuuntelen sieltä soivia lauluja. Mieleni täyttyy ajatuksista, kuten siitä, mitä tekisimme tunneilla tänään, ja muusta turhasta. Hoseok ei ole turha, vaikka hänellä onkin tapana olla mielessäni jokaisena hetkenä päivästä. Ei vaikka hän valtaa ajatuksieni jokaisen kolkan.

Sunshine || Yoonseok || FinnishWhere stories live. Discover now