17. Luku

362 67 28
                                    

Tää viikko on ollu mulle suoraan sanottuna surkee, joten oon pahoillani jos luku ei vastaa odotuksia.

---

Viikon kiirehtiessä eteenpäin ehdin keskittyä laulun kirjoittamiseen, kuin myös perjantain miettimiseen. Eikä aikaakaan, kun herään juuri siihen aamuun. Unisena nousen ylös sängystäni, kävellen tottuneesti jääkaapille hakemaan aamupalaa. Kaadan appelsiinimehua kaapista otettuun lasiin, haukotellen välissä. Nappaan omenan hedelmäkorista käteeni, kuunnellen kellon raksutusta seinällä, kun istahdan kaikessa rauhassa pöydän äärelle. Kaikkialla on niin hiljaista, että ilmaa voisi suoraan sanottuna leikata saksilla. Tai ainakin siihen asti, kun...

"Hyvää huomenta laiskiainen!"

Kuulen Jiminin yli-innokkaan äänen kaikuvan korviini, nyrpistäen naamaani kovalle melulle heti aamusta. Blondi astelee eteisestä keittiöön, haroen hiuksiaan pois silmiensä edestä. Tuijotan häntä samalla tavalla kuin aina, puraisten vihreästä omenasta uuden palan. Hetkeen emme kumpikaan puhu yhtään mitään.

"Miks sä oot täällä?" kysyn lopulta, kuulostaen ehkä vähän liiankin töykeältä.

"Miten niin? En mä tartte syytä siihen, et haluun nähä mun rakasta ystävää" hän vastaa, teeskennellen järkyttynyttä kuullessaan kysymykseni.

"Sulla on aina joku temppu hihassa, kerro pois" totean, nojaten taaksepäin puisessa tuolissani.

"No okei. Kerro mulle, minkä takia sä oot nykyään niin sulkeutunu Hoseokin seurassa?"

Kysymys saa minut kiinnittämään kaiken huomioni minua palavasti tuijottavaan blondiin, jonka katse voisi halutessaan tappaa. Hän naputtaa pöytää etusormellaan, odottaen kärsivällisesti vastaustani.

"Ei sille oo syytä" sanon lopulta, kun en ehdi keksiä tarpeeksi hyvää tekosyytä. Aluksi luulen pojan antavan sen olla, mutta hän nouseekin ylös penkiltään.

"Mä en enää kuuntele sun selityksiä, Yoongi. Oot sanonu ihan liian kauan samoja asioita, ja se alkaa näkyy pahasti läpi. Mä tiiän ettei kaikki oo hyvin. Saatan joskus näyttää hölmöltä ja siltä, etten tajuais mitään, mut oon jo kauan pistäny merkille sun oudon käytöksen Hoseokin ympärillä. Kun se kutsu meidät kattoo leffaa muiden kanssa, olisit tavallisesti myöntyny heti. Johtuuko se Jisoosta?"

"Mä oon ihan kunnossa, sun-"

"Yoongi, kerro mulle."

"Mä oon tosissani, kaikki on-"

"Sä et oo kunnossa! Lopeta valehteleminen!" Jimin huutaa, kuulostaen harvinaisen tosissaan olevalta. Nielaisen hermostuneena, yrittäen nopeasti miettiä keinoa, jolla päästä pois.

"Jimin, mä-"

"Kerro mulle totuus" hän sanoo kuuluvalla äänellä, muttei tällä kertaa täysin huutamalla.

Silloin jokin vain saa minut puhumaan tahtomattani, sanoen juuri ne sanat, joita en ollut suunnitellut kertovani kellekään.

"Mä oon rakastunut Hoseokiin!"

Koko keittiö valahtaa hiljaiseksi. Edessäni olevan pojan silmät ovat muuttuneet lautasien kokoisiksi, niinkuin myös omani. En voi uskoa, mitä juuri sanoin. Samalla oloni tuntuu kevyemmältä, mutta toisaalta se saa minut entistäkin hermostuneemmaksi. Kun on salaisuus, jonka joku muu tietää itsensä lisäksi, on aina vaara siitä, että se päätyy väärille ihmisille.

"Älä kerro muille, Hoseok ei saa tietää" sanon hiljaa, kääntäen katuvan katseeni kohti lattiaa.

"Mä luulin, että olit kateellinen Hoseokille" Jimin myöntää.

"Mistä hyvästä?"

"Siitä, että se on Jisoon kanssa yhdessä. Mulla ei käyny kertaakaan mielessä, että tykkäisit Hoseokista sillä tavalla."

Jimin istuu takaisin pöydän äärelle, puhuen jälleen rauhallisella äänellä.

"Ei mullakaan" sanon.

Ennen kuin lähdimme kohti opistoa, kävimme keskustelun juuri tapahtuneesta. Jimin lupasi pitää salaisuuteni, ja minä lupasin selvittää kaiken. En vain tiedä miten. En voi vain kävellä Hoseokin luokse ja kertoa tunteistani, etenkin koska hänellä on jo valmiiksi tyttöystävä vierellään. Vaikka hän olisikin ollut vielä vapaa, minulla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Kuka muka tahtoisi olla yhdessä kanssani? Niimpä, ei kukaan. Se olisi pahempi kuin vankeus rangaistus rikoksesta.

...

"Nähään tunnin jälkeen!" Jimin huudahtaa lähtiessään astelemaan pitkin käytävää, etsien omaa tuntiaan. Heilautan kättäni hänelle, kävellen vieressäni olevan luokan sisään. Huomaan Namjoonin viittovan minua luokseen, joten istahdan hänen viereensä ja otan kirjani esille.

"Kuulitko sä jo uutiset?" hän kysyy innoissaan, hymyillen leveää hymyä.

"En?" sanon, nostaen kulmiani hämmennyksestä.

"Seokjin aukasee oman kahvilansa huomenna" Namjoon kertoo.

"Se siis viimein sai kaikki sen asiat järjestykseen" vastaan, iloinen ystäväni puolesta.

"Se sano et meidän vierailu siellä merkkais sille paljon, joten ootko mukana jos kutsutaan muutkin mukaan ja mennään sinne porukalla?"

"Käy mulle" sanon.

Sillä hetkellä opettaja astelee ovesta sisään, vaatien hiljaisuutta. Ajatuksissani alan seurata tunnin kulkua, miettien kaikkea tänä päivänä tapahtunutta ja sitä, mitä tänä päivänä tulisi vielä tapahtumaan.

Sunshine || Yoonseok || FinnishWhere stories live. Discover now