24. Luku

348 67 15
                                    

Kirjottaminen ei vaan tunnu just nyt sujuvan, mutta toivon et se ei suuremmin näkyis näissä luvuissa 😅
Pitäisin muuten pienen tauon, mutta itse haluun tän ficin päätökseen lähiaikoina, että voisin keskittyä enemmän oneshotteihin ja ehkä jopa uuteen ficciin.

---

"Mä tein tätä koko yön, joten paras kelvata" Jimin puuskahtaa heittäessään syliini uuden kannen saaneen levyn. Säpsähdän hereille pääni sisäisistä ajatuksista, nostaen sen nenäni eteen. Valkoisella pohjalle on piirretty poika, jonka otsahiukset peittävät tuon silmät. Hänen kätensä ovat kietoutuneet muutaman kirjan ympärille, joita hän puristaa rintakehäänsä vasten. Poika näyttää jotenkin tutulta. Taustana toimii puisto, ja huomaan kauempana olevan penkin, jolla istuvat kaksi henkilöä. Toisella on musta huppari yllään, ja hän kurottaa toisen kätensä selvästi vieressään istuvan hahmon olkapäiden ympärille, joka nojaa päänsä mustahupparisen kädelle. Vasta tarkemmin katsottuani tajuan hupparin hupun alta pilkistävän punaisia hiuksia.

"Älä nyt vaan sano, että taiteilit tähän Hoseokin" huokaisen, kääntyen katsomaan väsyneen oloista blondia.

"Siinä oot säkin, ihan pääroolissa" nuorempi hymyilee leveästi, kuin sen olisi tarkoitus tehdä minut onnelliseksi. Hänen mielikseen tyydyn siihen, sillä tiedän Jiminin tehneen kovan työn.

Tunnin lopuksi päätän palauttaa levyn opettajallemme, joka keskeyttää  kokeiden arvostelun hetkellisesti nostaakseen katseensa minuun. Ojennan laulun omaavan levyn hänelle, odottaen ilmiselvää kysymystä.

"Mistä laulu kertoo?"

Niinpä. En heti edes kirjoittaessani tajunnut tunteideni olevan niin syvällisiä punahiuksista ystävääni kohtaan. Sattuu sanoa ystävä. Minulle hän on paljon enemmän. Unohdun usein ajattelemaan hänen sydämen muotoista hymyään, jota en ole nähnyt yhtä paljoa lähiaikoina. Ehkä, jos olisin kertonut tunteistani aiemmin, olisimme nyt yhdessä. Silti olin pelkurimainen, enkä avannut suutani. Nyt se on myöhäistä, enkä tahdo rikkoa Hoseokin ja Jisoon suhdetta. Se olisi kaikin puolin väärin, enkä näe syytä, miksi he olisivat onnettomia yhdessä. Onhan Hoseok vaikuttanut olevan hieman allapäin lähiaikoina, mutta niinhän kaikki joskus.

"Pojasta, joka on rakastunut ystäväänsä" sanon suurpiisteisesti, haluamatta mennä yksityiskohtiin.

"Odotan innolla sen kuuntelemista" opettaja hymyilee. Palautan hymyn, lähtien sitten astelemaan luokasta pihalle. Heti kun saan oven auki, tajuan jonkun törmäävän päin näköäni. Seuraavassa parissa sekunnissa kuulen kirjojen putoavan, ja jonkun tömähtävän maahan samanaikaisesti minun kanssani. Kun avaan silmäni, poskeni lehahtavat varmasti tulenpunaisiksi. Siinä paha missä mainitaan. Tummat silmät tuijottavat omiini, ja monet muut silmäparit tuijottavat minua ja niitä. Ensin en edes tajua makaavani punahiuksisen pojan päällä, ennen kuin hän puhuu.

"Tota, meitä tuijotetaan..." nuorempi naurahtaa kiusallisesti.

"Ai, joo, sori" takeltelen, nousten nopeasti ylös. Kerään hänen lattialle pudonneet kirjansa ja suorastaan sullon ne punapään syliin. Jätän hänet katsomaan perääni, kun kiirehdin pois opiskelijoita täynnä olevalta käytävältä. Pysähdyn vasta, kun tiedän ettei kukaan näe minua. Huokaisen syvään, vetäen sormeni mustien sortuvieni lävitse. Se jos jokin oli kiusallista.

"Viimeinkin jotain toimintaa" kuulen jonkun sanovan, kääntyen katsomaan. Jimin kävelee Namjoon perässään luokseni, joka ei näytä tajuavan mitä nuorempi selittää. Ihan hyvä niin. Mitä vähempi tietää toivottomasta ihastuksestani Hoseokiin, sen parempi.

"Se oli vahinko" mumisen.

"Niin varmasti. Tuu, me myöhästytään kohta tunnilta" blondi virnistää, vetäen minut mukaansa. Namjoon lähtee kävelemään toiseen päähän käytävää, jossa hänen tuntinsa luultavasti on. Astelen nätisti Jiminin vierellä, kuunnellen mitä muuta hänellä on sanottavana. Lyön vaikka vetoa, että hän aikoo kertoa päivän tapahtumista myöhemmin Seokjinille. Hänellä kun pitää kiirettä kahvilansa kanssa, sana kiertää yllättävän nopeasti. Kahvila, jossa minä kävin aiemmin, jää helposti toiselle sijalle.

"Ootko sä vielä päättänyt esiinnytkö vai et?" Jimin tiedustelee istuessaan yhdelle vapaista olevista paikoista luokan takaosassa, kääntyen katsomaan hetkellisesti minua.

"En oikeestaan" vastaan, kohauttaen olkapäitäni. Olisi mukavaa olla osa laulun esitystä, mutta kuten jo aiemmin sanoin, en pidä ihmisten edessä esiintymisestä. Hermostuneisuus saa minut helposti mokaamaan asioita, mikä ei olisi kovin hyvä asia. Tulisin nöyryytetyksi koko opiston väen edessä, enkä vain minä, vaan Jimin myös. Edes sen ajatteleminen saa suupieleni vääntymään alaspäin.

"Oon varma et se menis hyvin jos suostuisit" hän tokaisee, kuin lukien ajatukseni. Ei hän kokonaan väärässä ole, voisihan se hyvinkin mennä. Ainoa asia joka minua estää esiintymästä, on minä itse. Minulla on vain pari päivää aikaa päättää asiasta, sillä perjantaina olisi jo juhla. Se lisää paineita.

"Hei, Hoseok, tuu istuu meidän kanssa!" Jimin yhtäkkiä huutaa, saaden minut hätkähtämään. Huomaan luokan ovella seisoskelevan pojan, joka pitää katseensa maassa. Hän kuitenkin näyttää kuulevan, mitä blondi juuri äsken sanoi, ja istahtaa äänettömästi viereeni. Tunti alkaa vain hetkeä myöhemmin, enkä voi olla vilkuilematta punapäätä aika ajoin. Lopulta minun on pakko sanoa jotain.

"Hoseok?"

Hän katsoo kysyvästi silmiini, odottaen minun jatkavan.

"Oon tosi pahoillani, et kaadoin sut siellä käytävällä... ei ollu tarkotus saada sua näyttämään typerälle" kuiskaan.

"Se oli vaan vahinko, ei haittaa" hän hymyilee.

Hetken ajan voin jopa sanoa, että kasvomme ovat vain senttien päästä toisistaan. Kuin elokuvasta otetun hetken keskeyttävät omat ajatukseni, jotka käskevät minun pitää itseni kurissa. On väärin pitää hänestä sillä tavalla. En ole suhteen rikkoja. Niinpä käännyn takaisin pöydällä lojuvan vihkoni pariin, jatkaen taululla olevien asioiden ylös kirjoittamista.

Sunshine || Yoonseok || FinnishWhere stories live. Discover now