16. Luku

359 61 14
                                    

Onko täällä ketään muuta, joka oottaa joulua? Tuntuu et oon ainoo joka haluis sen jo tulevan. Oon yksinäinen.

Tää luku on vähän mitä on, mut toivottavasti se kelpaa teille. Seuraavassa luvussa tapahtuu enemmän ♥

---

"Kaikki laulut esitetään ensi viikon iltajuhlassa, joten koittakaa parhaanne niiden viimeistelyssä!" opettaja ilmoittaa kovaan ääneen. Osa oppilaista tuntuu olevan innoissaan ideasta saada yleisö kuuntelemaan heidän laulujaan, mutta mitä minuun tulee, mielummin vajoaisin maan alle.

"Saadaanko me tää ajoissa valmiiks?" Jimin kysyy, huoli selvästi näkyvillä hänen äänessään.

"Kyllä mä uskon niin, onhan se jo melkein puoliks valmis" vastaan, koittaen piristää nuorempaa. Kirjoittaminen tuntuu aloituksen jälkeen paljon helpommalta, kuin ajatukseni kulkisivat jälleen oikeita reittejään. Tähän mennessä vain minä olen kirjoittanut laulua, mutta se ei niinkään haittaa, sillä Jimin hoitaa laulu puolen projektin parissa. Tavallaan se on jopa vaikeampaa, kuin itse laulun kirjoittaminen. Satojen ihmisten edessä seisominen. Minulle pelkkä luokan tuijotus riittää kamalaan jännitykseen, enkä voisi kuvitella sitä suurempaa yleisöä. Sen yhden ainoan kerran, kun yritin näyttää taitoni muille, epäonnistuin täydellisesti. Koko loppu tunnin ajan pidin katseeni maassa, tuntien yhä palavat katseet ihollani. Sen tapauksen jälkeen en ole näyttänyt minkäänlaista uskallusta mennä lavalle. Kulisseissa pysyminen tuntuu turvallisemmalta ja rennommalta, kuin parrasvalot valaisemassa kaikkien katseille.

Kellojen ilmoittaessa tunnin päättymisestä nousen ylös paikaltani, astellen Jiminin kanssa luokasta ulos. Olemme jo menossa kenkähyllyköiden luokse, kun huomaan tutun punapään kiitävän käytävän läpi kohti meitä. Vedän Jiminiä hihasta, saaden blondin kääntymään. Näen myös Jisoon astelemassa omahyväinen hymy kasvoillaan käytävän päässä, saaden minut rypistämään kulmani yhteen.

"Yoongi! Jimin!" Hoseok hihkaisee, saaden meidän molempien täyden huomion itseensä.

"Mitä nyt?" kysyn, nykyään kun häntä ei näe opistolla kovinkaan usein johtuen suurimmaksi osaksi Jisoosta, joka on kuin iilimato kiinni Hoseokissa.

"Me aateltiin jos pidettäis leffailta tänä perjantaina koko porukan kesken" hän kertoo, hymyillen leveästi ajatukselle.

"Ketkä kaikki sinne ees tulis?" Jimin tiedustelee kiinnostuneena.

"Ainakin mä, Jisoo, Seokjin ja Namjoon, plus te, jos siis pääsette paikalle?"

"Mulla ei oo ainakaan mitään menoja" blondi vieressäni kertoo, nyökytellen punapään tarjoukselle.

"Ei mullakaan" sanon, vaikka todellisuudessa tahtoisin jättäytyä pois koko jutusta. Monta tuntia Jisoota on jo ihan liikaa pääkopalleni. En vihaa häntä, mutta en myöskään pidä koko henkilöstä. Hänen suosimisensa tuntuu nousevan päähän. Ovathan uudet oppilaat aina kiinnostavaa sakkia, varsinkin tuollaisella ulkonäöllä.

"Kysyitkö jo sitä leffailtaa, kulta?" itse paholainen kysyy saavuttuaan paikalle, kietoen itsensä punapään ympärille kiehnäten huomiota.

Kulta.

"Joo, sehän siis sopii, vai?"

Nyökyttelen Jiminin mukana, koittaen pitää ystävällistä hymyä kasvoillani.

"Hyvä juttu, nähään perjantaina meillä" Hoseok ilmoittaa, lähtien pienten heippojen jälkeen kohti ulko-ovea.

Teen samoin, lähtien kohti omaa kämppääni. Aurinko valaisee tietäni kulkiessani pitkin harmaita katuja, muutamien ihmisten ohittaessa minut. Ainoat asiat päässäni ovat tuleva leffailta ja laulun valmiiksi saaminen. Opettaja vaati laulujen äänitystä esityksen lisäksi, jotta hän voisi kunnolla arvostella projektimme. Onneksi opiston yläkerrasta löytyy äänityshuone, joten ainakin laulun laadusta tulee hyvä.

Kun pääsen viimein kämpälleni asti, potkin kenkäni eteisen nurkkaan ja tallustan väsyneenä kohti olohuoneen pientä sohvaa. Rojahdan sen päälle, sulkien silmäni uupumuksen kiivetessä kehoani pitkin. Nappaan syliini tummansinisen koristetyynyn, jonka tuoksusta tulee mieleen lämmin kaakao kylmänä talvipäivänä. Hetkeen ympärilläni ei kuulu yhtään mitään. Kaikki muistuttaa täydellistä hiljaisuutta ilman yhtäkään häiriötekijää. Tai niin ainakin on, kunnes olohuoneen oviaukolta kuuluu hento, mutta tuttu ääni.

"Sä taas" sanon, raottaen silmiäni, kun ikkunasta sisään tullut katti hyppää tyynyni päälle. Sen pörröiset tassut leipovat sinistä kangasta, saaden aikaan narskuvan äänen. Nostan toisen käteni rapsuttamaan sen leukaa, hymyillen vastauksena tulleelle kehräykselle.

"Alan kutsuu sua Yoongi Junioriks" ilmoitan, osoittaen jälleen kerran luovan mieleni toimivuuden. Se maukaisee vastauksena, ja tiedän sen käyvän, vaikka en puhukaan kissaa.

Kävi ilmi, että katti todellakin kuuluu yhdelle naapureistani. Näin sen kulkevan iäkkään naisen kanssa kohti kauppaa viime viikolla, mikä oli jollakin tavalla onnellinen näky. On mukava tietää, että hänelläkin on joku, joka kulkee vierellä. Vaikka se joku olisikin vain pienoinen kissa.

...

Kun herään muutaman tunnin unilta, jotka ehdin ottaa kotiin palaamisen jälkeen, nousen yhä unihiekat silmissä mennäkseni keittiöön. Sama pörröinen pallero mouruaa toiselta puolelta sohvaa, kun astelen viileää käytävää pitkin jääkaapin luokse. Avaan sen oven, tarkastellen tarjolla olevia vaihtoehtoja. Päädyn maitoon ja muroihin, liian laiskana kokkaamaan.

Siinä minä kulutan loput päivästäni. Selailen päivän lehteä, annan kissan lipittää pikkuisella lautasella olevaa maitoa, ja kun ilta koittaa, painan pääni uudestaan tyynyyn odottaen mitä huominen tuo tullessaan.

Sunshine || Yoonseok || FinnishWhere stories live. Discover now