8. Luku

385 63 5
                                    

Sit kun saan tän joskus valmiiks (jos saan tätä ikinä valmiiks) nii alan kirjottaa jotain oikeesti laadukasta ficciä.

---

"Joten, jos mä ymmärsin oikein, Hoseok on viimeinkin näiden sinkku vuosiensa jälkeen löytäny itelleen muijan ja sun mielestä se ei oo hyvä asia?" Jimin sanoo kulmat koholla, jatkaen ruokansa mutustamista.

"Ei, tai siis... Kun se-"

"Ahaa, nyt mä tiiän! Sä oot herraseni kateellinen" blondi naurahtaa.

"No enkä oo! Jisoo vaan on sellanen peluri et se vielä särkee Hoseokin sydämen, ja haluutko sä muka olla kantamassa sille viittä kiloa jäätelöö joka toinen päivä, kun se itkee jonkun saippuasarjan ääressä?" kysyn, yrittäen vaikuttaa tosissani olevalta. Onhan se osa totuutta, en tahdo sen tytön edes harkitsevan sellaista peliä. Jos puhuttaisiin koko totuudesta, ihastumiseni tulisi heti ensimmäisenä esille.

"Oikeesti Yoongi, sä et ees tunne sitä kunnolla, mistä tiiät se Jisoo on peluri?" hän vastaa epäuskoisena, kallistaen päätään sivulle nuudelihiuksien valahtaessa hieman tuon silmien eteen.

"Sen tunnistaa kilometrien päähän" mumisen.

Ennen kuin nuorempi ehtii keksiä enempää vastaväitteitä, päätän vaihtaa puheenaihetta.

"Sullahan oli mulle jotain asiaa, vai?"

Kuuntelen Jiminin höpötystä jostain koulun huhuista katsellen hämärtävää taivasta, miettien Hoseokin sanoja. Onko hän todella rakastunut? Miten hän voi muka olla siitä varma, eihän tuo ole tuntenut tyttöä kuin vain vähän aikaa? Ehkä se onkin vain pientä ihastusta, jonka hän on sekoittanut rakkauteen. En tahdo elätellä toivoa sisälläni, koska lopuksi se vain sattuisi pahemmin. Se voi vaikuttaa siltä, ettei se haittaa minua, mutta en edes itse tahdo myöntää sitä. Todellisuudessa sydämeni särkyy yhä uudestaan ja uudestaan, kun kuulen jonkun toisen tekevän Hoseokin onnelliseksi. Tottakai tahdon hänen olevan onnellinen, mutta en ymmärrä miten voin olla niin itsekäs.

"Yoongi, kuunteletko sä?" Jimin yhtäkkiä hihkaisee, saaden huomioni.

"Täh? Joo, jatka vaan" vastaan äkkiä.

Blondi huokaisee päätään pudistellen, ottaen kulauksen vettä edessään olevasta lasista.

"Kerro mulle mikä on, tiiät et voit luottaa muhun" nuorempi vakuuttaa, näyttäen murheelliselta.

"Kaikki on ihan hyvin."

"Ootko ihan varma? Aina kun me puhutaan Hoseokista, muutut yhtäkkii tosi vaisuks etkä oo läsnä" hän sanoo.

"Jimin, mä-"

"Mitä? Sä keksit koko ajan tekosyitä sille, miks et oo enää oma ittes. Me kaikki tiietään et oot hiljanen etkä hymyile kovin usein, mut tää menee jo yli. Sä et ota sun kavereihin kovinkaan usein enää yhteyttä, pysyt suurimman osan sun vapaa-ajasta täällä, ja-"

"Oo hiljaa!" karjaisen, sulkien suuni välittömästi tajutessani mitä juuri sanoin.

"Mun pitäis kai tästä jo mennä, huomenna on kouluu ja alkaa tulla myöhä" Jimin sopertaa, nousten ylös.

Juuri ennen kuin hän poistuu huoneesta, tuo kääntyy katsomaan minua.

"Ja Yoongi, mä suosittelisin ratkasee sun ongelman ennen kun on liian myöhästä."

Hetkeä myöhemmin kuulen ulko-oven aukeavan ja kolahtavan kiinni, jättäen minut yksin hiljaisuuteen. Pettyneenä itseeni kävelen pimeään makuuhuoneeseen, kaatuen sängylleni makaamaan. En saisi antaa ärtymykseni vaikuttaa muihin, mutta en mahda sille mitään. En pysty keskittymään muuhun kuin Hoseokiin ja typerään ihastukseeni häntä kohtaan. Kaikista mahdollisista ihmisistä sen täytyi olla juuri hän. Henkilö, jota en ikinä tulisi saamaan itselleni. Vaikka hän ei olisi jo valmiiksi rakastunut, tai ihastunut, en siltikään voisi saada häntä rakastumaan itseeni. Olen monesti yrittänyt päästää irti toivottomasta haaveestani, mutta en ole pystynyt siihen. On mahdotonta unohtaa ihminen, jota näkee joka päivä. Usein, kun iltaisin olen menossa nukkumaan, kaikki pahat ajatukset pääsevät kerääntymään pääkoppaani. Kuten se, että Hoseok tulisi vihaamaan minua, jos saisi tietää salaiset ajatukseni hänestä. En voi kertoa kellekään. Se pilaisi ihan kaiken, ja menettäisin minulle tärkeän ihmisen. Ainoa asia mitä voin toivoa, on koko jutun unohtaminen. Ehkä, jos alan taas käyttäytyä normaalisti, muut eivät huomaisi mitään ja jättäisivät asian huomiotta. Se ei silti ratkaisi ongelmaani. Hoseokin kaltaista päivänpaistetta ei tuosta vain unohdeta. En edes tahdo unohtaa häntä, mutta tiedän jo, ettei ystävyydestämme tulisi muuten mitään. Lopulta en jaksaisi enää, kun se kaikki olisi liian paljon. Se saa minut voimaan pahoin. Yksipuolinen rakkaus ei ollut todellakaan sitä mitä ikinä kaipasin elämääni, joten miksi sain sitä? Lopulta nukahdan samojen ajatusten jahdatessa minua, liian uuvuksissa pysymään hereillä.



Sunshine || Yoonseok || FinnishWhere stories live. Discover now