19. Luku

379 67 29
                                    

Toivottavasti teidän viikko meni hyvin! ♥

Pahoittelut siitä, että tää luku on vähän tylsä. Toivon et pidätte tästä siitä huolimatta ♥

---

Kun lopputekstit viimein näkyvät television näytöllä, nousen venytellen ylös sohvalta. Käännyn katsomaan muita, aukaisten suuni.

"Mulla ei oo mikään kiire, mut aattelin ehtiä kotiin ennen kun tulee pimeetä" sanon.

"Entä jos jäisitte yöks?" Hoseok yhtäkkiä ehdottaa.

"Mä en voi jäädä yöks, äiti on tunkemassa kämpille viikonlopun ajaks" Namjoon huokaisee, näyttäen epätoivoiselta. Kaikki me tiedämme, että hänen äitinsä on yksi maailman ystävällisimmistä ihmisistä, mutta hän kutsuu poikaansa yhä mussukaksi ja ties miksi muuksi, kuin hän olisi yhä eskarilainen.

"En mäkään" Jisoo sanoo, mutristaen huuliaan.

"Entä te muut?" Hoseok kysyy.

"Tottahan toki me voidaan jäädä, vai mitä, Yoongi?" Jimin sanoo, iskien huomaamattomasti silmäänsä. Se saa minut pyöräyttämään silmiäni, kun yritän nopeasti keksiä tekosyytä, mutta mitään ei tule mieleeni näin pienessä varoitusajassa.

"Mä voin jäädä, mut joudun lähtemään aikasin kotiin ja sieltä kahvilalle" Seokjin sanoo.

"Se on siis sovittu!" Jimin hurraa, taputtaen tapansa mukaisesti pieniä käsiään yhteen. Hyvästelemme Jisoon ja Namjoonin väliaikaisesti, alkaen pohtia, missä kukakin nukkuu.

"Mä voin nukkua sohvalla" Seokjin tarjoutuu, odotellen vastauksia.

"Mä voin nukkuu myös täällä" Jimin sanoo, tarkoittaen toista paikkaa, jolla minä istuin aiemmin Hoseokin kanssa.

"Entä sä, Yoongi?" Hoseok sanoo, kiinnittäen huomionsa minuun.

"Ei mulla oo väliä" vastaan, yrittäen kuulostaa mahdollisimman väliinpitämättömältä.

"Mun huoneen peti on tarpeeks iso kahdelle, joten jos sua ei haittaa, voidaan nukkua siellä" punapää kertoo, lähtien hakemaan tyynyjä ja peittoja olohuoneessa nukkujille. Sydämeni alkaa hakata normaalia nopeammin, ja käteni alkavat täristä. Näen blondin virnistävän tyytyväisenä, kun hän ottaa petivaatteet Hoseokilta. Toivotamme toisillemme hyvät yöt, ennen kuin hajaannumme eri puolille kämppää. Katseeni käy jatkuvasti minua pidemmässä pojassa, jonka huulilla lipuu pieni hymy. Minä puolestaan koitan pitää ilmeeni peruslukemilla, kuin koko tilanteessa ei olisi mitään ihmeellistä. Eihän siinä ole mitään ihmeellistä?

"Kummalla puolella sä haluut nukkua?" hän kysyy, vetäen minut pois ajatuksistani.

"Vaikka oikeella" vastaan.

Hän nyökkää, hakien pyjaman vaatekaapistaan, kertoen tulevansa kohta takaisin. Käytän sen tilaisuutena riisua farkkuni ja kömpiä sängyn pohjalle. Vain kellon raksutus kuuluu muuten hiljaisessa huoneessa, kunnes Hoseok palaa kylpyhuoneesta. Hänen kehonsa paino patjalla saa minut valahtamaan selälteni vasten pojan kylkeä.

"Sä jäädyt jos nukut vaan huovalla" Hoseok naurahtaa, peittäen minut samalla peitolla, jonka alla hän on. Salaa hivuttaudun lähemmäs häntä, kääntyen sen jälkeen takaisin kyljelleni. Hän sammuttaa sängyn vieressä olevalta pöytälampulta valot, painaen itsekin päänsä tyynyyn. Huomaamaton hymy leviää kasvoilleni, kun tunnen punapään hengityksen niskassani. Niin lähellä hän on.

"Yoongi?"

"Hmm?"

"Onko kaikki hyvin?"

Hämmentyneenä käännyn vielä kerran ympäri, ollen nyt kasvokkain Hoseokin kanssa.

"Miten niin?" kysyn, katsellen hänen kauniita kasvojaan.

"Musta vaan tuntuu, että sun mieli on maassa" hän vastaa.

Hiljaisuus lankeaa ympärillemme, kun näprään keskittyneenä peiton reunaa. Keskittymiseni kuitenkin herpaantuu, kun tunnen Hoseokin kurkottavan kätensä hiuksiini. Hän vetää sormensa mustien sortuvieni läpi, tehden sen yhä uudelleen, saaden minut rauhoittumaan, mutta samalla tavallaan myös levottomaksi. Ennen olisin husinut hänen kätensä pois ja mennyt nukkumaan, mutta nyt se tuntuu erilaiselta. On kuin en voisi sanoa hänelle ei, enkä edes tahtoisi. Samalla rakastan olla näin lähellä häntä, mutta samalla se sattuu. Tiedän, etteivät kuvitelmani meistä kävisi ikinä toteen. Jossain vaiheessa minun olisi yksinkertaisesti pakko unohtaa Hoseok, ja jatkaa eteenpäin. Mielessäni yritän vain viivyttää sitä, mikä on edessä.

"Kaikki on hyvin" kuiskaan, nostaen katseeni tummiin silmiin. Ne ovat täynnä onnellisuutta ja toivoa, sitä mitä minäkin kaipaisin.

"Se ei vaikuta siltä" hän vastaa.

Lasken katseeni takaisin peittoon, ollen hiljaa. Yllätyksekseni hän vetää minut vieläkin lähemmäs itseään, jos se on edes mahdollista, ja kietoo kätensä ympärilleni. Hänen tuoksunsa saa minut tuntemaan oloni turvalliseksi.

"Lupaan et kaikki järjestyy" Hoseok kuiskaa korvaani, silittäen hiuksiani. Koko tilanne on kuin suoraan unesta otettu, mitä en halua sen olevan kaikesta huolimatta. Pitkästä aikaa tunnen aidosti, etten ole asioideni kanssa yksin, vaikka minulla onkin Jimin, eikä Hoseok tiedä oikeaa syytä alakuloisuuteeni. Silti hänen läheisyytensä tuo jonkinlaista lohtua olotilaani.

"Hei, älä itke" hän sanoo, pyyhkien kyyneleet pois silmieni alta peukaloillaan.

"T-täh?" hengähdän, tajuten kyynelien virtaavan yhä uudestaan alas poskiani pitkin.

"Ei sulla oo mitään hätää, oot nyt mun kanssa" Hoseok vakuuttaa, hymyillen minulle sydämen muotoista hymyään. Voi kun hän vain tietäisi, minkä takia itken.

"Mä tiedän" sanon, haudaten kasvoni pojan paidan etumukseen.

Lopulta nukahdan siihen, hänen syleilyynsä. Jopa unissani tiedän, ettei minulla ole hätää, kun Hoseok on kanssani. Ehkä asiat vielä järjestyisivät.

Sunshine || Yoonseok || FinnishWhere stories live. Discover now