3. Luku

531 77 15
                                    

Tää vaikuttaa tällä hetkellä vähän tylsältä mut toivottavasti joku ees jaksaa lukee tätä sekasotkua, kyllä mä tänne jotain jännääkin jossain vaiheessa tungen.

---

Heti kun saan asuntoni oven loksautettua kiinni, huokaisen syvään. Jalkani tuntuvat lasilta, jota on hakattu pesäpallomailalla tuntikausia. En tajua miten Jimin jaksoi juosta paikasta toiseen, väsymättä yhtään. Hän oli yhtä pirteä lähtiessään kuin saapuessaan. Uupuneena laahustan kylpyhuoneeseen, laittaen veden juoksemaan.

"Sanopa kuka tahansa mitä vaan, mä ansaitsen tän" totean itsekseni, marssien pieneen keittiöön kulman takana. Kaadan kiiltävään lasiin punaista juomaa, hetkeä myöhemmin palaten kylpyhuoneeseen. Odotan kunnes ammeessa on tarpeeksi lämmintä vettä, lisäten sinne välissä vaahtoavaa ainetta. Kaiken ollessa valmista riisun päälläni olevat vaatteet, heittäen ne muiden likaisten pyykkien sekaan. Upotan ensin varpaani, sitten koko kehoni. Pitelen viinilasia vasemmalla kädelläni, siemaisten siitä ajoittain. Nojaan päätäni taaksepäin, sulkien väsyneet silmäni. Pitäisi vielä jaksaa lähteä Hoseokin matkaan jonkin ajan kuluttua. Ehkä se ei tuntuisi niin raskaalta, jos joisin puolet tarjolla olevasta alkoholista. Kuulostaa hyvältä, vaikkei se taida tuntua niin hienolta ajatukselta enää sunnuntaiaamuna.

...

Pitkän, rentouttavan kylvyn jälkeen etsin mustan kauluspaidan vaatekaappini uumenista ja puen sen päälleni, etsien heti perään toiset mustat farkut. Hiukseni ovat yhä hieman kosteat, kun haron ne pois silmieni edestä. Sujautan puhelimeni farkkujen takataskuun, kuullen taustalla soivan ovikellon.

"Joo, joo mä oon tulossa!" huudan oven takana olevalle henkilölle, kun kuulen hänen pimpottavan ovikelloa vielä pari kertaa lisää. Käännän lukkoa vasemmalle, vetäisten puusta tehdyn oven ammolleen.

"Ootko jo valmis?" Hoseok kysyy, pitäen hymyä huulillaan kuten aina. Nyökkään myöntymisen merkiksi, alkaen vetää toista tennaria jalkaani. Siinä kompastellessani huomaan Hoseokin seisovan yksin ovensuulla, kurtistaen kulmiani.

"Tulitko sä yksin?" kysyn saadessani kengät jalkaan.

"Joo, muut meni jo edeltä sinne" punapää kertoo. Suljen oven perässäni, kun tallustan ulos asunnostani. Nuoremman autolle kävellessämme hermostuneisuus ottaa vallan kehostani. Koko matka autossa istuen, ihan kahdestaan. Mistä ihmeestä vedän puheenaiheita? Entä jos hiljaisuus tulisi olemaan todella kiusallinen? En ehdi miettiä enempää huolenaiheita, kun Hoseok jo kävelee minua nopeammin ja avaa matkustajan puoleisen oven.

"Mitä sä teet?" naurahdan, katsoen epäuskoisena punahiuksista poikaa.

"Miltä näyttää, avasin sulle oven, tyhmä" hän vastaa.

"Osaan ihan itekin, kiitti vaan" tuhahdan istuen paikalleni. Vedän turvavyön ylitseni, kuullen oven menevän vieressäni kiinni. Punapää istahtaa pian viereeni, käynnistäen auton. Nojaan pääni vasten kättäni, katsellen taivaalla aukeavaa näkymää hohtavista tähdistä ja sirpiksi muodostuneesta kuusta. Katuvalot ovat syttyneet kävelykadun vierelle, valaisten tähän aikaan kulkevien tietä. Näen vain muutamia ihmisiä vaeltamassa yön suojassa, varmaankin matkalla kotiin. Toisin kuin minä. Pian olisin juhlivien, humalaisten ihmisten ja kovaäänisen musiikin keskellä. Jos se olisi ollut kuka tahansa muu kuin Hoseok, joka pyysi minua lähtemään mukaan, olisin kieltäytynyt tarjouksesta ja viettänyt viikonloppuni kuten yleensäkin. Kotona nukkuen, tai mahdollisesti elokuvaa katsellen.

Vilkuilen edessä olevaan tiehen keskittynyttä poikaa huomaamattomasti, ihaillen hänen täydellisiä piirteitään. Sanoitaan ettei kukaan ole täydellinen, mutta sitä Hoseok minulle on. Tavallaan tahtoisin kertoa sen hänelle, mutta se olisi liian epäilyttävää. Olemmehan vain ystäviä. Enkä tahdo pilata välejämme, olen mielummin hiljaa kuin menetän hänet tyhmän ihastumiseni takia.

"Se on tuolla!" hän yhtäkkiä huudahtaa, säikäyttäen minut pois pääni sisäisistä kuvitelmista. Hoseok pysäköi autonsa tien varteen, napaten avaimensa takkinsa taskuun. Kiiruhdamme ihmisten täyttämään taloon, pujotellen tiemme heidän ohitsensa. En ehdi ihmetellä tilannetta edes minuuttia, kun punapää työntää juoman käteeni ja hymyilee kirkkaasti.

"Tuu, mennään ettii Namjoon ja muut" nuorempi sanoo, viittoen minua mukaansa väenpaljouteen. Kamala melu kantautuu joka puolelta korviini, saaden minut nyrpistämään nenääni. En ole mikään bileiden ystävä, tulin vain koska minua kysyttiin. Olisimpa sittenkin jäänyt kotiin vetämään sikeitä. Toisen kerroksen olohuoneessa näen kavereidemme olevan koolla ja nauravan jollekin, joka näyttää olevan kovin hauskaa.

"Yoongi ja Hoseok!" Seokjin hihkaisee huomattuaan meidät, huiskuttaen molemmilla käsillään.

"Moi" tervehdin. Myös Jimin kääntää katseensa meihin, näyttäen suloisen hymynsä. Paikalla on meidän lisäksemme ihmisiä joita en tunne niinkään hyvin, osan olen nähnyt viettävän aikaa Minseokin kanssa. Suurin osa ei siltikään ole porukkaa jota en ole ennen nähnyt, olenhan ollut monissa bileissä.

"Kiva nähä suakin täällä" Namjoon sanoo, osoittaen minua.

"Kiva et tykkäät mun masentavasta naamasta" vastaan, hörpäten juomaani.

"Mä tästä meen ettii ihmisiä" Hoseok ilmoittaa, ennen kuin katoaa seurastamme.

"Tais jo kyllästyy meihin" Jimin sopertaa, mutristaen huuliaan.

Mieleni tekisi seurata nuorempaa, minne tahansa hän onkin menossa, mutten tee niin. Pysyn vain paikoillani, kuunnellen muiden keskustelua. En siltikään kuule sanaakaan siitä mistä puhutaan, sillä ajatukseni harhailevat päästä toiseen. Nykyään en edes tahtoisi olla ilman Hoseokia. Tiedän, se kuulostaa hyvin säälittävältä, mutta tunnen oloni paljon paremmaksi hänen lähellään. Se on kuin turvallinen kupla, johon voin uppoutua kaiken stressin ja ahdistuksen keskellä. Hän saa minut rentoutumaan, ja oudolla tavalla tuntemaan lämpöä rintakehässäni.

"Hei, tyypit, ois totuuden ja tehtävän vuoro!"

Voi vittu.

Sunshine || Yoonseok || FinnishWhere stories live. Discover now