13. Luku

355 66 26
                                    

Tän on oltava maailman tylsin tarina. Väsään tätä nyt kuitenkin samalla kun on toinen ficci draftina oottamassa lisää lukuja.
Tuntuu et motivaatio on ihan hukassa tän suhteen.

(Haluun vielä sanoo et vaikka tässä tarinassa on paljon yoonminia, tää on silti yoonseok tarina.)

---

"Yoongi, ootko sä vielä maan päällä?" Jimin kysyy heilauttaessaan kättään kasvojeni edessä, kun en hetkeen sanonut mitään.

"Joo, mä vaan mietin tätä" sanon, nyökäten kohti pöydällä olevaa vihkoa. Lämmitän kämmeniäni kuuman kahvikupin ympärillä katsellessani kahvilan ikkunasta ulos, ihmisten kävellessä kadulla nopeasti ohi. Nostan kynän ylös pöydältä, pyöritellen sitä hitaasti sormillani.

"Looking at you, seeing happiness in your eyes."

Tarvitsen vain sanat. Päässäni oleva melodia tuntuu tyhjältä ilman niitä, enkä osaa vuodattaa tunteitani tekstiin. Joka kerta, kun olen painamassa mustekynän vasten paperia, jokainen ajatus vain haihtuu ilmaan. Nostaen katseeni paperista, vilkaisen vastapäätä olevaa blondia, joka vain nostaa kulmiaan.

"Sähän et varmaan oo kokenu mitään ykspuolista?" kysyn.

"En tietenkään, Park Jimin saa muijan kuin miehenkin ja kaiken siltä väliltä" hän vastaa, saaden minut pyöräyttämään silmiäni.

"Susta ei oo yhtään apua."

Hymisen hiljaa melodiaa, joka laulun taustalla pitäisi olla. Kokeilin sitä koulussa, ja mielestäni se kuulosti kohtalaisen hyvältä. Osaisinpa vain kertoa tarkasti sen, mitä tunnen syvällä sydämeni pohjalla.

"Yoongi, kato" Jimin yhtäkkiä tokaisee, osoittaen kohti kahvilan ovea. Kulmiani rypistäen käännyn paikallani, huomaten punapään ja kikattavan tytön astelevan samaan tilaan kanssamme. Hoseok näyttää tajuavan tuijotuksemme, alkaen kävellä kohti pöytää, jossa istumme. Katseeni pysyy tiukasti Jisoossa, joka ei noteeraa ärtymystäni millään tavalla.

"Mitäs te täällä?" poika kysyy katsellessaan meitä, hymyillen kuten yleensä.

"Työstetään meidän biisiä" Jimin vastaa puolestani, mikä on oikeastaan hyvä asia. Jos minä avaisin suuni, sieltä ei pääsisi mitään positiivista. Omaksi taakakseni Jisoo ja Hoseok hinaavat tuolit meidän pöytäämme, istuen seuraamme. Siinä ei olisi mitään ongelmaa, mutta ei kukaan jaksa katsoa, kuinka ihminen johon on rakastunut kuhertelee jonkun toisen kanssa. Kuuntelen suurimmaksi osaksi Jiminin ja heidän keskusteluaan, johon en ole innokas osallistumaan.

"Entä sä, Yoongi, miten sulla on menny?" punahiuksinen tiedustelee, saaden minut kiroamaan mielessäni.

"Ihan loistavasti" kerron ehkä liiankin yli-innokkaasti, pitäen tekohymyä yllä. Vasta nyt Jisoo vaivautuu huomaamaan olemassaoloni, katse omahyväinen.

"Kiva kuulla" hän vastaa niin sanotun poikaystävänsä puolesta.

Käännyn turhautuneena katselemaan ikkunasta pihalle, miettien tekosyytä, jolla pääsisin mahdollisimman nopeasti pois. Pidän käteni visusti pöydän alla, saattaen välillä vilkaista kohti Hoseokin hymyileviä kasvoja. Hän on ainoa asia, joka saa minut pysymään samassa huoneessa Jisoon kanssa. Muuten en voisi edes sietää sitä tyttöä.

Jonkin ajan kuluessa Jimin kertoo lähtevänsä käymään kaupassa, jonka seurauksena nousen nopeasti itsekin ylös tuoliltani.

"Kuule, mä taidan tulla sun mukaan" sanon, pukien mustan takkini.

"Nähään opistolla" Hoseok sanoo, ennen kuin poistumme kahvilan lämmöstä.

Matkan aikana nuorempi heittää pari kysymystä hiljaisuudestani, mutten vastaa niihin kysymyksiin yhtään mitään. Onnekseni pääsimme kauppaan nopeasti, joten minulla oli hyvä syy jättää hänet hetkeksi yksin.

Kiertäessäni kaupan hyllyjä läpi lappaan joitakin aineksia punaiseen koriin, suunnitellen seuraavan viikon ruokalistaa tarkasti mielessäni. Vaikka en ole koskaan ollut kovin järjestelmällinen, jaksan silti vertailla sitä, mitä suuhuni laitan.

"Min Yoongi!" Jimin huutaa toiselta puolelta kauppaa, saaden minut säikähtämään pahemman kerran. Muutama ihminen on kääntynyt tuijottamaan blondia, kun pääsen hänen luokseen monen mutkan kautta.

"Turpa kiinni, en mä kehtaa tulla tänne kohta enää uudestaan sun takia" valitan, mulkaisten nuorempaa.

"Pitäiskö mun ostaa näitä, vai näitä?" blondi kysyy, pitäen toisessa kädessä muropakettia dinokuvioilla, ja toisessa kädessä koirakuvioilla.

"Jimin, ne molemmat on ihan samoja muroja" huokaisen.

"No niin on, mut en osaa päättää haluunko dino- vai koirakuvioisen!" hän selventää, mutristaen huuliaan.

"Ota se koira" mumisen, haluten jo lähteä kotiin päin.

"Mut-"

"Ei muttia, nyt me mennään."

Joskus tuntuu, kuin Jimin olisi minua moniakin vuosia nuorempi. Hän innostuu asioista, joista lapsetkin pitävät, ja päättää murot vain paketissa olevan kuvan perusteella. Pakko sanoa, onhan se omalla tavallaan suloista, mutta en tule koskaan ymmärtämään mitä hänen päässään liikkuu.

Sunshine || Yoonseok || FinnishWhere stories live. Discover now