26. Luku

316 59 12
                                    

Mun viikko oli kiireinen kokeiden takia, joten tää on kirjotettu etukäteen. Toivottavasti pidätte ♥

---

Vaikka kuinka monta kertaa yritän soittaa, kuulen aina vain saman lauseen.

Soittamaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä.

Ja vaikka kuinka monta kertaa yritän koputtaa oveen, kukaan ei avaa. Mieleeni ei tule yhtään paikkaa, jossa Hoseok voisi mahdollisesti olla. Ei ole hänen tapaistaan vain kadota olemattomiin, ainakaan kertomatta ensin kellekään.

Näpyttelen viestin jokaiselle ystävälleni, ja pyydän heitä pitämään silmät tarkkoina siltä varalta, että he näkisivät Hoseokia. Jimin jopa ilmoittaa lähtevänsä etsimään, vaikka hänen esseensä jääkin kesken. Ei kulu kauaa, kun myös Seokjin kertoo lähtevänsä metsästämään punapäistä ystäväämme. Hoseok saisi olla onnellinen omistaessaan näin hyviä kavereita, ei ihan jokainen lähtisi varta vasten etsimään. Jimin onkin liian huoleton siitä, mitä opettaja ajattelee hänen myöhässä olevista tehtävistään, mutta silti.

Kulutan kirjaimellisesti koko loppupäivän kiirehtiessäni paikasta toiseen. Hänen kämpältään etsiminen ei olisi tuottanut yhtään tulosta, sillä Jisoo kävi jo katsomassa sieltä aiemmin saamallaan vara-avaimella. On kuin Hoseokia ei olisi ikinä ollut olemassakaan. Ei mitään merkkejä nuoresta miehestä, tai minulle vielä pojasta. Vaikka mitä pahaa on voinut sattua hänelle, asummehan keskellä ihmisten vilinää. Vasta iltamyöhän saapuessa päätän hidastaa tahtia, ja napata jotain syötävää tyhjään vatsaani. Ostan vasta paahdetun uunivoileivän kadun varrella olevalta kojulta, jonka mukava herra viiksineen toivottaa lähtiessäni hyvää illan jatkoa. Ensimmäistä haukkua ottaessani tajuan kuitenkin saavani tekstiviestin puhelimeni väristessä taskuni pohjalla. Vaivautuneena nostan kulmikkaan kapulan käteeni, ja avaan lukituksen. Tautakuvanani toimii yllättäen Hoseok, joka hymyilee tutuksi tullutta hymyään. Pari sekuntia tuijotettuani sitä tajuan mennä keskusteluun, josta uusi viesti tuli.

Jimin: Ei sitä löydy mistään, ootko ihan varma ettei se oo kämpillään?

Huokaisen epätoivosta, tuntuu kuin leikkisimme kissaa ja hiirtä.

Minä: Oon, Jisoo kävi jo tarkistamassa sen aiemmin. Meidän kannattaa lopettaa tältä päivältä, on jo myöhä.

Jimin: Okei, nähään huomenna opistolla!

Ai niin. Huomenna onkin vasta torstai, ja meidän pitäisi mennä opistolle opiskelemaan. En tiedä miten minun olisi tarkoitus keskittyä opettajien höpinään ja kaikkeen muuhun, kun en edes tiedä missä Hoseok on. En tiedä onko hän turvassa, vai jossain kuvitelmianikin pahemmassa vaarassa. Poliisille ilmoittaminen olisi turhaa, sillä eivät he lähtisi etsimään ihmistä, joka on ollut vain vajaa päivän kateissa. Emme edes tiedä onko Hoseok virallisesti kateissa. Vaikka ajattelen pääni puhki, en voi keksiä yhtään paikkaa, jossa nuorempi olisi.

Kellon kääntyessä kahdeksaan syön viimeisenkin murusen leivästäni, ja sekin juuri sopivasti, sillä saavun samaan aikaan asuntoni ovelle. Kaivan avaimeni taskustani, ja avaan ovessa olevan lukituksen. Sisään astellessani en kuule yhtään ääntä koko asunnosta, mikä ei ole epätavallista. Jätän kenkäni naulakon alle, ja astelen peremmälle hämärään huoneistoon. Ensimmäinen asia jonka teen, on ottaa pitkä ja kuuma suihku. Notkun juoksevan veden alla ainakin niin kauan, kunnes voin nähdä vesihöyryn kimaltelevan kattolampun valossa. Mieleni ei tekisi vieläkään astua ulos, mutta en myöskään tahdo pitkittää vesilaskua siihen malliin, että joutuisin vähäisellä opiskelijabudjetillani vararikkoon. Siihen ajatukseen takertuen käännän suihkun pois päältä, ja astelen jo tähän aikaan uupuneena pois lämpimästä. Kuivaan vettä valuvat hiukseni, ja kiepautan pyyhkeen lanteilleni.

Vaatekaapilla yritän päättää kahden paidan väliltä, mutta lopuksi päädynkin pukemaan ihan eri paidan, mitä ensin ajattelin. Vedän myös vaaleanpunaiset pörrösukat jalkojeni lämmikkeeksi. Vaikka väsymys painaakin silmiäni kiinni, ja huomenna pitäisi herätä aikaisin, ei siltikään tunnu siltä, että tahtoisin mennä vielä nukkumaan. Mieleni mukaisesti keitän itselleni kuumaa kaakaota, ja istun sen kanssa aloilleni olohuoneen sohvalle. Käännän television auki, ja hörpin sinisessä mukissa olevaa juomaani. Kiedon lisäksi vielä vasta pestyn ja kuivatun huovan kehoni ympärille, nauttien sen tuomasta lämmöstä. Ei sillä, että asunnossani olisi jotenkin erityisen kylmä, mutta pidän enemmän lämpimästä kuin viileästä.

Kulutan seuraavan tunnin katsellessani jotain reality-ohjelmaa, jossa dramaattiset naiset puhuvat pahaa toistensa selän takana. Se on kai viihdettä, jota nykymaailma odottaa näkevänsä avatessaan television. Minua se ei voisi kiinnostaa pätkääkään, mutta tykkään katsella jotain joka ei vaadi aivojen toimintaa jos olen väsynyt. Jokaisen minuutin kuluessa silmäluomeni tuntuvat yhä painavemmilta, ja lopulta annan niiden sulkeutua vajotessani syvimpiin uniin, joita olen koskaan nähnyt. Mielessäni oleva huoli Hoseokista ei katoa mihinkään, mutta samalla löydän sieltä myös toivoa punapään löytymiseen.

Sunshine || Yoonseok || FinnishWhere stories live. Discover now