11. Luku

388 60 10
                                    

"Ei tästä tuu yhtään mitään!" karjaisen, vaikka kukaan ei ole kuulemassa turhanpäiväistä raivoamistani. Viikko oli kulunut ainakin minun mielestäni nopeaa vauhtia, en tiedä muista. Olin yrittänyt keksiä jotain järkevääkin sanottavaa laulun sanoituksiin, mutta mieleni oli kaikesta huolimatta takertunut ajattelemaan punapäätä.

Nousen epätoivon keskellä ylös tuoliltani, venytellen käsiäni jokaiseen mahdolliseen suuntaan. Pöydän toisella puolella näkyy vesipisaroiden täplittämä ikkuna, jonka toisella puolella viilettää monia ihmisiä omine kiireineen. Yleensä perjantaisin ihmiset käyvät kaupassa, jotta heidän ei tarvitsisi tehdä sitä viikonlopun aikaan. Juuri sen takia raahaan itseni kauppaan joko lauantaina tai sunnuntaina. Paljon pienempi mahdollisuus nähdä tuttuja ja kuunnella tarinoita siitä, mitä heille on tapahtunut viimeisen viikon aikana. Se ei ole koskaan ollut vahvuuksiani jutella ihmisille, varsinkaan jos jutun aihetta pitäisi keksiä ihan tyhjästä.

Pienen pohtimisen jälkeen avaan kyseisen ikkunan raolleen, jotta ilma pääsee vaihtumaan tunkkaisessa huoneessa. Käyn sängylleni makaamaan, vetäisten puhelimeni esiin housujeni taskusta. Pidän katseeni vaisusti kirkkaalla näytöllä, rypistäen kulmiani. Jos joku kävelisi huoneeseen, se henkilö saisi varmaan sydänkohtauksen säikähtäessään mikä olio on päässyt talooni. En jaksanut panostaa ulkonäkööni sen syvemmin, kunhan vain vaihdoin vaatteet ja kampasin hiukseni aamulla. Muuten olemukseni onkin kuin vainajalla.

Yli tunnin seikkailun jälkeen netissä laahaan itseni takaisin ylös, valmiina keittämään ainakin kaksi kupillista kahvia, jotta pysyisin hereillä iltaan asti. Käännyn levollisena ympäri, mutta henkeni salpautuu yhtäkkisestä silmäparista tuijottamassa kohti minua.

"Kuka sä nyt sitten oot?" mumisen, astellen kohti sinisilmäistä kattia nuuskimassa pöydälläni olevia papereita. Se hiipii hiljaa lähemmäs kehoani, nyrpistäen naamaansa haistaessaan huppariani.

"Vahvat pesuaineet näköjään toimii" totean itsekseni, laskien käteni kissan pään päälle. Se mouruaa syvällä äänellään, puskien päätään vasten kämmentäni.

"Onneks et oo kovin pullee katti, oisit muuten pudonnu korkeelta ja litistyny jalkakäytävälle" naurahdan, saaden tuiman katseen pörröiseltä olennolta. Kissa kuuluu luultavasti yhdelle talon asukkaista, sillä se oli varmaankin kävellyt kapeaa kaistaletta pitkin ikkunalleni asti. En kyllä tiedä miksi, sillä jos minä olisin kissa, pysyisin kaukana omasta kämpästäni.

"Saat joko mennä takas mistä ikinä tulitkin, tai etin sun omistajan ite" huokaisen, häipyen sinne minne olin aikeissakin mennä. Kuulen takanani pienet askeleet, jotka seuraavat rivakkaana aivan selkäni takana. Välittämättä siitä etsin kaapista paketin, josta lusikoin tummaa purua paperiseen lieriöön. Täytän säiliöstä osan vedellä, napsaisten keittimen porisemaan muuten hiljaisen ilmapiirin taustalle.

"Oot ihan outo" tokaisen, kääntyen katsomaan keittiön pöydällä istuvaa sinisilmää. Se vain kallistaa päätään, tuskin tajuten sanaakaan. Istahdan sitä vastapäätä, nojaten pääni käsiini. Hetken ajan olen jo aikeissa rapsuttaa sitä, mutta saankin pienen tassun nenälleni. Se ei haittaa, ainakaan siihen asti kunnes kissa päättää vetää kyntensä esille.

"Älä raavi tai heitän sut suosiolla ulos" tuhahdan, vetäytyen taaksepäin puisessa tuolissa. Ehdin selata pari lehden sivua läpi, ennen kuin kahvi on valmista. Kaadan yhden kupillisen itselleni, siemaisten siitä varovasti, jotta en polttaisi suutani.

"Mistä vetoo et nuudeli tulee viikonlopun aikaan vierailulle" sanon, mutristaen huuliani. Kissa maukaisee tällä kertaa kimeästi, kuin tarttuen haasteeseen.

"Vai oot sä kovakin äijä? Mä pistän peliin puolet lohesta jota meinasin kokata huomenna."

Se katselee minua uteliaana, ja jokseenkin nälkäisen oloisena ruoan mainitsemisen seurauksena.

"Jos mä voitan, sä joudut kärsii mun sylikissana jos vielä tuut tänne" virnistän, saaden vastauksena lyhyen maukaisun.

"Se on sit sovittu."

Kättelen pörröistä tassua tehdäkseni vedosta virallisen, hymyillen tyytyväisenä. Saisin takuulla voiton itselleni, Jimin ei koskaan malta pysyä poissa. Varsinkaan viikonloppuina, jolloin ei ole muuta tekemistä kuin roikkua omassa kämpässä. Poikkeuksia ovat vain bileet, joissa blondi tykkää käydä. Olisin kuullut, jos jossain pidettäisiin pirskeet, joten siitä ei ole vaaraa.

Kahvin loppuessa kupista kaadan loput pannusta sen pohjalle, suunnaten takaisin tuulettumassa olevaan huoneeseen. Kaikki on hiljaista pieniä askeleita lukuun ottamatta, kun istun jälleen papereilla vuoratun pöydän ääreen. Otan kynän käteeni, palaten alkupisteeseen. Tyhjään paperiin, jolle en keksi sanoja.

"Mitä mä teen tän kanssa" huokaisen syvään, siirtäen katseeni pöydälle hyppäävään kattiin.

Se katsoo ensin paperia, sitten minua. Sitten se onkin jo tassuttelemassa ikkunasta pihalle. Nojaudun katsomaan, kuun se pitää tasapainonsa tarkasti yllä, jotta ei tippuisi kapealta reunalta alas. Tuntuu kuin olisin itsekin reunalla, ja yrittäisin olla tippumatta. Se tuntuu turhauttavalta. Lasken katseeni, antaen kaiken keskittymiseni mielessäni pyöriville sanoille, vannoen, etten nousisi ennen yhtä lausetta.

Sunshine || Yoonseok || FinnishWhere stories live. Discover now