15. Luku

340 60 14
                                    

Onko tän päivitys rytmi teistä hyvä? Mulle ainakin sata kertaa parempi, koska tuntuu et on tarpeeks aikaa kirjottaa uus luku ja keskittyy sen jälkeen muihinkin asioihin tän lisäks.

Kiitos jokaiselle lukijalle, en uskonu et kukaan ois kiinnostunu lukee tätä ♥ Kommentit merkkaa mulle valtavasti, ja niitä on ollu uskomattoman ihanaa lukee ♥ Pahoittelen sitä, miten tylsä tää on, koska perus elämästä on tosi vaikee kirjottaa ja keksii kauheesti kaikkee jännää.

---

"Tuntuuko sustakin, että Jisoo ja Hoseok päätti niiden koko jutun liian nopeesti?" kysyn, katsoen Jisoon uutta postausta näkyvillä puhelimeni näytöllä. Siemaisen läppärini vieressä olevaa pirtelöä, jolla puolestaan näkyy tehtävä, jonka olisi tarkoituksellisesti pitänyt olla valmis jo eilen. Sain opettajalta kunnon puhuttelun, miten ikäiseni nuoren pitäisi olla vastuullinen annetuista tehtävistä, ja palauttaa ne sovittuna aikana. Ei ole minun vikani, että unohdan niin tarpeettomia asioita muiden tärkeämpien asioiden sekaan. Koko sen keskustelun ajan mietin vain punapäätä, joka sai minut kiinni jatkuvasta vilkuilusta.

"Mitä sä tarkotat?" Namjoon kysyy, nostaen katseensa fysiikan kirjastaan. Myös Seokjin, joka yllättäen pääsi tulemaan, saapuu takaisin olohuoneeseen. Hän laskee lautasellisen voileipiä puiselle pöydälle, jonka ääressä me työskentelemme.

"Sitä vaan, että eikö teistä oo outoo, että ne päätti olla yhessä niin vähän ajan jälkeen?" selvennän, saaden nyökytyksiä vastauksena.

"Entä jos Jisoo vaikka kiristää sitä, tai-"

"Yoongi, Jisoo ei tekis mitään sellasta. Ehkä oot vaan kateellinen siitä, että se viettää suurimman osan ajasta sun ystävän kanssa" Namjoon naurahtaa. Seokjin naurahtaa mukana, lisäten:

"Niimpä, ehkä sun pitäis pyytää Hoseok vaikka tänä viikonloppuna viettää sun kanssa vähän aikaa, koska näytät olevan sen tarpeessa."

Huokaisen pyöräyttäen silmiäni, keskittyen jälleen läppärillä olevaan tehtävään. Mielessäni kiroan sitä, miten vähän olen saanut aikaiseksi. Vain pari sanaa tuijottaa takaisin, muistuttaen siitä, että aikani on kortilla sen suhteen. Saisin seuraavaksi jälki-istuntoa siitä hyvästä, että tehtävä ei ollut valmis määräaikaan mennessä. Meidän opistollamme jälki-istunto pidetään aina lauantaisin aamu yhdeksästä kello kolmeen. Ei ole väliä mitä on tehnyt, jälki-istunto kestää kaikesta huolimatta tasan kuusi tuntia. Olen ollut siellä aikaisemmin vain kerran, kun hermostuin matikan tunnilla opettajan motkotukseen. Nappaan leivän lautaselta, jonka Seokjin varta vasten toi Namjoonille ja minulle. Mussutan sitä yrittäessäni miettiä, miten jatkaa loputonta esseetä.

"Ei tästä tuu mitään" mutisen, lyöden pääni edessäni olevaan pöytään.

"Millon sen pitää olla valmis?" Namjoon utelee.

"Huomenna" vastaan, tuntien toivottomuuden hiipivän hiljaa ylös kehoani.

"Sulla oli kuukausi aikaa ja päätit jättää sen viime tippaan?"

"Oikeestaan se meni vähän ylikin, ja nyt on vika mahis saada se kirjotettua" kerron, rypistäen kulmiani.

Essee, laulu, läksyt... Ajatukset jokaisesta stressaavasta asiasta saavat pääni särkemään, vaikka kuinka yritän pitää kaiken tasapainossa. Joka laulun pitäisi olla pian valmis, enkä ole saanut sitä edes loppuun. Jimin lupasi yrittää auttaa sen kirjoituksessa, mutta en ole täysin vakuuttunut. Hän ei ole ikinä ollut kovin ahkera, mitä lauluihin tulee. Ainoastaan laulaminen on hänen alaansa, tietysti tanssin lisäksi.

Muutamaa tuntia myöhemmin Namjoon ja Seokjin jättävät asuntoni, molemmilla kun riittää omiakin kiireitä huolehdittavaksi. Muutama lause koristaa muuten valkoista pohjaa läppärin näytöllä, saaden minut huolestumaan kohtalostani. On kuin se kyseinen opettaja painostaisi jatkamaan työn tekoa. Hän odottaa minun osaavan aiheen, mutten ole kuunnellut tunnilla pätkääkään, mikä on selvästi ihan oma syyni.

"Ei helvetti" kitisen, potkaisten lattiaa suutuspäissäni.

"Antakoot sitä jälki-istuntoo jos huvittaa."

Pamautan läppärin näytön kiinni, jättäen sen yksin olohuoneen pöydälle makaamaan. Kävelen makuuhuoneeseen, jonka yöpöydällä odottaa alkuun laitettu laulu. Istun hetkeksi kynän kanssa tuijottamaan huonosti kohdeltua paperia, joka on rypistynyt sen reunoista. Vedän muutaman kerran syvään henkeä, koittaen rauhoittaa itseäni. Ei se ole niin iso asia. Saan vain nelosen esseestä ja joudun kuuden tunnin jälki-istuntoon, ei paha. Se voisi olla paljon kauheampikin kohtalo.

"Looking at you, seeing happiness in your eyes.

Wish I could reach it, calling you mine.

Isn't it bittersweet, smiling and pretending?

I call your name, never really caring.

It's the effect of yours, thanks for noticing.

Maybe I'll leave a letter, even if it's not helping.

I'm trying, I'm trying, I'm fading away.

Keep lying, keep lying, it's okay darling.

I'm winter, you're a summer, go to your spring.

She's a pretty girl and for sure your thing."

Kyyneleet putoilevat yksitellen syliini, saaden minut heräämään jälleen kerran todellisuuteen. Pyyhin ne nopeasti hupparini hihalla, tajuten miten paljon ikävöin Hoseokia. Näin hänet viimeksi eilen, mutta se tuntuu silti kuin ikuisuudelta. Tuntuu kuin pitäisin salaisuutta sisälläni, ja se myrkyttäisi kehoni joka kolkan. Tarve kertoa hänelle tunteistani kasvaa joka päivä, mutta järkeni kieltää minua kertomasta. Se voisi hyvin pilata kauan kestäneen ystävyytemme, jota en missään nimessä tahdo menettää.

Sydämeni taas käskee kertoa, ja kokeilla onneani.

Sunshine || Yoonseok || FinnishWhere stories live. Discover now