6. Luku

427 62 7
                                    

Tässä meni vähän kauemmin koulun ja muiden juttujen takia. Ja viel niille jotka oottaa sitä oneshottia, oon kyllä kirjoittamassa sitä!

Tää tarina on tosissaan tylsin ikinä. yritän tehdä seuraavasta luvusta pidemmän, koska mulla ei ollut nyt juuri aikaa kirjottaa. Lupaan teille et tää ficci tulee saamaan jotain draamaa tai sellasta ajan kanssa. Oon tosi pahoillani huonosta ja lyhyestä luvusta :(

---

Otan askeleita kohti isoa opistoa, joka ei ole niinkään kaukana kämpästäni, mutta tällä kertaa se tuntuu matkalta, joka kestää ikuisuuden. En tahdo missään nimessä nähdä Hoseokia, en ainakaan tänään, vaikka yleensä roikkuisin kiinni hänessä jos vain voisin.

Vaimea tuuli puhaltaa hiukseni sivuun silmieni edestä astuessani opiston pihamaalle. Katseeni käy monessa eri porukassa, joissa teinit juttelevat kilpaa toisilleen. Luento alkaisi kymmenen minuutin kuluessa. Onnekseni vain Namjoon on siellä kanssani. Hoseok ja Jimin ovat enemmän tanssimisesta kiinnostuneita, kun taas Seokjin on aloittanut suunnitelmansa siitä omasta kahvilasta. Lupasimme kaikki auttaa häntä parhaamme mukaan, mutta en usko minusta olevan paljoakaan apua. En tiedä mitään kahviloista tai niiden omistamisesta, ainoastaan sen mitä niissä myydään. Mitä tahansa siitä tuleekaan, Seokjin on täydellinen kahvilan omistaja kaikin tavoin. Hän kun osaa hymyillä suurimman osan ajastaan, eikä hermostu yhtään niin nopeasti kuin minä.

"Yoongi, tuu mun kanssa yhtä matkaa!" kuulen Namjoonin huutavan takaani, askeleiden lähestyessä minua. Vilkaisen hymyilevää opiskelijaa, jonka hymykuopat näkyvät syvinä hänen poskissaan. Lähdemme vierekkäin tallustelemaan isoon rakennukseen. Suurin osa muista opiskelijoista ovat jo oikeissa saleissa odottamassa opettajan saapumista paikalle. Meidän opistossamme viisikymmentä prosenttia ovat sellaisia ihmisiä, jotka lukevat ja pänttäävät asioita aina kun tilaisuus tulee. Minä kuulun siihen toiseen puoliskoon, joka vain kuuntelee tunnilla satunnaisesti ja keskittyy muihin asioihin vapaa-ajalla. Uskon pärjääväni silläkin tavalla, vaikka opiskelu onkin tärkeää. Se ei vain ole ykkösenä listallani ainakaan tällä hetkellä.

"Hei-"

Tajuan Hoseokin kävelevän meitä kohti käytävällä, aikoen sanoa jotain.

"Tota, meillä on kauhee kiire, ei kerkee nyt" mutisen nopeasti, vetäen Namjoonin ranteesta pitäen mukanani. Hämmentynyt poika jää taaksemme, jatkaen matkaansa olkiansa kohauttaen.

"Mitä toi nyt oli?" nuorempi kysyy, riuhtaisten kätensä irti omastani päästessämme luentosalin eteen.

"Ei mitään" tiuskaisen takaisin, astuen ovesta sisään. Puheen sorina on täyttänyt tilan kokonaan, mikä on hyvä asia, koska lattian narina kenkieni alla ei kuulu yhtä selvästi. Asetun reppuni kanssa istumaan aivan penkkirivien taakse, sille paikalle jolle yleensäkin istun. Namjoon kompastelee tiensä viereeni, avaten vihkonsa jo valmiiksi muistiinpanoja varten.

"Ei vaan jaksais" huokaisen syvään, haroen sekaisin olevia hiuksiani.

"Mut viimesellä tunnilla me päästään jo työskentelee niiden biisien parissa" Namjoon huomauttaa, mikä saa mieleni kirkastumaan huomattavasti enemmän.

"Ai tänään?"

"Siitähän sanottiin viime viikolla."

"Ihan ku mä muka oisin kuunnellu pätkän vertaa" naurahdan, piirrellen viivoja vihkoni ruutupaperiin.

"Eipä yllätä" nuorempi tokaisee, nojaten päänsä kämmeneensä.

Paria minuuttia myöhemmin opettaja saapuu paikalle, mikä aiheuttaa jokaisen oppilaan hiljenemisen välittömästi. Hänen tunneillaan on parasta pitää suu kiinni ja puhelin näkymättömissä, tai ei hyvää seuraa.

...

"Se muija on oikeesti hullu, alko huutaa ihan tyhjästä" kuulen Minseokin kertovan pöydässä istujille, syöden välissä pienen palan leipäänsä. Mussutan omia eväitäni kaikessa rauhassa, ollen hiljaa. En ole kova puhumaan, jos ei ole aivan pakko. Se ei sovi minulle, toisin kuin Minseokille joka kertoo pienimmätkin yksityiskohdat hänelle tapahtuneista asioista. Sivusilmällä näen punapäisen pojan kävelevän kohti meidän pöytäämme, jutellen nuudelipään kanssa ilmeisesti jostain kiinnostavasta. Olen jo aikeissa paeta paikalta, mutta ennen kuin ehdin nousta ylös paikaltani, tunnen käden laskeutuvan olkapäälleni.

"Oisko sulla aikaa jäädä oottaa mua koulun jälkeen portille?" Hoseok kysyy.

"Nähään sit siellä" vastaan kiireesti, poistuen ruokalan ovista ulos.

Olen tavallaan utelias, mutta toisaalta kauhuissani mitä nuoremmalla on mielessään. Liittyykö se jotenkin siihen, että välttelen häntä? Vai kenties jotain siitä, mitä Jimin minulle kertoi? Entä jos olinkin tehnyt, tai sanonut jotain väärin? Niin paljon kysymyksiä, joihin en tiedä vastausta. Joskus kadun toden teolla sitä, että hankkiudun alkoholin avulla eroon ongelmistani. Ne tulevat kuitenkin takaisin seuraavana aamuna, eikä sillä ole väliä kuinka kauan yritän välttää niitä. Niistä ei pääse eroon tuosta vain. Se olisikin liian helppoa tässä maailmassa, silloin kaikki olisivat onnellisia. Minulle niitä ongelmia vain kasaantuu ajan kanssa, jos ei muuta.

Sunshine || Yoonseok || FinnishWhere stories live. Discover now