22. Luku

347 69 9
                                    

Mulla ei oo mitään ideaa miten musiikin teko toimii, joten tää voi olla hieman epärealistinen. Oon pahoillani siitä, toivottavasti pidätte tästä luvusta silti 🙏💜

Haluun sanoo, että Jisoo on kiva tyyppi tässä ficissä niinkun oikeestikin, mutta koska tää on Yoongin näkökulmasta, Jisoo voi vaikuttaa tosi ärsyttävältä joskus, pahoittelen 😅
En nyt oo kamalan tyytyväinen tähän lukuun muutenkaan.

---

"Yoongi, oota!" kuulen Jiminin huutavan, kun olen kävelemässä kohti opiston ulko-ovea. Käännyn katsomaan perässäni juoksevaa blondia, jääden odottamaan häntä. Kun nuorempi saavuttaa minut, juoksemisestaan huohottaen, hän kysyy:

"Ei kai sulla oo mitään tärkeetä tekemistä just nyt?"

Kummastuneena nostan kulmiani, pudistaen päätäni.

"Hyvä, varasin äänitys huoneen meidän käyttöön seuraavaks tunniks" Jimin sanoo, vetäisten minut yllättäen mukanaan. Kuljen kiltisti hänen perässään, oikeastaan helpottuneena siitä, ettei minun tarvinnut hoitaa huoneen varaamista. On sitä paitsi parempi saada laulun äänitys valmiiksi jo alkuviikosta, jotta se ei jäisi myöhemmin tehtäväksi.

Saapuessamme oikealle ovelle Jimin vetää taskustaan yksittäisen avaimen, avaten ovessa olevan lukon. Sen naksahtaessa astelemme peremmälle, nähden kaiken tarvittavan olevan ympärillämme.

"Ootko sä jo muuten työstäny taustalla olevaa musiikkia?" blondi kysyy.

"Aattelin et sen taustalle sopii pianolla soitettu melodia, joten mä äänitin sen jo aiemmin kotona" sanon, vetäen repustani esiin levyn. Ehdin yhtenä vapaailtanani kyhäämään helpot nuotit laulua varten, jos niitä voi edes nuoteiksi kutsua.

"Okei, voidaan siis alottaa" Jimin toteaa.

Istun aloilleni kuuntelemaan nuoremman hunajaista, pehmeää ääntä, joka sopii täydellisesti kirjoittamiini sanoituksiin. Jotkin laulun kohdat joudutaan ottamaan uusiksi, mutta muuten projekti etenee hyvää vauhtia.

Viidessäkymmenessä minuutissa käsissäni komeilee levy, joka sisältää monen viikon kovan työn ja iltamyöhäiset tunteiluni. Jimininkin kasvoista näkee, kuinka tyytyväinen hän on tekemäämme kappaleeseen.

"Yoongi" hän yhtäkkiä tokaisee.

"No?" kysyn.

"Kun me perjantaina esitetään tää, ootko aatellu soittavas pianoa laulun taustalla?"

"Mä en... Mä en tiiä haluunko tehä sitä kaikkien niiden ihmisten edessä. Kukaan ei koskaan kiinnitä huomiota pianistiin, ellei se tee virhettä. Sä tiiät kuinka mä en tykkää esiintyä kellekään, ainakaan niin isolle väkijoukolle" selitän, näpläten levyn läpinäkyvää koteloa.

"Harkitse ees sitä, oon varma et pystyt siihen jos vaan yrität parhaas" nuorempi kannustaa, hymyillen minulle.

"Okei, mut en voi vielä luvata esiinnynkö" vastaan.

Neuvottelemme vielä viimeisetkin asiat esitykseen liittyen, ennen kuin ojennan käsissäni olevan kotelon nuoremmalle. Hän lupasi jo aiemmilla tunneilla piirtää tai editoida levyn kotelolle näyttävämmän kannen, joten jätän asian suosiolla Jiminille.

Lopulta, kun kello osoittaa jo lähes viittä, poistun opiston ovista. Tuuli takertuu heti kättelyssä hiuksiini, tuhoten kerrankin siedettävän kampaukseni. Huokaisten syvään lähden kävelemään kotiani kohti, miettien miljoonia eri asioita samaan aikaan. Mielessäni pyörivät perjantaina oleva juhla, läksyt, laulusta tuleva arvosana, ja-

Ajatukseni keskeytyvät, kun kuulen tutun kikatuksen tulevan aivan parin metrin päästä. Käännän katseeni maasta ylöspäin, huomaten minulle liiankin tutun tytön roikkuvan poikaystävänsä käsivarressa. Ei kirjaimellisesti, mutta siltä se näyttää. He kulkevat tien varrella olevaan pieneen kauppaan, ja se saa minut empimään matkan jatkamista. Olisi väärin vakoilla.

Mutta olenko koskaan erottanut väärää ja oikeaa?

Olkiani kohauttaen kävelen saman kaupan ovista sisään, kuullen pienen kellon kilahtavan yläpuolellani. Otan pari askelta eteenpäin, piiloutuen nopeasti hyllyn taakse tajutessani heidän olevan aivan edessäni.

"Hoseokiee~ Otetaanko tätä, vai tätä?" Jisoo kysyy punapäältä.

"Sä saat päättää" hän vastaa.

Tyttö laittaa toisen pulloista takaisin hyllylle, hymyillen vielä kerran huulipunalla maalatuilla huulillaan. He kiertävät varmaan koko kaupan läpi, vaikka minun silmiini he eivät ole edes ostamassa paljoa mitään. Ainoa asia joka kaikesta huolimatta kiinnittää erityisesti huomioni, on Hoseokin kasvoilla oleva väsymys. On kuin hän olisi valvonut monta yötä putkeen, sulkematta edes silmiään. Kun sitä vielä tarkemmin ajattelee, hän ei ole ikinä ollut näin onneton. Luulisi tyttöystävän ja kavereiden tekevän elämästä jokaisen unelmoimaa, mutta Hoseokin ilmeestä päätellen hän tahtoisi jotain muuta.

"Yoongi?" kuulen yhtäkkiä etäältä, tipahtaen nopeasti pois ajatuksieni päältä.

"Ai, moi" naurahdan, yrittäen kuulostaa yllättyneeltä. Hoseok tuijottaa suoraan silmiini. Jokin hänen tummissa sielunpeileissään saa minut levottomaksi, kuin en edes voisi ajatella paikallani pysymistä. Olen yrittänyt unohtaa turhan ihastukseni häneen, mutta joka kerta kun näen punapään, tunteeni palaavat yhtä tulisina kuin ne alunperin olivat.

"Mitä sä täällä?" Hoseok kysyy, samalla kun Jisoo on jo maksamassa.

"Aattelin vaan hakee jotain pientä syötävää, entä sä?" vastaan, pitäen hymyä yllä. Se ei ole vaikeaa, sillä Hoseok saa minut hymyilemään väkisinkin.

"Jisoo halus et haettais jotain ja mentäis meille kattoo leffaa" nuorempi mumisee, alkaen heti epäröidä mainitessaan kyseisen tytön nimen. Olen pistänyt sen merkille jo aikaa sitten, mutta ehkä hän on vain epävarma.

"Se oottaa sua jo" tokaisen, vilkaisten mustahiuksista tyttöä valmiina lähtemään.

"Pitäis kai mennä. Moikka, Yoongi" hän sanoo.

Juuri ennen kuin Hoseok kääntyy, voin nähdä hänen katseessaan pilkahduksen jotain. En tiedä mitä, mutta jotain se on. Jään yksin seisoskelemaan keskelle kaupan käytävää, napaten hyllystä pussillisen mitä epäterveellisimpiä makeisia. Kaikki selviäisi ajan mittaan, jos vain olisin kärsivällinen.

Sunshine || Yoonseok || FinnishWhere stories live. Discover now