Sunshine || Yoonseok || Finnish

2. Luku

Aukaisen silmäni kuullessani herätyksen soivan, nousten silmiäni hieraisten istumaan. Aurinko valaisee huoneeni seinät unohdettuani laittaa verhot kiinni eilisiltana. Sammutan herätyksen ja venyttelen käsiäni, ennen kuin lähden tallustamaan keittiöön. Keitän itselleni kahvia ja hörpin sitä suunnatessani olohuoneeseen katsomaan mitä televisiosta tulee tänä aamuna. Suurimmilta osin näen vain ostoskanavia, kunnes löydän jonkin rikos ohjelman ja jään katsomaan sitä. Rauhallisen aamuni keskeyttää puhelimeni sointi. Ärsyyntyneenä otan sen taskustani, katsoen kuka kehtaa häiritä tähän aikaan aamusta.

"Huomenta, Yoongi!" Jimin sanoo, kuulostaen paljon pirteämmältä kuin minä.

"Oliko sulla jotain asiaakin?" kysyn.

"Aattelin vaan jos haluisit tehä tänään jotain" hän vastaa. Kuulen taustalta kaupungin ääniä, joten hän on luultavasti kävelemässä jollain julkisella paikalla.

"Ei kai mulla muutakaan tekemistä oo, mitä aattelit?"

"Käydään shoppailemassa, tarttet muutenkin vähän väriä sun vaatekaappiin!" nuorempi naurahtaa.

"Musta on väri" soperran, katsoen kuinka joku murhataan television ruudulla.

"Muitakin värejä on, nähään kauppakeskuksen eessä puolen tunnin päästä."

Hän lopettaa puhelun, jättäen minut hämilleni langan toiseen päähän. Minkä takia en voi pitäytyä tutussa ja turvallisessa? Olen selvinnyt mustilla vaatteilla hyvin tähän asti. Jiminin tuntien hän etsii kaikki sateenkaaren värit ja laittaa minut sovittamaan jokaista vaatetta. Mutta ei siinä varmaan muu auta kuin lähteä ihmisten ilmoille, vaikka homehtuisin omassa kämpässäni paljon mielummin. Kulautan loputkin kahvit kurkustani alas, sammutan television ja vaihdan päälleni toiset vaatteet. Mustat, revityt farkut ja tumma huppari eivät ole ikinä pettäneet luottamustani. Pidän puhelimeni farkkujen takataskussa, napaten avaimet lipaston päältä. Livahdan nopeasti ovesta ulos, nähden pian vilkkaan jalkakäytävän. Sen jälkeen kun Jungkook lähti väliaikaisesti, olen lähentynyt Jiminin kanssa. Onhan hän ihan mukava tyyppi, jos rehellisiä ollaan. Joskus vain liian energinen ja innokas minun makuuni. Hän tykkää häiritä päiväuniani, joita otan pitkin päivää silloin kun on mahdollisuus. Joskus jopa koulussa, siellä kun ei jaksa pitää edes silmiä auki. Opettajat eivät yleensä vaivaudu välittämään nukahtelemisestani, sillä teen sitä niin usein. Ihme kyllä arvosanani ovat keskinkertaiset, eivät niinkään alakanttiin pudonneet. Toisin sanoen, elämäni on suurimmilta osin raiteillaan. Ehkä ajan kanssa unohtaisin myös mielessäni jatkuvasti pyörivän punapään. Hänen suloisen hymynsä, joka muodostuu tuulen sekoittaessa tuon hiuksia. Hänen miljoonat ääniefektinsä, joita saan kuulla lähes päivittäin. Hänen... Min Yoongi, mitä edes mietit? Ihan kuin muka saisin pääni selväksi luomalla kauniita kuvia siitä päivänpaisteesta. Naurettavaa, en ole mikään ihastunut nuorukainen. Päinvastoin. Olen itsenäinen nuori mies, joka ei ole hakemassa itselleen minkäänlaista puolisoa ainakaan vähään aikaan.

"Täällä näin!" kuulen Jiminin äänen huutavan aivan yhtäkkiä, saaden minut säpsähtämään. Kävelen nopeaa tahtia tien ylitse, nostaen katseeni blondin hymyileviin kasvoihin. Lähdemme pientä keskustelua ylläpitäen kohti suurta kauppakeskusta, jonka sisäänkäynti jo näkyykin parin metrin päässä. Liikkellä on paljon ihmisiä, mutta se ei yllätä. Lauantaisin tänne kerääntyy useita meidän ikäisiämme viettämään aikaansa. Varsinkin tyttöjä, jotka kikattelevat keskenään ja flirttailevat joka jätkän kanssa joka eteen sattuu. Voi niitä parkoja, onneksi minä uskallan olla töykeä ja jättää sellaisen kokonaan huomiotta. He taas koittavat parhaansa mukaan näyttää kiinnostuneilta, kun taas todellisuudessa heidän aivosolunsa palavat tuhkaksi yksi toisensa jälkeen.

"Hei, mennään tonne!" nuorempi hihkaisee innoissaan, ottaen minua yllättäen ranteesta kiinni. Seuraan poikaa, mutisten itsekseni vastalauseita. Vaatekauppa johon saavumme on täynnä värejä, on kuin silmiini sattuisi katsoa niitä kaikkia sävyjä riveittäin.

"Niin monia vaihtoehtoja" Jimin huokaisee, kuin olisi juuri löytänyt taivaan. Seuraan häntä, pujotellen vaaterekkien ohitse tylsistyneenä. Näen kuinka vaaleahiuksinen keräilee vaatteita riippumaan vasten käsivarttaan, hyräillen hiljaa minulle tuntematonta melodiaa.

"Nyt sä käyt sovittamassa näitä yksitellen, muista näyttää myös mulle miten ne sopii sulle" hän sanoo, työntäen minut pukukoppiin vaatteiden kanssa. Sovitan niitä hänen mielikseen, katsoen ensimmäisenä olevaa, vaaleanpunaista paitaa epäuskoisena. Onko hän tosissaan? Ihan kivalta se mustana näyttäisi.

...

"Mä vihaan sua" soperran istuessani kauppakeskuksen suihkulähteen reunalla, pysyen paikoillani Jiminin taiteillessa pientä poninhäntää hiuksiini.

"Söpö" nuorempi tirskahtaa, vetäytyen hieman kauemmas.

"Jimin!"

Käännän pääni äänen suntaan, nähden minua pidemmän henkilön astelevan luoksemme.

"Ai, ja Yoongi" Namjoon naurahtaa, selvästi huvittuneena hiuksistani.

"Mitäs te täällä?"

"Tultiin vaan hengailemaan ja sellasta, ei mitään ihmeellistä" Jimin kertoo. Kuuntelen heidän keskusteluaan, siemaillen kylmää smoothieta parin minuutin välein. Mieleeni livahtaa haluamattanikin ne tänä yönä olevan bileet. Miksi suostuin lähtemään sinne? Tiesin hyvin katuvani sitä myöhemmin, mutta en voinut sanoa hänelle ei. Sitä paitsi, jotenkin tunnen oloni jopa onnelliseksi hänen seurassaan. Onnellisuuden toisella puolella en voi unohtaa sitä faktaa, että kaikki kuvitelmani meistä yhdessä eivät ole totta. Vain ihanaa fantasiaa, jonne pakenen saadakseni hengittää kunnolla.