Breath and you are dead || Blind Channel

34

Joel

Olin ajanut itseni ehkä elämäni oudoimpaan tilanteeseen. Tai Joonas oli, miten sen nyt tahtoi ottaa. Tuo oli toiminnallaan pakottanut minut äärimmäisiin tekoihin ja löysin nyt itseni kävelemästä pahaa aavistamattoman bändikaverini kotia kohden lihaveitsi hupparin etutaskussa. Harvinaisen normaali tilanne.

Ilman sen suurempaa suunnitelmaa tai selitystä yhtäkkiselle vierailulleni kerrostalo, jossa Nikon ja valitettavasti myös Joonaksen asunto sijaitsi alkoi hahmottua pimeydestä huolimatta. Toivoin mielessäni, että pimeys sumentaisi myös minua sen verran, ettei Joonas kykenisi tunnistamaan minua, vaikka sattuisi juuri nyt vilkaisemaan ikkunasta ulos. Tuo kuitenkin kaikesta päätellen alkoi olla aika vainoharhainen suhteeni, joten pelkoni ei ollut mitenkään aiheeton.

Astelin lukkiutumattomasta alaovesta sisälle ja pitelin vasemmalla kädellä tiukasta kiinni lihaveitsestä. Käteni alkoi puristavan otteen myötä hiota ja tunsin myös sykkeeni nousevan Nikon asunnon lähestyessä. Tämä tilanne oli kuitenkin loppujen lopuksi minulle aivan uusi ja suunnitelmastani löytyi tuttuun tapaan aukkokohtia.

"Moi", Niko sanoi hymyillen saatuaan oven välillämme avoimeksi. Pidin edelleen vasemman käteni visusti hupparin etutaskussa piilossa ja tunsin jopa pienen vihlaisun sydämessäni nähdessäni Nikon hymyilevät kasvot. Raukka ei tiennyt ollenkaan, mitä oli tulossa päästäessään minut ohitsensa asuntoon.

"Mitäs sä täällä?" Niko kysyi juuri sen kysymyksen, jota olin pelännyt, mutta myös osannut odottaa. Minulla ei ollut vastausta tai ainakaan sellaista, joka ei leimaisi minua automaattisesti psykopaatiksi.

"Mä haluaisin vähän puhua", sain suustani ulos ehkä maailman kliseisimmän lauseen, mutta se oli ainoa asia, joka tuli mieleeni ja se myös kuulosti tarpeeksi kiertelevältä. Ei tästä edelleenkään erityisen pitkää keskustelua olisi tulossa...

"Mä oon vähän huolissani Joonaksesta", jatkoin puhumista Nikon kysyvän katseen alla. En sitten parempaa aihetta keksinyt. Ainakin pelasin itselleni lisäaikaa kiertelyilläni. Ja samalla pelasin Nikolle lisää elinaikaa.

"Kieltämättä se on ollu vähän outo ja jotenkin pelokas", Niko huokaisi minun onnekseni myöntävästi. Tuo käänsi sopivasti minulle selkänsä astellessaan peremmälle asunnossaan ja jäi selkeästi miettimään jotain kädet puuskassa.

Kavereita ei puukotettu selkään, mutta ehkä kirjaimellisesti se oli sallittua. Otin vakaamman otteen taskussani lepäävästä veitsestä ja suljin silmäni muutamaksi sekunniksi. Tunsin uuden piston sydämessäni nähdessäni mielikuvan siitä, kuinka Niko makaisi lattialla veitsi selässä. Paluuta ei kuitenkaan ollut ja olin sivuuttanut asian tunteet tähän ryhtyessäni.

Avasin kiinni painuneet silmäni ja annoin edelleen selkä minuun päin olevan Nikon jatkaa selitystään Joonaksesta. Asiat menivät kuuroille korville.

Asetin toisen käteni Nikon olkapäälle ja toisella kädellä vetäisin tappoaseeni esiin lyöden sen suoraan Nikon selkään. Nikon puhe lakkasi samalla sekunnilla ja tuo valahti polvilleen eteeni. Polvistuin tuon perässä pitäen edelleen kiinni veitsestä, vaikka yhtä hyvin olisin voinut irroittaa otteeni. Ei tuolla ollut enää mitään mahdollisuuksia irroittaa kyseistä esinettä ja sekin olisi todennäköisesti ollut yhtä tyhjän kanssa. Käänsin veistä aavistuksen verran ja hymähdin tyytyväisenä kuullessani tuon toisen keuhkon antavan periksi.

"Anteeks", kuiskasin ystävälleni, joka lopulta valahti polviensa varasta mahalleen alkaen samalla valuttaa kauniin punaista lätäkköä ympärilleen. Tämä oli taideteos, joka kannatti taltioida puhelimen kameranrullaan.

***
Sanoja: 448

Täällä taas melkein viikon tauon jälkeen tämän ihan positiivisen luvun kanssa🥰