Joel
Puhelimen akku oli nollaantunut, valkoista patjaa koristava oksennus oli tehnyt lähempää tuttavuutta vasemman kämmeneni kanssa, kurkku tuntui Saharan aavikolta ja päänsärky oli alkanut säteillä varpaisiin asti kiertäen matkalla jokaisen kehoni kohdan sisäelimiä unohtamatta. Sisäelinten kidutuksesta oli kyllä vastuussa paremminkin syömättömyyteni, eikä pääkoppani, jota yleensä tykkäsin syyttää jokaisesta elämäni ongelmasta. Ei sillä, ettei se lähes joka kerta olisi niistä päävastuussa.
Pyyhin oksennuksen turmeleman kämmeneni patjani pintaan. Kyseinen kapistus pitäisi joka tapauksessa polttaa roviolla, joten ei menetettävää. Tuo lause pätee myös minuun itseeni huolestuttavan paljon...
Valutin lämmintä vettä kahvin raidoilla varustettuun mörkömukiini. Olin liian laiska odottamaan veden viilentymistä saati hoitelemaan tiskivuorea, joka oli seissyt jo useamman kuukauden. Siinä vastaus myös kysymykseen, miksi en ottanut puhdasta mukia.
Likaisten astioiden hiplailu oman oksennukseni lisäksi sai olon likaiseksi, mutta voimani eivät riittäneet suihkussa käymiseen. Siihen liittyi aivan liian monta vaihetta ja homma olisi tyssännyt vaatteiden riisumiseen. Shampoonikin oli loppunut useampi viikko sitten, mistä rasvainen takkupesäni jaksoi muistuttaa.
Raahauduin kylpyhuoneeseen särkylääkkeiden toivossa, mutta lääkekaapistani löytyi vain pari laastaria. Voisipa niillä paikata rikkinäisen mieleni revenneen polven tavoin. Äiti pyyhkisi kyyneleet, asettaisi muumikuvioisen laastarin haavalle ja puhaltaisi päälle. Kaikki olisi taas hyvin. Olisipa itkukykyni edes tallella...
Jatkoin kaappien availu harrastustani ja siirryin jääkaapille, joka lääkekaapin tavoin huusi tyhjyyttään ketsuppia ja vanhentunutta maitoa lukuunottamatta. Kauppareissusta oli, mitä ilmeisemmin vierähtänyt päivä, jos toinenkin. Ihmisten ilmoilla käyminen ei sattunut kuulumaan suosikki harrastuksiini toisin kuin epätoivoinen kaappien availu.
Kiskoin takkini lisäksi kengät jalkoihini ja yritin koota päässäni ostoslistaa. Näitäkin varusteita, joita minulla oli tapana pitää vuoden ympäri säästä riippumatta voisi harkita joskus vaihtavansa, mutta nyt ei todellakaan ollut sen aika. Eikä kyllä huomennakaan. Seinäkelloni oli pysähtynyt ja ajantajuni siinä samalla saatuani viimein unen päästä kiinni. En tiennyt, olinko nukkunut tunnin vai 24 tuntia.
---
Ulkona oli pimeää ja pimeys sai minut kyseenalaistamaan, olisko lähikauppani ylipäätään avoinna. Sade iski vasten kasvoja ja sai vitutuksen kasvamaan sisälläni suuremmaksi. Viimeinen asia, mikä juuri nyt kiinnosti oli luontoäitiä vastaan taisteleminen.
"Hei! Kiinnostaisiko teitä-", aivan liian tekopirteä naismyyjä tekohymynsä kera kailotti saatuani kaupan oven repäistyä sivulla. Toisiksi viimeinen asia, mitä nyt kaipasin oli heijastimet, joita tekorinnoilla varustettu nainen esitteli oven suussa niin, etten meinannut mahtua ohitse. Heijastimet olisi kyllä kova sana, jos yhtään välitti omasta turvallisuudestaan. Onneksi minä en välittänyt.
"Painu vittuun nyt siitä", mutisin ennen kuin kyseinen mallinukke sai lausettaan päätökseen ja ahtauduin tuon tyrkyllä olevien rintojen ohitse. Eiköhän tuo ollut kyseisen litanian jo tarpeeksi monta kertaa tämän päivän aikana kailottanut. Kaikki, mitä minä juuri nyt halusin oli shampoo, särkylääkkeet, valmisruoka ja viina.
Suuntasin mahdollisimman ripein askelin alkoholi-osastolle välttääkseni samankaltaiset kanssakäymiset muiden myyjien kanssa. Kassalla käynti oli pakollinen suoritus. Voisi tämäkin ikivanha möhkäle jo digitalisoitua sen verran, että hommaisi itsepalvelukassat. Säästyttäisiin aika monelta murhalta...
"Hei! Voinko olla avuksi?" Ovella seisovaa mallinukkea epäilyttävän paljon muistuttava nainen kysäisi selkäni takaa. Joko he olivat identtisiä kaksosia tai sama nainen oli kopioitu työntekijäpulaa helpottamaan. Nyt turpa kiinni tai se turpoaa kiinni...
Äkillinen liike kääntyessäni ääntä kohti sai jälleen pahan olon liikkeelle kehossani. Oksetuksen sijaan tavarat alkoivat liikkua ja minun oli pakko turvautua nyt selkäni takana sijaitsevaan alkoholi-hyllyyn.
Päässäni surisi ja kuulin enää etäisesti kyseisen myyjän äänen, johon en ollut kyennyt alkuunkaan antamaan vastausta kehoni pettäessä. Aivoni heittivät kuperkeikan jalkojeni tavoin. Nyt minä kuolen.
***
Sanoja: 525
Minäkin haluan minun lähikauppaan itsepalvelukassat.
YOU ARE READING
Breath and you are dead || Blind Channel
Fanfiction"En mä halua vuodattaa omaa vertani. Mä haluan nähdä, kun sä vuodat kuiviin" Tw: tämä kirja tulee olemaan erittäin deep shit eli harkitsisin kahdesti, haluatko lukea. En suosittele perheen pienimmille, enkä välttämättä isommillekkaan, jos yhtään sil...
