Breath and you are dead || Blind Channel

20

Joonas

"Mä tuun ihan kohta", sanoin pikaisesti oven takana olevalle häirikölle. Paniikki oli havaittavissa äänestäni ja sydämeni tuntui hakkaavan rinnasta läpi. Harvinaisen tuttu tilanne, mutta roolit olivat vain vaihtuneet. Mene leikkimään tatuointistudiotasi muualle...

"Joo ei kiirettä. Oltais vaan ottamassa sun kitara seuraavaks", Joel naurahti rennosti oven toiselta puolelta. Minua tuon rento-olemus ei edelleenkään vakuuttanut millään tasolla. Tuo ihan varmasti suunnitteli jo uutta hyökkäystä sairaassa mielessään.

Inahdin hyväksyvän vastauksen ja odotin, että Joelin askeleet kantaisivat kauemmas vessan ovesta. Inahdukseni oli kyllä varmasti tulkittavissa monella tapaa. Suustani ei vain yksinkertaisesti irronnut järkevää vastausta paniikin keskeltä, vaikka oli tämä tilanne kyllä kieltämättä helvetin naurettava. Minä en kuitenkaan ollut tässä se, joka oli ajanut tilanteen tähän pisteeseen. Itse paholainen löytyi oven toiselta puolelta.

Hengittelin muutaman syvän hengityksen rauhoittaakseni olemukseni, vaikka paniikki olisi varmasti kasvoiltani luettavissa huolimatta siitä, että yrittäisin peittää sen hymyllä. Minua he tietysti lukisivat kuin avointa kirjaa, mutta Joelin säälittävä esitys siitä, että kaikki olisi taas kunnossa unohtui jonnekkin loppukiitosten joukkoon...

Vetäisin pöntön vahvistaakseni mahdollisimman normaalia olemustani ja syvän huokauksen saattelemana astelin takaisin studion puolelle. Töiden tekeminen ei ollut juuri nyt päällimmäisenä mielessä, mutta niistä kieltäytyminen tai alisuoriutuminen nostaisivat kissan pöydälle.

"Ootko sä ajatellut ihan oikeita tiloja vai pidätkö sä ton vaan harrastuksen tasolla?" Kuulin Nikon kyselevän Joelilta kaikesta päätellen liittyen tuon tatuointistudioon. Tunsin kehoni laukaisevan jälleen hälytystilan ja tutun paniikin kummittelevan selän takana. Voitaisiinko millään vaihtaa puheenaihetta?

"Kyllä mä tän toistaseks pidän ihan harrastuksena, mutta eihän sitä tulevaisuutta voi ennustaa. Porkolle olisin tehny eilen ilmaseks tatuoinnin, mutta se ei ilmeisesti luota mun kykyihin", Joel puheli ironiaa äänessään ja käänsi muiden tavoin huomionsa minuun. Olin jumittunut studion ovelle ja jalkani tuntuivat tottelemattomilta aivan kuin Joelin luona.

Yritin naurahtaa rennosti Joelin puheille, mutta yrityksen tasolle se jäikin. Kuulostin enemmänkin nurkkaan ahdistetulta saaliilta. Siltä tilanne kieltämättä tuntuikin ja se sai eilisen muistot nousemaan pintaan entistä voimakkaammin.

"Onko kaikki ok?" Aleksi kysyi työpöytänsä äärestä juuri niinkuin olin pelännytkin. Minusta ei selväsi tulisi näyttelijää.

"Joo mä nukuin vaan vähän huonosti", vastasin kättäni heilautten. En minä varsinaisesti valehdellut, vaikka hieman totuutta kiertelinkin. Viime yön unet olivat tosiaan jääneet vähälle sattuneesta syystä...

"No, ootko sä työkuntonen? Haluatko jättää huomiselle?" Aleksi jatkoi kyselyä muidenkin huomion ollessa edelleen kiinnitettynä suoraan minuun. Antakaa nyt vähän tilaa hengittää.

"Äh kyllä mä oon työkuntonen. Tässä on menetetty jo monta arvosta työtuntia. Otetaan vaan se mun kitara", vastasin hymyn kera ja suuntasin raskailta tuntuvat jalkani kitaratelineelleni.

Sain Aleksilta hyväksyvän nyökkäyksen ja istahdin sohvan reunalle virittämään soitintani. Onnekseni siihen reunaan, joka oli kaukaisin Joelin istumapaikasta. Mieleni oli edelleen hermoraunioina tuon läsnäolosta, mutta tuon tunkeileva katse vei mieleni jo seuraavalle tasolle.

Miten minä ikinä voisin enää toimia päivittäin tuon työkaverina?  Puhumattakaan siitä, että muiden silmissä olin edelleen tuon paras kaveri. Minun paras kaverini oli Joel Hokka. Ei tuo hirviö, joka nyt poltti kehooni reikiä tiukalla katseellaan. Haluan Joelin takaisin.

***
Sanoja: 464

Mainoskatko: menkäähän lukemaan erittäin mehukas ystävänpäivä-shotti minun oheshotti-kirjan puolelta😁