Joonas
Juokseminen ilman, että saa henkeä on aika helvetin raskasta ja samaan aikaan jonkinlainen taistelu pysyä hengissä. Tämä taistelu minun oli kuitenkin pakko kohdata juostessani studiolta reilun 2 kilometrin lenkin kotiini. Yleisesti ottaen kuntoni oli siedettävä, mutta koitappa itse juosta paniikkikohtauksen vangitsemana samalla, kun pelkäät, että suljetulle kuuluva paras kaverisi juoksee perässäsi...
En uskaltanut tai edes juoksu vauhtiini nähden kyennyt vilkaisemaan taakseni koko mainitsemani lenkin aikana. Jalkani suostuivat pysähtymään vasta alaoven tullessa vastaan ja mieli suostui hellittämään otettaan edes hitusen verran kotioveni sulkeuduttua takanani.
Lyyhistyin eteisen matolle pieneksi kasaksi ja yritin tuttuun tapaan tasata hengitystäni. Yritin pitää ääneni mahdollisimman olemattomina, aivan kuin olisin piilotellut murhaajalta. Harmi vain, että tämä murhaaja tiesi tasan tarkkaan, minkä oven takana piileksin.
Odotin ehkä 10 minuuttia, ehkä puoli tuntia liikahtamatta ja äänettömänä oman kotini lattialla. Ajantajuni katosi jonnekkin mielenterveyteni tavoin.
Lopulta uskaltauduin nousemaan lattialta ja vilkaisin ovisilmästäni rappukäytävään pienen pelon saattelemana. Minun ja Joelin yhteisiin harrastuksiin näköjään kuului toisen häiriköiminen oven takana, oli sitten kyseessä Joelin asunto tai studion vessa. Tämän oven taakse sen olisi parempi olla eksymättä...
Todettuani ainakin näin silmämääräisesti rappukäytävän olevan tyhjä, aloin miettimään päässäni läpi ratkaisuja tilanteeseen. Sanomattakin oli selvää, että Joel kaipasi kiireistä ammattiapua, mutta ongelmaksi osoittautui se, miten toisin asian ilmi. Ilmottaisinko muille ystävilleni vai soittaisinko suoraan ambulanssin, kun sopiva tilanne tulisi?
Ehdin jo kaivella Tommin numeron puhelimeni syövereistä ennenkuin tulin toisiin aatoksiin. Tommi vihasi, kun hänen yöuniaan häiriköitiin, enkä loppujen lopuksi edes tiennyt, miten asian tuolle ilmaisisin.
Toinen vaihoehtoni olisi mennä yhtä kerrosta ylempänä asuvan Nikon ovelle, mutta pimeä rappukäytävä sai minut tällä hetkellä vainoharhaiseksi, enkä sen paremmin tiennyt, miten Nikollekkaan asian toisin ilmi. Yksin oleminen ei vain tällä hetkellä varsinaisesti houkutellut. Ehkä minä olin tässä se säälittävä osapuoli...
Tiesin menettäneeni mahdollisuuteni yöuniin jo studiolla ollessani, eikä parin tunnin yöunet tässä kohtaa riittäisi aamulla siihen, että olisin työkuntoinen. Kai se olisi parasta saikuttaa ja hommata hieman lisäaikaa tilanteen purkamiseen ja yöunien hommaamiseen.
***
Sanoja: 314
Hyviä unia💤
YOU ARE READING
Breath and you are dead || Blind Channel
Fanfiction"En mä halua vuodattaa omaa vertani. Mä haluan nähdä, kun sä vuodat kuiviin" Tw: tämä kirja tulee olemaan erittäin deep shit eli harkitsisin kahdesti, haluatko lukea. En suosittele perheen pienimmille, enkä välttämättä isommillekkaan, jos yhtään sil...
