Breath and you are dead || Blind Channel

12

Joel

"Tais osua arkaan paikkaan", Aleksi hymähti rikkoen ikuisuudelta tuntuneen hiljaisuuden. Kynteni painautuivat jälleen kiduttamaan kämmeniäni taistellessani sisälläni rakentuvaa vihaa vastaan. Eikö minua oltu jo hiillostettu tarpeeksi yhdelle päivälle?

"Joel...", Joonas sanoi hiljennetyllä äänellä viereltäni ja asetti kätensä ahdistelemaan vasenta olkapäätäni. Tunsin suonen alkavan sykkiä ohimollani vihan saavuttaessa kiehumispisteen.

"Turvat kiinni! Te, ette tiedä mun elämästä yhtään mitään!" Huusin ja riuhtaisin voimalla Joonaksen käden irti iholtani. Käänsin selkäni viidelle hämmentyneelle silmäparille ja suuntasin askeleeni kohti ulko-ovea.

Välittämättä kuorosta, joka hoki nimeäni tai sukistani, jotka kastuivat vesilätäköiden johdosta, suuntasin ripein askelin kohti luonnottoman lähellä sijaitsevaa kotia. Koitappa tässä nyt pitää työt ja vapaa-aika erillään. Melkein yhtä vaikeaa, kun niin sanottujen ystävieni uteliaiden nenien erillään pitäminen yksityisasioistani.

Tiesin, että käytökseni herättäisi väistämättä jonkinlaisen keskustelun myöhemmin minun ja ystävieni välille. Painosanalla myöhemmin. Jos puhuisin nyt sanoisin ja tekisin asioita, joita katuisin loppu elämäni yön pimeinpinä aikoina.

Rivakoiden askelieni ja sisälläni edelleen poreilevan vihan ansiosta löysin kotiovelleni nopeammin kuin kotoa studiolle tuntia aiemmin. Olipas taas harvinaisen pitkä ja rankka työpäivä. Rankka ei kyllä sopinut sarkastiseen lauseeseeni. Viimeinen tunti oli kyllä ollut elämäni rankin työpäivä.

---

Viskasin litimärät sukkani ulkovaatteideni sekaan eteisen lattialle ja löin nyrkillä seinään jo valmiiksi verta tihkuvalla kädelläni.

Olin viimeisen tunnin aikana menettänyt uskottavuuteni, seuraavat 3 yöuneni sekä pizzan, joka olisi ollut ensimmäinen ravintoni Tommin banaanin lisäksi viimeiseen viikkoon.

Ei olisi ikinä pitänyt avata ovea minun ja Joonaksen välillä. Väitökseni seuralaisestani oli laukaissut koko kauhun tapahtumien sarjan. Syömättömyydelläni ja sitä kautta nopeasti kiihtyvällä mieliallallani saattoi myös olla korttinsa pelissä...

Laittoman kovaääninen ovikelloni sai sydämeni jättämään lyönnin välistä ja ajatuksiani johdattelevan langan katkeamaan. Kyllä mä tiesin, että vähintään Joonas tulisi kyselemään mun perään, mutta en osannut odottaa näin nopeaa vierailua. Tällä kertaa päätin pitää oven välillämme suljettuna. Sen avaaminen tuotti huonoa onnea.

"Joel, mä toin sun pizzan", kuulin kaikkien yllätykseksi Joonas Porkon äänen oven toiselta puolelta. Valuin puista ovea pitkin lattialle istumaan ja ikään kuin odotin tuon jatkavan keskustelua.

"Kai sä tiedät, että meille on ihan ok, jos sä tykkäät miehistä?" Joonas jatkoi keskustelua odotusteni mukaan. Kyllä kai minä sen sisimmässäni tiedostin, mutta jokin osa minussa ei halunnut hyväksyä sitä. Se ei halunnut hyväksyä, joko omaa homouttani tai muiden hyväksyvää reaktiota sille. Vittu, että mä vihaankin omia ajatuksiani...

"Mä jätän tän pizzan tähän oven ulkopuolelle niin voit sitten ottaa sen, kun mä oon menny. Tulisit käymään studiolla. Me kaikki ollaan susta tosi huolissaan", Joonas jatkoi yksipuolista keskustelua minun pysyessä vaiti. Tiesin, että tuo tiesi minun kuuntelevan.

Äänistä päätellen se kapusi itensä ylös ja teki lähtöä. Olin varma, että tuo oli minun tavoin nojannut oveen sen toiselle puolella. Mikä saatanan elokuvankohtaus tämäkin oli?

Kuulin askelia rapussa ja niistä tiesin tuon poistuvan. Mieleni teki juosta tuon perään ja kieltää menevästä. En halunnut Joonaksen menevän. Halusin, että tuo halaisi minua samalla tavalla, kun studion vessassa ja pitäisi minua siinä halissa ikuisesti.

"Älä mene", kuiskasin särkyvällä äänelläni sulkeutuvalla alaovelle. Älä mene...

***
Sanoja: 476

Tommin banaani on lemppari ravinto😋🍌