Joel
"Kyllä se hengittää. Ettei olisi sammunut, kun tässä alkoholien luona pyörii? Kamalan tökerö ainakin tuolla ovella oli ja näiden vaatteiden sekä hajun perusteella veikkaisin alkoholistia. Soitetaanko ambulanssi vai poliisi?" Kuulin etäisesti ympärilläni käytävän keskustelun. Kirjakieli sai sisäelimeni kiehumaan. Kai sitä piti vain esittää niin saatanan ammattimaista.
Raotin silmiäni kaupan kirkkaille kattolampuille ja siristelin silmiäni. Ylleni oli myyjien lisäksi kerääntynyt joukko uteliaita asiakkaita. Puhelimen salamavalo toi lisää kirkkautta näkökenttääni ja olin varma, että naamani löytyisi muutaman tunnin kuluttua seiskan kannesta. "Blind Channelin laulaja Joel Hokka sammui alkoholi osastolle-katso tuoreet kuvat..."
"No huomenta. Heräsithän sinä", toinen mallinukeista totesi ylipirteästi aivan kuin olisi tapahtunut maailman mullistuminen ja olisin herännyt koomasta 20 vuoden jälkeen. Totta puhuen kirkkaat valot ja valkoinen katto kyllä muistuttivat sairaalasta. Mikähän vuosi nyt oli?
"Joo mä pääsen kyllä itsekkin", tokaisin tuohtuneena rakennekynsillä varustetulle kädelle, joka yritti joko auttaa ylösnousemuksessani tai heittää ylävitosen hienosta suorituksesta. Oli kumpi tahansa, minä halusin nyt vain kotiin ennenkuin oikeasti löytyisin seiskan kannesta. Siinä olisi managerille seliteltävää.
Horjahdin muutaman kerran taaksepäin saatuani itseni jalkeille ja sain muutaman takanani seisovan ihmisen ottamaan pari askelta taemmas. Vilkaiskaa vielä kerrankin minua kohti ja olen viimeinen asia, jonka näätte...
"Joo kyllä se juopolta vaikuttaa", kuulin taakseni jäävän keskustelun johtuen todennäköisesti huojuvasta olemuksestani. Huojuisitte saatana itsekkin, jos mahalaukkunne olisi yhtä tyhjiä.
Osoitin keskisormen selkäni taakse loittoneville ihmisille, joiden kommentit eivät selvästi ollut tarkoitettu minun kuultavaksi. Yrittäisitte edes madaltaa tärykalvoja rikkovaa ääntänne.
Suuntasin suorinta tietä omaan pikku kolooni toivoen sydämeni pohjasta, etten joutuisi poliisien tai juorulehtien kanssa tekemisiin. Oli mun elämässä tarpeeksi draamaa ilmankin.
---
Rauhallisen meditaatio hetkeni rikkoi ovikellon ääni saaden minut hätkähtämään takaisin maan pinnalle. Joko ne korppikotkat löysivät tänne. Vai kenties poliisit?
Nousin varovasti edelleen ulkovaatteet päällä eteiseni lattialta ja otin harkiten muutaman lähentelevän askeleen ovea kohti. Potkin viikkojen takaisia mainoksia ja kirjeitä sivuun. Vittu, kun olisi edes ovisilmä...
"Joel se oon mä. Avaa ovi", kuulin lopulta ystäväni Joonas Porkon tunnistettavan äänen oven toistelta puolelta ja huokaisin helpotuksesta.
"Moi. Miten menee?" Joonas kysyi hymyillen saatuani lukon auki-asentoon. Yritin peitellä vartalollani kotini kaaosta. En todellakaan ollut kutsumassa tuota sisälle asti.
"Ihan hyvin. Mitä sä täällä teet? Mikset sä soittanut?" Kysyin tylymmin kuin oli tarkoitus ja yritin vaivihkaa potkia postejani sisemmäs asuntoon. Vittu se puhelimen akku oli edelleen tyhjä...
"Sun puhelimeen ei saanut yhteyttä. Ootko sä lähdössä jonnekkin?" Joonas kysyi viitaten ulkovaatteisiini. Tuo väisteli kysymykseni kuin mikäkin poliitikko.
"En. Tai siis olen. Tai siis mä kävin juuri kaupassa", takeltelin epäselkeästi miettien vaihtoehtojani. Jos nyt lähtisin, minun ei tarvitsisi kutsua Joonasta asuntooni sisälle, mutta ongelmaksi osoittauisi se, että tuo änkeytyisi seuraani ja kyseenalaistaisi sen, etten haluaisi käydä lähikaupassani. Ongelma olisi myös päästää Joonas sisälle sikolättiini. Juurihan olin sanonut tuolle kaiken olevan hyvin...
"Okei? Saanko mä tulla sisälle?" Joonas kyseli kummaksuen ja yritti kurotella olkani ylitse asuntooni.
"Mulla on vähän sotkuista", mutisin samalla vältellen Joonaksen katsetta. Raaputin kulunutta maalipintaa oveni saranoista ja tiesin, ettei Joonas hyväksyisi selitystäni.
"Niinhän sulla aina. Ei se ole ennenkään ollut este", Joonas reagoi odottamallani tavalla. Tämä vain ei enää mennyt perus sotkusta. Haistoin oksennuksen ovelle asti ja pelkäsin myös Joonaksen kiinnittävän siihen huomionsa.
"Mua vähän väsyttää", heitin vaihtoehtoisen selityksen ilmoille ja aloin jo sulkea ovea tuon nenän edestä.
Joonas näytti hetken jopa loukkaatuneelta ennenkuin yllätyksekseni alkoi virnuilla typerän näköisesti.
"Sulla on siellä joku", Joonas naurahti ja nousi varpailleen nähdäksensä paremmin asuntooni. Bingo! Joonas pelasti minut itse uhkaavalta tilanteelta.
"Ehkä", virnistin takaisin lähtien leikkiin mukaan. Tällä selityksellä pääsisin helpoimmalla, vaikka saisinkin kuulla vittuilua bändikavereiltani maanantaina.
"No pidä kiva ilta. Ja yö. Ja kerro maanantaina treeneissä kaikki yksityiskohdat", Joonas virnisteli edelleen ja alkoi onnekseni ottaa askelia taaksepäin oveltani.
"Joo moikka", huikkasin ennenkuin suljin viimein oven välillämme ja pyyhin virnistyksen naamaltani. Tehtävä suoritettu.
***
Sanoja: 604
🕺🏼🕺🏼🕺🏼
YOU ARE READING
Breath and you are dead || Blind Channel
Fanfiction"En mä halua vuodattaa omaa vertani. Mä haluan nähdä, kun sä vuodat kuiviin" Tw: tämä kirja tulee olemaan erittäin deep shit eli harkitsisin kahdesti, haluatko lukea. En suosittele perheen pienimmille, enkä välttämättä isommillekkaan, jos yhtään sil...
