Breath and you are dead || Blind Channel

5

Joel

Hinkkasin oksennusta irti patjastani märällä paperilla kirosanojen tulviessa suustani. Eihän se mihinkään paperilla, vedellä ja minun lihaksillani kadonnut, mutta ei tässä nyt ollut varaa järeämpiin aineisiin uudesta patjasta puhumattakaan. Eteiseeni kasaantunut postien pino varmasti pursusi laskuja ulosottokirjeineen, mutta voimani eivät todellakaan riittäneet niiden avaamiseen saati sitten maksamiseen.

Lysähdin sängylleni heittäen oksennuksen tahriman paperin lattialle muiden roskien jatkoksi. En edes muistanut, milloin olisin viimeksi vaivautunut viemään roskia tai edes keräämään niitä lattialta, jonka pinta ei enää edes ollut näkyvissä. Monet asiat olivat jo ajatuksen tasolla niin kuormittavia, että itse niiden tekeminen oli täysi mahdottomuus.

Ajatukseni kiersivät kehää mahalaukkuni tavoin, mutta takaisin kauppaan meneminen oli viimeinen asia, joka nyt innosti. Lähikaupastani seuraava kauppa olisi yli 3 kilometrin päässä, eikä jalkani varmasti kantaisi sinne asti. Mielestäni nyt ei tarvinnut edes puhua.

Vilkaisin puhelintani, jonka olin viimein saanut tyrkättyä laturin toiseen päähän. Se pursuili viestejä ja ilmoituksia aivojeni tavoin, mutta en todellakaan ollut halukas vastaamaan niistä yhteenkään. En puhelimeni, enkä aivojeni osalta.

Puhelimeni tarpeeksi latautunut akku muistutti minua ainoasta asiasta, joka sai ajatukseni hetkeksi lepotilaan. Lepotila sana puolestaan muistutti siitä, että sen sai helposti asennettua puhelimeen minimoidakseen kaikki häiriötekijät.

Myhäilin itsekseni, otin paremman asennon oksennuksen tuhoamalla sängylläni ja irrotin 23% näyttävän puhelimeni latauksestaan. Olisipa minullakin noin monta prosenttia käytettävissäni...

Kirjauduin tuttuun tapaan lapsille sopimattomille sivuille ja availin samalla housujeni vyötä. Voisin sitten maanantaina studiolla kertoa erittäin kuumasta seuralaisestani-omasta kädestäni.

Hauskin osuus koko prosessissa oli täydellisen videon metsästäminen. Siinä kerkesi jo melkein tulla ennen aikojaan selatessaan tarjontaa. Minun tarjontani olisi varmasti ulkopuolisen silmissä raju ja sisälsi lähinnä erilaisia kidutusmenetelmiä. Niissä nyt vain sattui olemaan sitä jotain...

Siitä ehkä johtui myös alhainen seksikumppanieni määrä. Ei vain tuntunut luonnoliselta kysyä toiselta, että saisinko hakata sinut verille samalla, kun panen perseesi puhki. Oman vähäisen kokemukseni mukaan tässä kohtaa mahdolliset tulevat seksikumppanit olivat jo luokitelleet minut psykopaatiksi ja paenneet minusta mahdollisimman kauas.

Klikkasin potentiaaliselta vaihtoehdolta vaikuttavaan videoon ja vein kuuman seuralaiseni jo hyvää vauhtia kovettuvalle elimelleni. Välillä tykkäsin sulkea silmäni ja kuunnella ihmisten tuskasta vaikerointia. Se oli aina kiihottanut minua.

Käteni tasainen liikehdintä lähti kiihtymään tuntiessani loppu suoran lähestyvän. Aivotoimintani tuntui pysähtyneen täysin ja olin antautunut hetkelle.

Täydellisen vapaa-ajan mieleltäni keskeytti ovelta jälleen kuuluva pimpotus. Nyt en kyllä jumalauta avaa. Siellä on korkeintaan naapuri valittamassa meluisesta olemuksestani...

"Se on Joonas taas!" Kuului muutaman toistuvan pimpotuksen jälkeen huuto saaden aivoni hetkeksi shokkiin siitä, kuuluiko se runkkumateriaalistani vai oveni takaa. Häiriköi minua vielä kerrankin ja annan sinulle samanlaisen kohtelun, kun puhelimeni näytöllä...

Pysäytin käteni liikkeen kuin seinään ja lähdin turhautuneena eteiseeni. Vittu et sitten parempaa ajankohtaa taas keksinyt.

"Keskeytinkö jotain?" Joonas kysyi vittuillen saatuani oven raolleen. Punaiset kasvoni ja auki jäänyt vyöni epäilemättä viittasivat siihen.

"Joo. Aika pahastikkin. Mitä sä nyt taas haluat?" Kysyin tuohtuneena Joonakselta valehtelematta sanakaan. Hän tosiaan oli keskeyttänyt...

"Sorisori. Tulin vaan kysymään, että mikä homma. Olit kuulemma sammunut kaupassa", Joonas vastasi selvästi ihmetellen. Vittu, joko ne oli saaneet jutun seiskan kanteen? Varmaan ennätysnopeus.

"En mä sammunut. Mistä sä nyt siitä tiedät?" Latelin tärkeimmät asiat puheenvuorooni. Haluni olivat kyllä tämän keskustelun myötä lopahtaneet täysin. Yritin huomaamattomasti sulkea vyöni solkea.

"Aijaa. Mun isä vaan sattui olemaan paikalla", Joonas vastasi vilkuillen vuorotellen kasvojani ja käsiäni, jotka sulkivat vyötäni.

"Mitä se sanoi?" Kysyin turhan hätääntyneen kuuloisena. Vittu, jos se oli nähnyt kaiken tökeröistä puheistani keskisormeen asti. Tämä oli pahempaa kuin seiskan kansi.

"Ei ihmeempiä. Kertoi vaan, että sammuit alkoholi hyllyjen eteen ja aloin vaan miettimään, miks sä joisit yksin", Joonas naurahti saaden olemukseni huomattavasti kevyemmäksi.

"Mulla oli vaan verensokerit vähän alhaalla. Mutta, oliko sulla muuta? Mulla jäi you know hommat vähän puolitiehen", puhelin vihjaten seuralaiseeni, jonka Joonas oletti piilottelevan asunnossani. Ainoa, joka siellä piilotteli oli mun mielenterveys.

"Saanko mä nähdä sen muikkelin?" Joonas kysyi madaltaen ääntään. Hyvä vaan niin käteni ei kuule tuon epäsopivia puheita.

"Ala mennä", sanoin nauraen ja tyrkkäsin tuota rinnasta kauemmas ovestani.

"Mutta kai sä tuut vielä illalla johonkin? Me ainakin ajateltiin lähtee baariin. Ei sunkaan tarvii yksin ryypätä ja sammua kauppaan. Vai jyystätkö sä sitä muikkelia koko yön?" Joonas lateli romaania ennenkuin kerkesin sulkeutua kotiini. Rakas ystäväni me oltiin tunnettu yli 20 vuotta, etkä sä edelleenkään ollut huomannut mun olevan miehiin päin...

"En mä sammunut! Mutta katellaan, jos kiireiltäni kerkeän", vastasin leikkien mukana tuon typerässä leikissä. En mä todellakaan jaksanut tänään lähteä enää ihmisten katseltavaksi. Sitä harrastettiin ihan tarpeeksi kaupalla.

"Moikka", Joonas naurahti ennenkuin katosi rappuni portaisiin ja minä sain luvan sulkeutua sanan kaikissa merkityksissä. Pitänee jatkaa tämän muikkelin jyystämistä.

***
Sanoja: 726

Jotenkin tästä luvusta huokuu se, että oon kirjottanu tän yöllä...