"Sori et laitan tän sulle vast nyt, mut oon ollu vähän shokissa..." luen Marcuksen viestistä ja keskeytän lukemiseni siihen. Sydämeni alkaa sykkiä tuhatta ja sataa. "Martinus jäi eilen auton alle. Eikä se välttis selvii hengissä."
Tuntuu kuin koko maailma pysähtyisi ympärilläni.
Luettuani viestin toisen kerran ymmärrän vasta täysin mitä on tapahtunut.
Alan kiljumaan ja kyyneleet tulvivat silmiini.
"EI EI EI EI EIIIIII" parjun.
"Edith?" Thomas sanoo kysyvästi.
Katsahdan tätä kyyneleiden virratessa ulos silmistäni ja juoksen ulos luokasta ainoastaan puhelin ja kaappini avain mukanani.
Juostessani kaapilleni etsin tärisevin käsin Marcuksen numeron ja soitan.
"MARCUUUSSS..." huuto itken tämän vastattua.
Lyyhistyn kaappini eteen istumaan ja kuuntelemaan kuinka Marcuskin itkee.
"Missä sä oot?!" kysyn pyyhkiessäni poskillani virtaavia kyyneleitä.
"Sairaalalla..." Marcus vastaa ja lopetankin puhelun siihen.
Otan ulkovaatteeni kaapistani ja puen ne nopeasti päälleni. Tungen puhelimeni takkini taskuun ja ryntään juosten ulos lumipyryyn.
"MARTINUS ÄLÄ JÄTÄ MUA!" kiljun ja lähden juoksemaan kohti kaukana olevaa sairaalaa.
"Oletko kunnossa?" lastenraittaita työntävä nainen huutaa perääni juostuani tämän ohi.
"En, kiitos" huudan tälle takaisin ja jatkan juoksemistani.
Ripseni jäätyvät kiinni toisiinsa pakkasessa ja lumi tarttuu kiinni hiuksiini tehden niihin valkoisia pilkkuja.
Jalkani ovat aivan puhki kun näen jo sairaalan häämöttävän muutaman sadan metrin päässä.
Ei olisi enää pitkä matka.
// tää loppuu seuraavas osas, varoitan vaa :)
YOU ARE READING
First we were only friends...
FanfictionTarina kertoo Edith nimisestä tytöstä, joka saa parhaaksi kaverikseen toisen norjalaisista kaksoslaulajista. Jotain kuitenkin tapahtuu heidän välillään eivätkä he taidakaan olla enää kavereita... *** pahoittelen jo etukäteen kirjoitusvirheistä ***
