First we were only friends...

28

"Moi" Marcus vastaa puhelimeensa.
"Joo, moi" tämä lopettaa ja katsoo veljeään.
"Meijä pitää lähtee" Marcus sanoo.
Martinus mutristaa alahuultaan.
Hän on yli söpö!
Lähden saattamaan poikia eteiseen, jossa annamme toisillemme yhteishalin.
"Sopiiks jos nähää fudiskentäl kaheltatoist huomen" Martinus kysyy ja nyökkään päälläni hymyillen.
"Nähää huomen" sanon pojille, kun he ovat astuneet kynnyksen ylitse ulos.
"Jos ei sokeuduta" Marcus virnistää ja vilkuttaa.
Pyöräytän silmiäni ja vilkutan myös, jonka jälkeen suljen oven.
>>>>
"Mä lähen pelaa jalkapalloo, moikka" huikkaan ovelta vanhemmilleni seuraavana päivänä.
Juoksen varastoon hakemaan pyörääni ja lähden polkemaan jalkapallokentälle.
Näen jo kaukaa Martinuksen, joka seisoskelee yksin kentän laidalla näpräten puhelintaan.
"Heiiii!" huudahdan ja hyppään pois pyöräni selästä.
"Hej" Martinus vastaa ja tunkee puhelimen taskuunsa.
Kävelemme kentän reunalle ja Martinus jättää reppunsa varovasti maalin viereen.
"Mitäs tehää?" kysyn.
"Mä voin olla vaik maalis ja sä voit vaik vedellä mulle" Martinus ehdottaa ja heittää valkoisen pallon minulle. Nyökkään.
Heitän palloa hiukan ilmaan ja kun otan sen kiinni huomaan, että siihen on kirjoitettu jotakin mustalla tussilla. 

//😉