Joku koputtaa kolmesti oveen. Lähdemme Martinuksen kanssa avaamaan sitä.
"Miks et vastaa puhelimee?!" Marcus sähisee ovelta Martinukselle.
"Sori, oli äänettömäl" Martinus vastaa katsoen puhelintaan.
"Voisit pitää sen vaik äänellisel ettei mun tarttis lähtee paimentaa sua pitki Troforsta" Marcus tuhahtaa.
"Mikä nyt nii tärkeet sit on?" Martinus kysyy veljeltään nojaten ovenkarmiin. "Syöminen" Marcus vastaa ja naurahtaa. "Meil ois ruoka nyt."
"Ai moi Edith" Marcus tervehtii. "En ees huomannu sua" tämä jatkaa raapien hermostuneesti niskaansa.
"Terveppä terve" vastaan heilauttaen kättäni.
Marcus vilkaisee jalkaani, muttei sano mitään.
"Meijä pitäs Martinus lähtee" Marcus toteaa.
"Lupasin olla tääl Edithin kaa sen aikaa ku sen vanhemmat on kaupas, joten en voi" Martinus sanoo tiukasti.
"Okei no mä lähen sit, mut äiti voi olla vähä ragen" Marcus sanoo ja kääntyy ovesta pois päin. Kuuluu ukkosen jyrähdys ja tämä kääntyy pian takaisin.
"Tota voinks jäädä tänne" Marcus kysyy arasti ja nyökytän päätäni vastaukseksi.
"Voidaa vaik kattoo jotai leffaa, ku ei tääl oikee muutkaa tekemist oo" ehdotan ja se käy pojille vallanmainiosti.
// tää oli kyl surkein osa ikin :)
YOU ARE READING
First we were only friends...
FanfictionTarina kertoo Edith nimisestä tytöstä, joka saa parhaaksi kaverikseen toisen norjalaisista kaksoslaulajista. Jotain kuitenkin tapahtuu heidän välillään eivätkä he taidakaan olla enää kavereita... *** pahoittelen jo etukäteen kirjoitusvirheistä ***
