First we were only friends...

9

"Taijat tykkää Chelseast" totean katsellessani henkarissa roikkuvaa sinistä Chelsea paitaa. "Juuh" Martinus vastaa nyökäten.
"Mikä sun pikkusiskon nimi muute on?" "Emma" tämä vastaa.
"Marcus, Martinus ja Emma" sanon hiljaa. "Martinus, Marcus ja Emma" Martinus korjaa. Naurahdan.
Tutkiskelen Martinuksen huonetta, eikä kumpikaan meistä keksi puhuttavaa, joten päätän kysyä mitä typerimmän kysymyksen, "mitä tykkäät Suomest?" Martinuksen ilme on yllättynyt. "Oon puoliks suomalainen" avaan tälle hiukan.
"Aa, must Suomi on tosi kiva paikka" tämä vastaa kysymykseeni. Hymähdän.
"Minnä rakastan sinua" Martinus sanoo yllättäen. Katson tätä kysyvästi. Tarkoittaako hän tuota oikeasti? "Mittä kuuluu?, Hyvvä, Kiitos" Hän puhuukin vain Suomea. Melkein toivoin Martinuksen tarkoittavan sitä oikeasti.
"Sä oot hyvä" sanon ja Martinus puolestaan katsoo minua kysyvästi. Tajuan puhuneeni suomea.
"Sä oot hyvä" toistan, mutta tällä kertaa norjaksi. Martinus alkaa nauraa ja kellahtaa selälleen sängylle.
>>>>
"Moikka" sanon Martinukselle ja tämän veljelle, jotka tulivat saattamaan minua pyörälleni.
Nousen pyöräni selkään ja lähden. Vilkutan pojille vielä kääntyessäni pois heidän pihastaan.
"Edith!" tyttö huutaa takaatani poljettuani jonkin matkaa. Pysähdyn ja Amelie tulee luokseni kummastuneen näköisenä.
"Mitä sul on pääl?" tämä kysyy ivallinen ilme kasvoillaan. "Vaatteet" vastaan naurahtaen mielessäni.
"Ai sun omat vai?" Mikä häntä nyt noin kiinnostaa? "Ei vaa yhen pojan" vastaan katsomatta Amelieta. "Ja kukahan on yämä 'yks poika'"
Käännän katseeni Amelieen ja hymyilen. Tämähän oli sanonut, että aikoo hankkia Martinuksen poikaystäväkseen.
"Martinus Gunnarsen" vastaan ja lähden polkemaan eteenpäin.
"MITÄ?!" Amelie parkaisee ja polkaisee maata.
Pieni voitonriemuinen hymy hiipii kasvoilleni.