First we were only friends...

7

"Voitko liikkuu?!" tuhahdan puhelimeni kellolle, joka ei tunnu menevän eteenpäin. Vielä tunti, että näkisin Martinuksen jalkapallokentällä.
"Edith vaihdoin sen pyöräsi kumin" isä huikkaa huoneeni oven raosta.
"Kiva" vastaa ja hymyilen tälle.
Isä lähtee portaat rymisten alakertaan.
Yritän keksiä jotakin tekemistä, jotta aika kuluisi nopeammin, mutta se tuntuu mahdottomalta.
Päädyn laittamaan puhelimestani musiikkia, jonka tahtiin alan tanssimaan.
Aika rientää hirmuista vauhtia ja tajuan, että minun täytyy lähteä etten myöhästy.
Talutan pyöräni pois varastosta ja lähden polkemaan kohti jalkapallokenttää. 
Jätän pyöräni telineeseen ja vilkuilen ympärilleni.
Martinus ei ole vielä saapunut. Eikä mikään ihme koska kello on vasta kymmentä vaille yksi, jolloin sovimme tapaavamme.
"Edit! Sori et oon myöhäs" Martinus huudahtaa takaatani. Tämä juoksee luokseni.
"Ei kello oo ees tasaa viel" naurahdan. Martinus vilauttaa hymyn ja lähdemme kävelemään vierekkäin kentälle.
"Pelataaks?" Martinus kysyy ja heittää pallonsa minulle.
Nyökkään päälläni ja lasken pallon maahan, jalkojeni juureen. Potkaistessani sitä pelimme alkaa.