First we were only friends...

34

"Heippa!" sanon ja laitan auton oven kiinni. Kjell painaa kaasua ja ajaa pois pihastamme.
Juoksen sisälle, suoraa tietä vessaan. Emme nimittäin pysähtyneet kertaakaan ajaessamme Trondheimista tänne Troforsiin.
"No mites meni?" äiti kysyy, kun astun ulos vessasta.
"Hyvin" vastaan ja lähden keittiöön hakemaan jotakin syötävää.
"Me tässä isäsi kanssa ajateltiin, että olisi kiva tutustua tämän Martinuksen perheeseen, joten kutsuimme heidät kyläään" äiti kertoo hymyillen ja onnistuu tartuttamaan hymyn minuunkin.
"Millo ne tulee?" pohdin.
"Huomenna neljän aikaan" isä vastaa ja tulee pörröittämään hiuksiani.
"Lopeta" kiljaisen huotaisten tätä ja juoksen huoneeseeni.
>>>>
Puen ylleni vaalean punaisen mekon ja harjaan takkuuntuneet hiukseni selviksi.
Vilkaisen puhelimestani kelloa, joka näyttää viittä vaille neljää. Gunnarsenit saapuisivat siis pian.
"Edith tulisitko koristelemaan kakun" äiti huutaa alakerrasta ja juoksen mekon helma liehuen jossain korvissa portaat alas.
Pursotan kuorrutetta kakun päälle ja ripottelen värikkäitä nonparelleja, joista osa eksyy vahingossa suuhuni.
Ovikello soi ja olen tiputtaa nonparelli purkin lattialle. Huokaisen helpotuksesta, kun niin ei käy ja kuulen äidin avaavan oven.
"Hei" äiti tervehtii. Kävelen tämän luokse vieraitamme vastaan.
"Hej" tervehdin myöskin ja vilkutan Emmalle, joka roikkuu Annen kädessä kiinni ujona.
Äiti ja isä esittäytyvät ja kättelevät Annea ja Kjelliä, koska Marcuksen ja Martinuksen he ovat jo tavanneet.
Martinus änkee itsensä vanhempiemme lävitse luokseni ja halaamme.
"Sä näytät upeelta" tämä kuiskuttaa korvaani. "Kiitos" vastaan hymyillen astuessani kauemmas.