"Hei hei hei! Mikä mun jalas on" huudahdan avattuani silmäni.
"Ihan rauhassa! Jalassasi on vain kipsi" nais hoitaja kertoo kävellessään luokseni.
"Mis mun vanhemmat on?" kysyn.
"Tuossa ulkopuolella" nainen vastaa.
"Entä millo pääsen pois?" "Ja missä mun puhelin on?" Hoitaja alkaa hermostua. Aistin sen, joten lopetan kyselemisen.
"Pääset pois, kun katsomme vointisi tarpeeksi hyväksi ja puhelimesi on tässä" hoitaja sanoo ja ojentaa puhelimeni.
Syöksyn laittamaan Martinukselle viestiä, kun hoitaja sanoo lähtevänsä hakemaan vanhempiani.
"Miten voit?" isä kysyy ja kävelee sängyn vierelle, jossa makaan.
"Loistavasti" vastaan hymyillen.
"On se Martinus kyllä fiksu poika ja hyvän näköinen, joten ei haittaisi vaikka..." "ÄITI!" kiljahdan ja muutun punaiseksi.
>>>>
Ajamme kotimme pihaan.
Kuistimme portailla istuu huppupäinen poika. En voi erehtyä kuka hän on. Martinus.
Tämä nousee ylös ja juoksee autolle, kun isä parkkeeraa sen lähelle ovea.
Martinus avaa auton taka oven hymyillen.
"Heii" tervehdin hymyillen hammas hymyäni.
Martinus auttaa minut pois autosta ja kävelee vierelläni sisälle.
//juu tiiän et tää osa on lyhyt mut on nii paljo kokeit et en kerkee kirjottaa kauheest :( ❤️
YOU ARE READING
First we were only friends...
FanfictionTarina kertoo Edith nimisestä tytöstä, joka saa parhaaksi kaverikseen toisen norjalaisista kaksoslaulajista. Jotain kuitenkin tapahtuu heidän välillään eivätkä he taidakaan olla enää kavereita... *** pahoittelen jo etukäteen kirjoitusvirheistä ***
