First we were only friends...

3

Avaan talomme oven ja astun kynnyksen ylitse sisään.
"Mikä kesti? Ruoka on jo ihan kylmää" äiti huokaisee asettaessaan kädet lanteilleen.
"Siis tota... pudotin mun puhelimen, sit se lens yhen pojan jalkoihi, joka nosti sitä samaa aikaa, ku mä ja kolautettii päät yhtee ja nyt mul on varmaa jäätävä kuhmu otsas, et saan leikkii yksisarvist..." sanon yhteen hengenvetoon. "...nii ja sit oli sellai akward hetki, kunnes sanoin, et mun pitää lähtee ja lähin ja joku pappa tuli sanoo et taijan tykkää tost pojat joka vilkuilee mua ja ei siin tapahtunukkaa muut."
Äiti katsoo minua vihjailevasti hymyillen. "Se 'pappa' taisi olla ihan oikeassa" hän tokaisee ja lähtee edeltäni keittiöön.
"En mä siit tykkää!" mutisen, mutta äiti vain jatkaa ärsyttävää hymyilemistään.
"James tulisitko syömään" äiti huutaa ja isä saapuu luoksemme.
"Kuulinko oikein, että tyttäremme on ihastunut?" isä kysyy ärsyttäen minua.
"Et, en oo ihastunu" sanon tiukasti, mutta repeän nauruun isän tuijottaessa minua typerällä ilmeellä.
"Tiesin, että valehtelet!" isä naurahtaa ja halaa minua. Tuuppaisen tätä hiukan vatsaan ja lähden hakemaan ruokaa.
Syön sen reippaasti ja lähden huoneeseeni.
Vanhemmat on perseestä, ajattelen rojahtaessani sängylle.