First we were only friends...

31

"Omg omg omg! Edith kuuliks et Martinuksel on tyttöystävä?!" Ella kaverini Suomesta kiljuu vastattuani puhelimeen. "Ja sen nimi on Edith!" Aino lisää.
En saa sanotuksi mitään. Pitelen vain tärisevällä kädelläni puhelinta korvallani.
"Edith kuuliksä?" Ella kysyy ja huhuilee.
"Mä tota...siis..." mutisen enkä saa muodostettua lausetta. "...äh mä oon Martinuksen tyytöystävä!" kerron. Ella eikä Aino kumpikaan sano mitään.
"Siis mitä? Oikeesti?" Ella änkyttää kuulostaen erittäin hämmentyneeltä.
"Joo ihan oikeesti" vastaan totisena.
"Tää on iha älyttömän hienoo!" Aino kiljaisee. Vedän puhelimen pois korvaltani ja virnistän.
"Mun pitäs nyt mennä joten moikka" sanon ja olen lopettamassa puhelua, kun Aino huutaa:"muistakaa käyttää ehkäisyä ettei tule vahinko vauvaa, vink vink!"
"Aino lopeta!" naurahdan ja sanomme toisillemme moikat.
Lasken puhelimeni pöydälle ja avaan yhden pöytäni laatikoista. Nostan laatikosta pienen hopeisen rasian ja avaan sen.
Siellä on koruni, jonka ansiosta minä ja Martinus tutustuimme toisiimme, kun olin pudottanut sen ja tämä päätti tuoda sen minulle.
Nostan korun rasiasta kädelleni ja rutistan sitä, jolloin Martinus soittaa.
"Martinus et arvaa kui paljo rakastan sua" huudahdan ja Martinus naurahtaa.
"Mikäs sulla nyt on? Et sä yleensä tollee vastaa puhelimee" tämä kysyy huvittuneena.
"Mun kaverit Suomest soitti ja kilju et sul on tyttöystävä ja kerroin sit niille et se oon mä ja sit mä muistin sen korun minkä löysit sielt puiston lähelt sen jälkee ku olin pudottanu mun puhelime sun jalkoihi ja kolautettii päät ja se sai mut kaipaa sua nii helkutin paljon" selitän yhteen hengen vetoon.
"Voi rakaasss" Martinus sanoo.
"Mitä epe?" Marcus huudahtaa ja kuulen Martinuksen hätistelevän tätä pois.
"Mikä epe?" kysyn kurtistaen kulmiani.
"Sun lempinimi" Marcus vastaa naurahtaen.
"Jaah mist lähtien" kysyn naurahtaen.
"Täst" Marcus vastaa.
Hymähdän ja jatkamme juttelua Martinuksen kanssa kahden, koska Marcus ei kuulemma jaksa kuunnella meidän lepertelyämme.