First we were only friends...

43

Koulusta päästyäni kiiruhdan kotiin ja aloitan lukemisen huomiseen kemian kokeeseen, jonka olin unohtanut täysin.
Heitän repun sängylle ja käyn istumaan pöytäni ääreen. Pamautan kemian kirjani siihen ja muutama paperi lappu lentää lattialle.
Kerään ne sieltä ja vilkaisen vihkosta koe aluetta. 1-7 kappaleet + vihko, olen merkannut ylös. Tuhahdan.
"Esterit on...voi helvetti ei näit voi osaa!" karjaisen. Kurotun avaamaan ikkunan, josta heitän vihkoni ulos. Sen välissä olleet monisteet leviävät pihallemme.
Helpottiko tuo minua oppimaan, no eipä oikeastaan.
Hetken kuluttua ovikello soi. Keskeytän lukemiseni ja yritän katsoa huoneeni ikkunasta kuka siellä on, mutta se joku on kuistillamme, joten en näe.
Älä oo naapuri, joka valittaa kemian monisteista, jotka on lentäny niitte pihalle..., ajattelen matkalla avaamaan ovea.
Huokaisen helpotuksesta avatessani oven. Martinus seisoo siinä hytisten kylmästä. Hänellä on myös kemian vihkoni, jonka välistä pursuu muutama sata monistetta.
"Tää on kait sun" Martinus sanoo ja ojentaa vihkoni. "Juu" mutisen ja päästän tämän sisään.
"Sataaks siel lunta?" kysyn katsoessani Martinuksen hiuksia, joista sitä löytyy hiukan. Tämä nyökkää ja nostaa minut syliinsä.
Painan huuleni tämän huulia vasten. Martinus lähtee kävelemään olohuoneeseen ja laskee minut sohvalle ja istahtaa sitten itse viereeni.
"Mul on huomen kemian koe ja mun pitäs lukee siihe mut tää on kivempaa" sanon ja suutelen Martinusta jälleen. Tunnen tämän hymyilevän.
Martinus kellahtaa selälleen ja vetää minut päälleen. Äidin saapuminen töistä kotiin kuitenkin keskeyttää kuhertelumme.