First we were only friends...

13

Vetäisen käteni irti Martinuksen otteesta ja käännän selkäni tälle.
"Mä vihaan mun elämää" mutisen ja läimäisen kiveä.
"Edith, mikä on? Se mitä Amelie sano ei pidä todellakaa paikkaansa!" Martinus lohduttaa laittaen kätensä olkapäälleni hellästi.
"Jos kuolisin nii ei tarvis kestää tätä paskaa" mutisen.
"Lopetat nyt heti noi ajatukset!" Martinus sanoo tiukasti ja kääntää minut katsomaan samaan suuntaan, kuin hän itse.
"Martinus mitä sä tääl teet?" Emma, Martinuksen pikkusisko kysyy kiven juurelta pidellen kiinni kaverinsa kädestä. "Äiti on sanonu ettei täällä saa olla" tyttö sanoo komentavasti Martinukselle.
"Mitä sä itte tääl sit teet?" Martinus kysyy Emmalta ja hyppää alas kiveltä. Teen samoin.
"Ehm..." Emma mutisee ja vilkaisee minua. Sitten hän kävelee Martinuksen luo ja kuiskaa jotakin. "Ei" Martinus sanoo tälle. "Me ollaa vaa kavereit Edithin kaa."
Hymyilen Emmalle, joka lähtee kaverinsa kanssa juosten pois luotamme.
"Haluutko uimaa?" Martinus kysyy ja kääntyy puoleeni. "Siis uimaan nyt?" sanon hiukan epävarmana. "Nii nyt! Alusvaatteet menee uikkareist. Ne on vaa eri matskuu" Martinus sanoo naurahtaen.
"Okei, mennää vaa" myönnyn ja Martinus lähtee johdattamaan minua syvemmälle metikköön.
Jonkun matkaa seurattuamme pientä metsäpolkua, tulemme n. viisi metriä halkaisijaltaan olevalle lammelle.
Aurinko paistaa puiden välistä ja saa kirkkaan veden pinnan säihkymään kauniisti.
"Vau" saan sanotuksi ihastellessani paikkaa. Martinus hymyilee ja riisuu paitansa. Hän on hyvän näköinen ja siihen lisäksi vielä täydellinen kroppa. Oikea unelma! Mutta olemme kavereita ja tulemme luultavasti aina olemaankin, joten se siitä.
Riisun päällysvaatteeni, jättäen vain alusvaatteet päälleni.
"Mennääks" Martinus kysyy nyökäten kohti lampea. "Juu" vastaan ja juoksemme veteen.