First we were only friends...

10

Jätän pyöräni nojaamaan autotallin seinää vasten ja lompsin sisälle.
"Olet nähtävästi päättänyt vaihtaa tyyliäsi" isä vitsailee kävellessäni olohuoneeseen. "Eiks ookki coolit" sanon istahtaessani äidin viereen seuraamaan uutisia.
"Onko nuo sen Martinuksen?" äiti kysyy kääntäen katseensa tv:stä minuun. "Juu on, kastuttii ku alko sataa ja se lainas näit mulle" vastaan hymyillen hiukan.
Äiti kumartuu lähemmäs minua ja nuuhkaisee hupparia. Katson tätä hämmästyneenä. "Hyvältä tuoksuu" äiti sanoo näyttäen peukkuaan. Repeämme nauruun.
"Näytäppä kuvia vielä siitä pojasta. En oikein kerennyt katsella kunnolla toissapäivänä" äiti sanoo mutisten lauseen lopun. Naurahdan pyöräyttäen silmiäni ja kaivan puhelimeni housujen taskusta.
Menen instagramiin ja etsin käyttäjän @ marcusandmartinus. Klikkaan heidän viimeisintä kuvaa ja ojennan puhelimeni äidille, joka puolestaan ojentaa sen isälle katseltuaan sitä hetken hymyillen.
"Ehm... kumpi se näistä on? Eihän heitä erota millään" isä sanoo. "Voi kulta! Katsos toisella on luomi ylähuulen päällä ja hän on se keneen Edith on ihastunut" "Enkä oo!" kiljahdan ja asetan kädet ristiin rinnalleni. "Ihan ok" isä vitsailee jälleen ja antaa puhelimeni takaisin.
"Tyhmä" huokaisen.
"Ainiin se Martinus laittoi äsken sitä snäppiä" isä kertoo. "Kiva, siis se et opit sanoo oikein" Hymyilen ja lähden huoneeseeni.
Avaan Martinuksen lähettämän snäpin.  "Jätit sun vaattees meille😂" siinä lukee. Voihan vit... "Käyks jos haen ne huomen tai jtn" laitan tälle takaisin. "Juu käyh❤️" Martinus vastaa ja hänen laittama sydän saa minun sydämeni heittämään kuperkeikkaa.