21. Sä satutat mua

Start from the beginning

Löydämme mummin olohuoneesta tekemässä sudokuja, pörröisen kissan tullessa tervehtimään meitä iloisesti maukaisten. "No hei vain", Miklos lässyttää kissalle, joka selvästi kerjää silityksiä.

"Mikä sen nimi on?" päätän kysyä, sillä ajattelen että on ihan kohteliasta kysyä asiasta, vaikkei asia minua liiemmin kiinosta. "Paprika", Miklos vastaa ja kävelee mumminsa luo. "Huomenta!" kuulen Mikloksen korottavan ääntään johon mummi vastaa iloisesti hymyllään. "Voi kullan mussukka! Onko tänään taas vierailusi aika? Aika menee niin nopeasti!" mummi näyttää erittäin iloiselle, aivan kuin Mikloskin.

"Toin tänään vieraankin!" jätkä jatkaa tätä korotetulla äänellä puhumista. Katselen häntä ja mummia, Paprikan kieriessä jaloissani. "Jonkun sisaruksistasi vai?" mummi utelee katsoen Miklosta, joka pudistaa päätään hymyillen. Hän viittoo minua tulemaan lähemmäs. Menen siis heidän luokseen. "PÄIVÄÄ! OLEN VEETU! MIKLOKSEN KAVERI!" korotan ääntäni ehkä hieman liian kovalle, sillä mummi irvistää ja peittää korvansa, niin kuin Mikloskin. Kuulen kuinka Paprikakin juoksee karkuun henkensä edestä.

"En ole kuuro, mutta olen Mikloksen mummi, hyvää päivää. Olet varsin komea miekkonen", mummi tervehtii minua hymyillen iskien silmää minulle. Hymyilen hänelle. "Tehän olisitte täydellinen pari, vai mitä Miklos?" mummi virnuilee salamyhkäisesti. "Mummi! Vaikka tykkäänkin miehistä, se ei tarkoita että sinun täytyy parittaa minut kaikkien kanssa, jotka tuon näytille!" Miklos on aivan punainen puhuessaan mummilleen, joka ei lopeta virnuiluaan.

"Äläs nyt! Olet ollut pitkään yksin, eikö nyt olisi aika etsiä kumppani?" mummi tarraa minua kädestä ja katsoo Miklosta. Olen vain siinä, hieman vaivaantuneena. Näen kuinka he käyvät sanatonta keskustelua eleillään ja mitä nyt Miklosta tulkitsen, niin hän anoo mummiaan lopettamaan. Pian mummi päästääkin kädestäni irti, nousten seisomaan. Huomaan että hän on tosi lyhyt ja kävelee hieman lyyhyssä. Hän lyllertää ohitsemme ilmeosesti makuuhuoneeseensa. "Teistä täytyy ottaa kuva!" mummi huudahtaa toisesta huoneesta. Käännän katseeni yllättyneenä Miklokseen, joka pudistelee päätään nolona, naama aivan punaisena.

Mummi saapuu pian luoksemme ja usuttaa meidät istumaan vierekkäin sohvalle aivan kiinni toisiimme. "Älkää olko noin jäykkiä! Emme ole kirkossa! Rentoutukaa nyt vähän pojat", mummi komentelee meitä kameran takaa Paprikan istuessa sohvapöydän päällä tarkkaillen tapahtumia.

Miklos naurahtaa väkinäisesti ja vilkaisee minua kiertäen sitten kätensä minun olkapäideni yli vetäen minut lähemmäs. Sydämmeni pamppailee tuhatta ja sataa. Tunnen kuumuuden joka valtaa minut. Naamani tuntuu punaiselle, enkä näe peiliä mistä voisin tarkistaa tilanteen.

Ennen kuin huomaankaan mummi on ottanut meistä monta kuvaa, joihin hän on tyytyväinen. Kasvoillani oli ujo hymy varmaan koko kuvaushetken ajan.

Miklos ei irtaannu minusta heti, vaan hän jää siihen ihan minuun kiinni. Mummi lähtee takaisin makuuhuoneeseensa viemään kameransa pois. Miklos laskee kätensä syliinsä, lopulta tarraten minua kädestä kiinni. Käännän katseeni käsistämme tuon kasvoihin, jotka katsovat minua. Minun naamani on varmaan ihan punainen. Tunnen kylmiä väreitä ja kallistumme lähemmäs toisiamme. Olemme suuteluetäisyydellä ja pakostakin mieleeni pompsahtaa aijempi suuteluhetkemme.

Puhelimeni kuitenkin alkaa soida, mikä saa Mikloksen katsomaan minua suoraan silmiin. Luon tuohon pahoittelevan katseen irtautuen tuon kädestä ja läheisyydestä ottaen puhelimeni esiin. Huomaan soittajan olevan Peppi. "Pakko vastata, tämä voi olla jotain tärkeää", kerron Miklokselle, joka nyökkää minulle ymmärtäväinen hymyn kaltainen kasvoillaan. Kävelen eteiseen vastaten puheluun.

Peppi:
Vihdoin! Miks sä et vastannu heti?

Minä:
Sori, mitäs sä?

Peppi:
Oliko huono hetki? Ja siis mä vaan halusin kuulla sun äänen.

Minä:
Ei puhuta musta, onko jotain tapahtunut?

Peppi:
Isä kertoi mulle aamiaisella että sillä on uusi nainen, joka tulee tänään meille kuulemma kylään, jotta saan tutustua siihen.

Minä:
Oikeesti? Sun isäs? Tiesitkö sä että sillä on suhde jonkun kanssa?

Peppi:
En. Mä, kun en oo hirveesti puhunu isän kanssa, kun oon ollu Manun kanssa.

Minä:
Miltä susta nyt tuntuu sitten?

Peppi:
En mä tiedä, vähän oudolta. Mä, kun luulin ettei isä ottaisi ketään uutta itelleen.

Minä:
No mutta mitenkäs sä ja Manu? Teittekö te sen?

Peppi:
Tehtiin...

Minä:
No? Kerro kaikki!

Peppi:
Veetu pliis...

Minä:
Miten meni? Kerro nyt? Miltä se tuntu?

Peppi:
No siis sattu, ensinnäkin. Ja olihan se aika paljo säätämistä, mutta kai se meni ihan hyvin loppujen lopuksi. Manu oli tosi hellä ja kyseli koko ajan onko mulla kaikki hyvin.

Minä:
Noni! Oottekos te tehny sitä uudelleen? Sen jälkeen siis?

Peppi:
Ollaan... monesti. Ei satu enää. Ja en vois tietää mitään parempaa...

Minä:
Okei nyt ei tarvii kertoo enempää. Mutta hei, jos sä tarviit juttelukaveria niin mä oon täällä aina sua varten. Muistathan sä sen? Sä oot mulle ihan helvetin tärkee, melkeen kun sisko.

Peppi:
Veetu, mäkin rakastan sua ja välitän susta tosi paljon. Ja kyllä mä sen tiedän.

Minä:
Mäkin rakastan sua, mutta soitellaanko illemmalla?

Peppi:
Etkö sä oo kotona vai?

Minä:
En.

Peppi:
Mitä mitä? Kerro kaikki!

Minä:
Soitan sulle illemmalla, heippa!

Peppi:
Voi helvetti Veetu! Heippa!

Lopetan puhelun punaisena. Pudistellen päätäni käännyn ympäri ja kävelen olohuoneeseen, jossa Miklos juttelee mumminsa kanssa.

"-ja siis kyllä mä tykkään Veetusta. Mä vaan en tiiä tykkääkö se musta tälleen...", kuulen Mikloksen sanovan. Jään seinän taakse kuuntelemaan.

"Voi sua. Sun täytyy kysyä siltä asiasta. Mutta menkää te vaan, nähdään sitten ensi viikolla taas. Olet todella rakas", mummi puhuu Miklokselle takaisin.

Kuulen askelia ja päätän kävellä vastaan niin, kuin olisin muka lopettanut puhelun vasta nyt.

Miklos melkein törmää muhun. "Lähetäänkö?" hän kysyy minulta. Johon vastaan nyökkäyksellä. Puemme ja hyvästelemme Mikloksen mummin.

Astelemme autolle ja pistämme turvavyöt. "Kukas sulle soitti?" Miklos kysyy samalla, kun peruuttaa autollaan tielle. Katson jälleen Miklosta. "Peppi, se on mun paras ystävä", vastaan katsellen häntä sivusilmällä, samalla koittaen älytä missä me oikein olemme.

"Okei", Miklos sanoo samalla, kun kääntyy risteyksessä vasemmalle. "Mä kuulin, kun te puhuitte", kerron, sillä en halua salat asiaa. Huomaan kuinka Miklos jännittyy ja sydämmeni alkaa taas laukata.

Jatkuu...

Kirjottaja:
Sori hiljais eloni, mutta olen nyt vain lomaillut niin ei ole tullut kirjoiteltua. Mutta nyt kuitenkin, kun näin uusien lukijoiden kommentoinnit ja tykkäykset niin päätin kirjoittaa tämän keskeneräisen luvun loppuun. Eli tässä se nyt on. Vähän päälle 1300 sanaa.

Eipä mulla muuta, odottakaa ja kommentoikaa vaan että haluatte lisää, niin kyllä mä kirjotan teille<3

-kia

Nyt RiittääRead this story for FREE!