3. Pepin isä on paras

1K 99 36

Huom:
Toi yllä oleva biisi on sitä varten että sitä voi kuunnella tätä lukua lukiessa:) Biisin nimi siis on Praying - Kesha

Luvussa on vähän kirosanoja/voimasanoja joten jos olet herkkä näille asioille, älä lue!

Katseltuani koko päivän asuntoja netistä turhaudun ja suljen tietokoneen. Lysähdän Pepin sängylle. Kävimme aamulla noin kymmenen aikaan hakemassa moponi sekä sänkyni tänne. Sänky kylläkin jätettiin alakerran vierashuoneeseen tai työhuoneeseen, kumpana sitä huonetta nyt haluaa kutsua. Peppi ja mä päätettiin että on ehkä parempi vain kun nukun vielä patjalla, sillä sängyn kokoaminen tänne, olisi vain typerää. Johtuen siitä että voin löytää asunnon hyvinkin pian.

Suljen silmäni ja annan tietokoneen lojua vierelläni. Käteni sojottavat jokainen eri ilmansuuntaan samalla, kun otan oikein rennosti.

Kuulen jonkun saapuvan Pepin makuuhuoneeseen, mutten jaksa vaivautua avaamaan silmiäni. Pian kuitenkin alan kuulla itkun ääniä, joten avaan silmäni. Näen Pepin joka istuu huoneensa ovea vasten pää painettuna polviin. Hän tärisee ja itkee halaten itseään. Miks Peppi itkee? Ei kai mitää pahaa oo tapahtunu?

Nousen sängyltä hieman vaikean näköisesti ja kompuroin tieni Pepin pienen kehon luokse. Kyykistyn tämän eteen. "Hei mikä on?" kysyn täysin huolissani. Tuo jatkaa tärisemistä ja pudistaa päätään itkien. Vedän tytön halaukseen ja hän kietoo kätensä ympärilleni. Pepin keho nytkähtelee hiljaa minua vasten. Silitän hänen selkäänsä.

"Mitä on tapahtunut?" kysyn häneltä hiljaisella äänellä. Kaikki maailman kauhu-skenaariot alkavat vilistä päässäni. Entä jos Peppi erosi? Entä jos hän sai hylätyn kokeesta? Jos Peppiä on kiusattu koulussa? Entä jos Peppi teki jonkun virheen jota katuu nyt? Ajatteluni jää kuitenkin lyhyeen, koska Peppi avaa suunsa.

"Mä e-en tiedä p-pys-pystynkö pu-puhumaan siitä ju-juuri nyt", Peppi änkyttää itkuisella äänellä värähdellen sanojen mukaan. Mua harmittaa, en halua nähdä noin kaunista tyttöä itkemässä.

Ei sillä että rumien tai kauniimmin sanottuna vähemmään vihettäväien/hyvä näköisten pitäisi itkeä. Ei takerruta siihen, okei?

Oltuamme hetken halauksessa Peppi avaa suunsa toistamiseen. "Tä-tänään o-on ä-äidin sy-syntymäpäivä", hän sopertaa hiljaisella äänellä.

Nielaisen ja halaan häntä. Miten mä en muistanu? Ihan oikeesti?! Kamalaa. Pepin ei ois kuulunu kokee tätä yksin. Mun ois pitäny olla sen tukena jo aijemmin!

Pyydän Pepin istumaan sängylle mun kanssa, sillä lattia on aika epämukava paikka olla pidemmän päälle. Tai ainakin mun ahterini puolesta. Peppi nousee huterasti ylös ja kiskoo harmaata t-paitaansa alas jossa on jännät valkeat resorit, niitten on kai tarkotus olla se 'ihmeellinen' osa sitä paitaa. Eli se mihin ihmiset kiinnittää huomionsa tai tykästyy. Paita sopii hyvin Pepin siroon vartaloon, jonka peittona ovat myös mustat kireät korkeavyötäröiset farkut. Sen jalat muodostaa pienen välin sisäreiden kohdalla joka tuo hieman muotoa sen vartaloon, söpöllä tavalla. Vasta kun älyän mitä katson ja ajattelen päätän ottaa itteeni niskasta kiinni.

Istun siis sängylle Pepin viereen hieman sisäisesti kiusallisena omien ajatuksieni takia. Vilkaisen vielä tuota päin, Pepin siroja kasvoja, sen siroa ylävartaloa, joista sen rinnat ei puske liikaa ulos. Sillä on juuri just sopivat tissit. Semmoset pienehköt, mutta just hyvät tohon vartaloon. Tai siis mitä helvettiä Veetu?! Miks mä edes katon mun parasta ystävää tollei? Hyi lopeta nyt. Mun piti olla Pepin tukena ja mä vaan oon jotenki pervo tällä hetkellä!

"Mä kä-kävin äidin ha-haudalla äsken ennen kuin mä tulin", Peppi kertoo katse käsissään joita tuo puristaa nyrkkiin sen sylissä. Oon hetken hiljaa ja mietin mitä mun pitäis sanoa, jotten kuulostais tyhmältä.

Oon just avaamassa suutani, kun Pepin isä avaa sen huoneen oven. Käännän pakostakin katseeni ovelle, pois Pepistä. "Keskeytinkö mä jotain?" Pepin faija kysyy puolittain näkyen ovenraosta käsin. Sen jykevät ja miehekkäät kasvot, joille on tullu jo vähä ryppyjä sekä juovia on suoraan meitä kahta päin. Sen kirkkaan siniset silmät ja vaaleet hiukset sekä se vaalea lyhyt parta ovat jotenkin niin eri maata Pepin ruskeiden hiuksien ja vihreiden silmien kanssa. Ja taas mä tuijotan.

"Ehkä vähän, mutta sano vaan isä", Peppi sanoo sanat hieman tekopirteällä äänellä joka jotenki pursuaa sitä feikkiyttää yltympäriinsä ton äskösen itkuepisodin jälkeen.

Pepin isä päättää sitte tunkeutua kokonaan huoneeseen ja taas mä älyän kuinka pitkä se on. Pepin isä on mua ainakin kymmenen senttiä pidempi, ja hei mä olen 178 cm pitkä eli Pepin isä on käytännössä yhtä pitkä kuin joku pilvenpiirtäjä. Okei mä ehkä vähä liijottelen...

"Mä vaan tulin sitä sanomaan että mun työkaveri töistä, nii sen poika, ettii itelleen kämppistä semmoseen iha hyvän kokoseen kolmioon ihan tästä läheltä. Nii mulle tuli heti mieleen sinä, Veetu, että jos sä haluaisit muuttaa sen kanssa samaan kämppään?" Pepin isä lopettaa hymyillen.

Katon sitä varmaa iha järkyttyny ilme mun kasvoilla, vaikka oon oikeesti vaa yllättyny. Ja vaan positiivisesti.

"No sano ny jotai", Pepin isä naurahtaa kateltuaan kai tarpeeks mun reagtiota mun kasvoilta. Helahan varmaa aivan punaseksi ku älyän etten oo sanonu mitää.

"Ä- ö- s- siis huikeeta! Voisinko mä oikeesti? Vaikka mä en edes tunne sitä poikaa ollenkaa?" takelten aluksi oikeen ihanasti kuin Suomen kieli olisi mulle jotenkin erityisen vaikeeta just nyt.

"Siis joo joo. Se poika on suurinpiirtein sun ikänen oiskohan ollu joku 17-18 ja se on iha järkevä tyyppi. Ja sen pojan nimi oli ootas nii mä katon", Pepin isö selittää ja kaivaa iphone seiskan sen takataskusta ja näpyttelee sitä hetken. Sitten sen kasvoille tulee just semmonen ilme kuin sillon ku saa jonkun 'Ahaa'-hetken. "Sen nimi on Tommi."

Tommi. Toivottavasti se ei ajattelis että mä oon joku ärsyttävä tyyppi. Mutta kuitenkin, Tommi. Aika vanhahko nimi mun mielestä, mutta mitä nimi nyt ihmisestä kertoisi? Ei yhtään mitään...

"No siinä tapauksessa mä tartun tarjoukseen", sanon tolle hymyillen. Pepin faijan kasvoille tulee kans vähä semmonen ilosempi ilme, ku mitä se jo äsken oli. "No sepäs kiva, mä puhun heti huomenna sen mun työkaverin kanssa nii sovitaa sitte tarkemmin näistä virallisista jutuista", Pepin isä sanoo ja kääntyy jo ympäri.

Satun vilkasemaan Peppiin päin ja huomaan että senki kasvoilla on hymyn tapanen. "Kiitos Herra Ylönen", sanon kuin joku herrasmies.

"Ole kiltti äläkä herroittele. Olen ihan Asko vaan", Pepin faija, Asko, aka super tyyppi virnistää ja lähtee huoneesta. "Mä jätän teijät nyt rauhaan", se sanoo vielä ennen ku sulkee oven perässään.

Mulla on jotenki tosi onnekas ja energinen fiilis ton äskösen jälkeen, mutta sitten mä muistan mikä mulla ja Pepillä jäi kesken. Pyyhin sen hymyn mun kasvoilta väkisin ja vakavoidun. "Haluatko sä vielä puhua sun äidistä?" kysyn Pepiltä joka älyää kai myös että meillä tosiaan oli juttu kesken.

"Äh. Ei puhuta enää, se tunne meni jo ohi", Peppi sanoo huolettomalla äänellä huitaisten kädellään ilmaa. "Oletko sä aivan varma?" kysyn vielä siltä, ihan vain varmuuden vuoksi.

"Olen olen. Sun varmaan kannattais alkaa pohtia mitä sä aijot tehä kun sulle kerran löyty nyt asunto", Pepin kasvoille muodostuu virne joka saa mut naurahtamaan, vaikka sisäisesti oon edelleen huolissani Pepistä ja siitä onko se vieläkään ihan okei.

En halua että se joutuu pitämään niitä tunteita sisällään ja antaa niitten patoututa siten että lopulta sillä on iha kunnolla paska fiilis.

Peppi nousee sängyltä ja kävelee kokovartalo- peilinsä luo lantion heilahtaen puolelta toiselle. Alan taas ajatella vaan sitä poikaa joka on Pepin kanssa yhdessä ja kuinka onnekas se poika onkaan. Sillä Peppi on täyttä kultaa, ihan niin kuin isänsä.






Nyt RiittääRead this story for FREE!