10. Turvasatama

807 89 23

Huom:
Sisältää kiroilua!

Kävelen ulos hieman kosteaan ilmaan Miklos mukanani. Sade on lakannut, mutta taivas on edelleen harmaa. Miklos kaivaa avaimet esiin taskustaan painaen aukaisu näppäintä. Keltaisen Ferrarin valot välähtävät jolloin älyän että menopelimme tulee olemaan tämä kyseinen auto.

"Saanen esitellä minun oma Ferrari 458", Miklos sanoo ja taputtaa auton kattoa ennen kuin istuu sen sisälle. Ahtaudun myös autoon miettien samalla kuinka paljon tallainen auto voi maksaa.

"Paljonko tämmönen maksaa?" kysyn katsahtaen sitten Miklokseen jonka ilme muuttuu mietteliääksi.

"388 858 € makso sillon kun sain tän", Miklos vastaa katsoen auton rattia sen sijaan että katsoisi minua. Huomaan tuon kädet jotka puristavat rattia, niin kovaa että rystysistä on paennut värit pois, älyän myös että tuo puree hampaita yhteen, ainakin leuan kireyden perusteella. Mutta miksi? Pelkääkö se mun reaktiota? Reaktiota siitä että sillä on semmonen auto johon mulla ei ois ikinä varaa...

"Maksoitko tän ite?" kysyn kääntäen katseeni samalla kojelautaan, joka on musta. Mun katse pysyy siinä kojelaudassa niin keskittyneesti etten edes älyä että Miklos puhuu mulle.

"-ja siitä on nyt vuos aikaa", Miklos lopettaa selityksensä, josta en kuullut kuin nuo viimeiset sanat. Enkä kyseisien sanojen perusteella pysty edes älyämään miten hän siis auton olisi saanut.

Tyydyn nyökkäämään Mikloskelle ennen, kun se päräyttää auton käyntiin. Hän kiihyttää autolla todella nopeasti poistuen pihasta hurjaa vauhtia, moottorin pitäessä kilpa-auton lailla ääntä. Käteni tarraavat säikähdyksestä mustaan nahkaistuimeen ja toivon että turvavyöni kestää tämän matkan ajan.

Puren tajuamattani hampaitani yhteen ja vasta, kun kuulen Mikloksen naurahtavan minulle sekä hiljentävän vauhtia, irroitan otteeni penkistä rentoutuen hiukan.

"Sä näytit sille että sä olit paskoa housuun", Miklos nauraa minulle ajaessaan katsellen mua. Oon edelleen hieman järkyttynyt äskeisestä.

"Kato nyt vaan vittu sitä tietä, okei?" murahdan kääntäen katseeni naama punaisena ikkunaan. Poskiani kuumottaa.

Autoon laskeutuu hiljaisuus joka jatkuu niin pitkään että jäämme jonottamaan valoihin. Miklos tuijottaa intensiivisesti liikennettä joka ympäröi meitä. Sivusilmällä huomaan että jokin valo välähtää ulkopuolella, jolloin käännän katseeni Miklokseen kummastuneena. Miklos näyttää kuitenkin rennolta. "Ihmiset ottaa valokuvia tästä autosta", hän selventää minulle, kiihdyttäen valon vaihtuessa takaisin vihreäksi.

Aivan, olenhan HELVETIN kalliin auton kyydissä.

Yht'äkkiä ahdistus vaan iskee muhun, kuin jokin salama kirkkaalta taivaalta. "Pysäytä", sanon ja alan jo avaamaan ovea. Auto ajaa parhaimmillaan kuuttakymppiä ruuhkassa joten Miklos koittaa jotenkin äkki jarruttaa ilman että aiheuttaisi mitään kolaria. Se sitten ajaa tien sivuun ja kattoo mua, mutta mä en kato sitä. Mä en pysty. Mua ahistaa.

Avaan turvavyön tärisevin käsin ja oven heti sen jälkeen lysähtäen ulos ojaan. Hengitän katkonaisesti ja tärisen kauttaaltani. Ovi paukahtaa kiinni mun takana ja pian tunnen käden mun olkapäällä.

"Mikä on Veetu?" Miklos kysyy multa nostaen mut pystyyn. Mä en kuitenkaan saa henkeä, koska musta tuntuu kuin mulla ei olisi enää keuhkoja. Auon siis vaan suuta täristen kyynelten alkaessa valua mun poskia pitkin.

Onneks tää jätkä, ei anna mun vaan täristä siinä vaan se vetää mut sitä vasten, joka on mulle fine. Niinpä mä siinä sitten tärisen ja itken, huolestunutta seksikästä kreikkalaista jumalaa vasten.

Puolen tunnin päästä mä oon takasin autossa, Miklos mun vieressä kuskin paikalla. "Mikä sulle tuli?" hän kysyy multa edelleen huolissaan.

"Kai mä vaan ahistuin... kaikki maailman asiat paino päälle... mun faija ja mutsi ei välitä musta ja jouduin muuttaa omilleni, mä nolasin itteni bileissä ja nyt mä vielä pillitin sun edessä. Eli kaikki menee helvetin hyvin", kerron kääntäen katseeni Miklokseen, joka jää kattomaan mua sanattomana.

"Että ei mulla muuta", mumisen vielä laskien katseeni jälleen auton kojelautaan. "Ei kuitenkaan mitään että sua oltais hyväks käytetty tai mitään?" Miklos kysyy multa jollon mä käännän katseeni takasin siihen ällistyneenä.

"Joo vittu ei ole", naurahdan lähes tuolle kuivasti kunnes vaan pudistan päätäni kääntäen katseeni ikkunaan.

"Huh... mä jo pelkäsin", Miklos huokaa selvästi helpottuneena käynnistäen auton jälleen.

"Siitäkö sä vaan olit huolissas? Että mut ois raiskattu?"

"Joo, tai jotai vastaavaa", hän vastaa mulle posket punoittaen, jollon se käynnistää taas auton ja pujottelee tiemme muiden autojen sekaan.

Loppumatka kotiin on rauhallinen ja mä jopa sanon heipat Miklokselle samalla, kun kiitän sitä siitä että sain purkautua sille sekä se viitti heittää mut kotiin.

Mulle tuli jotenki todella helpottunu olo nyt, kun mä pääsin takaisin kotiin.

Kirjoittaja:
Pahoittelen jos teksti on sekavaa... koitan tehdä seuraavan luvun paremmassa kirjotus moodissa, koska kuten näette, tää mood ei oo hyvä. Onnistuin kirjottaa myös luvun 14 jo valmiiks joten siitäkin tuli ihan erilainen kun sen alunperin piti olla! Mutta saatte nähä sen sitten:)

-Kiukku_iita aka Kia:)

Nyt RiittääRead this story for FREE!