Nyt Riittää

19. Syvä analyysi kommunikoinnista

Miklos lähtee näyttämään minulle, missä keittiö on. Keittiöön päästyämme, en edes ylläty sen koosta, joka on siis valtava. Jääkaappeja on peräti kaksi, kaksi liedettä, sekä kaksi pesuallasta. Keittiö on myös täynnä kaappeja, joiden tutkimiseen voisi kuluttaa kokonaisen päivän, halutessaan.

Minä en halua, joten annan Mikloksen ottaa minulle lasin. Se kädessään, hän avaa toisen jääkaapin oven. En tiedä miten ne on eritelty toisistaan, mutten myöskään välttämättä tarvitse sitä tietoa.

"Mitäs sä haluat? Täällä on myös limpparia, sekä mehua, maitoa, piimää, vegaanisia maidon korvikkeita ja tietty tota vettä. Kuplavettäki on ja sitte vichyjä", Miklos selostaa katse minussa ja jääkaapin sisällössä vuorotellen.

Valinnanvaraa on siis paljon, en osaa päättää. Alan miettiä mitä minulla tekee mieli, mutta toisaalta, minulle kelpaisi mikä vain.

"Mitä sinä yleensä juot?" päätän kysyä, sillä en pääse mihinkään päätökseen. Tämän minä haluan tietää.

"Sekoitan yleensä mansikka mehua, raparperi- sekä sitruunavichyyn", Miklos kertoo virnistäen ja naurahtaen kai omalle juomalleen.

"No minä voin ottaa sitä, kuulostaa herkulliselle", hymyilen tuolle nojaten keittiön keskellä olevaan sarakkeeseen, jota ympäröivät tuolit. Minun yllätyksekseni keittiöön ei kuulu, ollenkaan musiikkia tai muita talon ääniä.

"Miten täällä on näin hiljaista?" kysyn, kun Miklos alkaa valmistaa minulle lempijuomaansa.

"Äiti halusi keittiön niin että täällä saa rauhassa kokkailla, ilman että mistään kuuluu ääniä. Tää on suunniteltu silleen", tuo vastaa laskien eteeni lasin täynnä punertavaa kuplivaa jääpaloja täynnä olevan juotavan. Katso juotavaa hetken, kunnes hörppään sitä, yllättyen siitä kuinka hyvää se on.

"No?" Miklos odottaa että kerron mielipiteeni, tuon istahtaessa tuolille viereeni. Katson tuota hetken silmiin salaperäisesti miettien teatraalisesti näytellen, kuinka vaikeaa tämän juoman analysoiminen muka minulle on, vaikka minulla onkin jo selvä vastaus.

"Maukasta", vastaan lyhyesti, hymyillen ja hörppien juomaa lisää.

"Olen myös joskus lisännyt tuohon minttulikööriä, mutta nyt en sitä tehnyt. Enkä minä pidä siitä niin paljon kuin tuosta versiosta. Se toinen versio on äitini suosikki", Miklos kertoo nojaten tasoon oikealla kädellään.

Nyökkään juoden taas. En tiedä mistä puhuisin. Välillä vain tuntuu siltä ettei tarvitse sanoa mitään, mutta on silti viihtyisä ja mukava olo. Ei mikään vaivautunut. Jotenkin tuntuu että toinen ymmärtää silloin hyvin itseä ja voi käydä sanatonta keskustelua, eleillä ja ilmeillä.

Niiden tulkitseminen on mielestäni eräänlaista rikkautta kommunikoinnin eri muodoissa. Ei sitä aina tarvitse sanoja, välillä on jopa parempi vain olla hiljaa.

Nyt tämä kaikki kylläkin alkaa tuntua mielestäni kunnon syvä analyysiltä kommunikoinnin eri muodoista, sekä niiden hyvistä että huonoista puolista.

Nojaudun pois sarakkeesta ja kurkistan käytävään. Käytävä on yllättävän pitkä, sekä aika autio. Lukuunottamatta kaksikkoa, tyttöä ja poikaa, jotka suutelevat toisiaan intohimoisesti. Heidän kätensä hivelevät toistensa muotoja, kiihkon näkyen tänne asti. Näen kuinka poika työntää kätensä tytön paidan alle ja tyttö pojan.