After 3 (Larry Stylinson) suomeksi

Luku 33:

~~

"Kristus", kuulen Harryn äänen syvällä utuisessa mielessäni. Sen täytyy olla Harry.

"Vittu Lou, mä olen niin pahoillani. Tämä kaikki on mun syytä."

Hän on pahoillaan mistä?

"No siinä sä olet oikeassa! Tämä on sun syytäsi, ja nyt painu pois mun talosta ennen kuin mä pyydän poliisit tänne!" äitini huutaa.

"Voisitko sä lopettaa! Mä en ole menossa mihinkään. Siitä vaan, soita poliisit ja pyydä heidät tänne näin myöhään, sä joutuisit kaupungin puheenaiheeksi ja me kaikki tiedetään ettet sä halua sitä."

Lopettakaa! haluan huutaa heille kahdelle, en pysy perässä kun he riitelevät tällä tavalla. Äitini puhuu taas mutta minun on mahdotonta kuulla häntä. Pimeys vetää minut mukanaan vetäen kovaa, ehkä siksi pääni tuntuu niin raskaalta...

"Mä toivon että sä pystyt kuulemaan mut, mä olen niin pahoillani. Luoja, mä olen niin pahoillani tästä kaikesta. Mun ei olisi pitänyt antaa sun kävellä pois alunperinkään. Mitä mä ajattelin?"

"Mutta sä et ollut edes siellä?" sanon hänelle.

Pystyykö hän kuulemaan minut?

"Sä olisit ylpeä musta, vähän, ehkä. Mä en tappanut Dania kun mä löysin hänet, mä vain potkaisin häntä kasvoihin... niin ja kuristin häntä vähän mutta hän hengittää vielä, ja mä melkein join tänään mutta en kuitenkaan. Mä en voinut pilata mitään meidän välillä enää yhtään enempää. Mä tiedän että sä luulet etten mä välitä mutta mä välitän, mä en vain tiedä miten näyttää se sulle", Harry puhuu pehmeästi ja hänen äänensä murtuu.

"Kuuletko sä mut?" hän kysyy.

"Joo, entä Zayn? Satutitko sä häntä?" hengähdän. Ajatukset ovat mielessäni ja yritän kovasti sanoa niitä ääneen mutta en vain ole varma toimiiko suuni yhteistyössä aivojeni kanssa.

"Ei, tässä on Harry. Mä olen Harry, en Zayn."

Minä tiedän... luulisin. Harry on täällä, eikä Zayn. Hetkonen, Zayn on täällä myös eikö niin?

"Ei, Harry, satutitko sä Zaynia?"

Pimeys vetää minua Harrystä poispäin.

Äitini ääni kuuluu nyt myös huoneessa mutta en saa selvää sanoista, ainoa selkeä ääni on Harryn puhe.

"En", Harry ärähtää ja kuulen lisää muminaa.

"Okei, missä hänen huoneensa on?"

Hetkeä myöhemmin tunnen jonkin siirtyvän selkäni alle. Onko se Harryn käsi? En ole täysin varma mutta kun minut nostetaan sohvalta, tuttu mintun tuoksu täyttää sieraimeni. Miksi hän on täällä ja miten hän löysi minut?

Vain hetkeä sen jälkeen kun minut lasketaan sängylle, minua nostetaan taas. En halua liikkua. Harryn tärisevä käsi työntää paidan pääni yli ja haluan huutaa hänelle että hän ei saa koskea minuun. Viimeinen asia mitä haluan on olla kosketettavana, mutta sillä hetkellä kun Harryn sormet hipaisevat ihoani, muisto Danin inhottavasta kosketuksesta katoaa.

"Kosketa mua uudelleen, kiltti. Laita se menemään pois", pyydän.

Hän ei vastaa.

Eikö hän kuule minua? Tiedän jossain sisälläni ettei hän kuule mutta rukoilin silti hiljaa että hän jotenkin kuulisi. Hänen kätensä koskettavat päätäni, niskaani, hiuksiani, ja minä yritän kohottaa kättäni hänen omalleen mutta se on liian raskas.