After 3 (Larry Stylinson) suomeksi

Luku 23:

~~

"Eli siinä käytännössä mun koko elämäntarina", Ron virnistää. Hänen hymynsä on lämmin ja rehellinen, melkein lapsimainen mutta söpöllä tavalla.

"Sehän oli... mielenkiintoista." Otan viinipullon pöydältä ja nostan sen täyttääkseni lasini. Sieltä ei tule mitään.

"Valepukki", hän kiusaa ja minä purskahdan nauruun juomani viinin seurauksesta. Hänen elämäntarinansa oli lyhyt ja suloinen. Ei oikeastaan tylsä, ei jännittävä, vain normaali. Hän kasvoi molempien vanhempiensa kanssa, hänen äitinsä on opettajana koulussa ja hänen isänsä on sheriffi. Yliopistosta valmistuttuaan hän päätti mennä lääkikseen. Hän työskentelee nyt ravintolassa vain koska hän odottaa pääsevänsä haluamalleen linjalle Washingtonin yliopistossa, ja koska hän saa melko hyvää palkkaa työskennellessään kaupungin kalleimmassa ravintolassa.

"Sun olisi pitänyt mennä WSU:un sen sijaan", sanon hänelle ja hän ravistaa päätään. Ron nousee pöydästä ja nostaa etusormensa ilmaan keskeyttääkseen keskustelumme. Minä istun tuolilla ja odotan että hän palaa. Nojaan päätäni puista tuolia vasten ja tuijotan kattoa. Kattoon yläpuolellani on maalattu pilviä, linnoja ja pieniä enkeleitä. Katossa suoraan yläpuolellani on kuva nukkuvasta poikaenkelistä jolla on vaaleanpunaiset posket ja ruskea pörröinen tukka. Hänen valkoiset pienet siipensä ovat melkein kiinni hänen nukkuessaan. Hänen vierellään on oletettavasti toinen poika joka katsoo häntä mustat siivet levitettynä taakseen.

Harry.

"Eikä, ja vaikka mä haluaisinkin, heillä ei ole sitä linjaa jonka mä tarvitsen. Sitä paitsi se lääketieteellinen on osa Seattlen kampusta, WSU:n kampus on paljon pienempi", Ron vastaa uusi viinipullo käsissään.

"Oletko sä käynyt siellä? Seattlen kampuksella?" kysyn innokkaana haluten oppia lisää uudesta olinpaikastani. Haluan vielä innokkaammin lopettaa outojen vauvaenkeleiden tuijottamisen.

"Joo, vain kerran. Se on pieni mutta kiva."

"Mun pitäisi olla siellä maanantaina eikä mulla ole mitään asuinpaikkaa", nauran. Tiedän ettei huonon suunnitteluni pitäisi olla hauskaa mutta juuri nyt se tuntuu siltä.

"Tänä maanantaina? Eli siis nyt on torstai niin muutaman päivän päästä maanantaina?"

"Jep", nyökkään.

"Entä asuntola?" hän suosittelee. Asuntolassa asuminen ei edes käynyt mielessäni, ei kertaakaan. Oletin, tai no toivoin, että Harry liittyisi seuraani joten asuntolassa asuminen ei tuntunut edes vaihtoehdolta.

"Mä en halua asua kampuksella, varsinkaan nyt kun mä tiedän miltä tuntuu elää omillani."

"Totta, kun kerran saa maistaa vapautta, ei voi enää mennä takaisin."

"Niin totta, jos Harry menisi Seattleen..." Keskeytän. "Unohda."

"Suunnittelitteko te yrittävänne sitä etäsuhdejuttua?"

"Ei, ei se ikinä toimisi. Meidän suhde ei toimi edes lyhyellä välimatkalla." Rintaani alkaa sattua. Minun täytyy vaihtaa puheenaihetta ennen kuin päädyn vollottamaan. Vollottaa, miten outo sana.

"Vollottaa", toistan samalla kun puristan huuliani peukalollani ja etusormellani.

"Yritätkö sä viihdyttää itseäsi?" Ron hymyilee ja minä nyökkään, nauraen edelleen.

"Mun täytyy sanoa, mulla ei ole pitkään aikaan ollut näin hauskaa töissä."

"Ei mullakaan", sanon. "Tai no jos mä olisin täällä töissä." Sanoissani ei ole mitään järkeä. "Mä en juo kovin usein, tai no nykyään enemmän kuin koskaan ennemmin mutta en tarpeeksi että mulle olisi kehittynyt toleranssia joten mä tulen känniin mel-ko nopeasti", laulan nostaen kuppini kasvojeni eteen.