After 3 (Larry Stylinson) suomeksi

Luku 26:

~~

"Anteeksi kun mä herätin sut", kuiskaan Liamille joka hieroo edelleen silmiään.

"Ei se haittaa", hän mumisee ja kompuroi takaisin sänkyyn. "Ota sä tämä, tuo toinen on litteä", hän työntää valkoisen pehmeän tyynyn rintaani vasten.

"Tämän vuoksi mä rakastan sua. Tai no ei se ole ainoa syy mutta yksi niistä", hymyilen halaten tyynyä ja istuen sängyn reunalle.

"Koska mä annan sulle parhaan tyynyn?" hän hymyilee. Hänen hymynsä on vielä söpömpi kun hän on puoliunessa.

"Ei, vaan koska sä olet aina mun tukena... Ja sulla on pehmeitä tyynyjä." Ääneni on niin hidas kun olen kännissä, se on outoa.

"Tuleeko hän sun perään?" Liam kysyy hiljaa. Hän makaa sängylle ja siirtää kehoaan niin että minulle on riittävästi tilaa toisella puolella.

"En mä usko." Liam ja hänen pehmeät tyynynsä eivät enää huvita minua, sen sijasta tunnen kipua miettiessäni Harrya ja hänen sanojaan.

Makaan kyljelläni ja katson Liamia. "Muistatko sä kun sä sanoit ettei hän ole toivoton tapaus?" kuiskaan.

"Joo."

"Uskotko sä edelleen niin?"

"Joo, uskon." Hän pysähtyy hetkeksi. "Paitsi jos hän teki taas jotain..."

"Ei, tai no ei mitään uutta oikeastaan. Mä vaan... mä en tiedä pystynkö mä siihen enää. Me otetaan vain takapakkia eikä meidän pitäisi. Aina kun mä ajattelen että me edetään meidän suhteessa, hän muuttuu siksi samaksi Harryksi jonka mä tapasin puoli vuotta sitten. Hän kutsuu mua itsekkääksi ämmäksi tai käytännössä kertoo ettei hän rakasta mua ja mä tiedän ettei hän tarkoita sitä mutta jokainen tavu särkee mut vähän pahemmin. Musta vain tuntuu että mä alan vihdoin ymmärtää että sellainen hän vain on. Hän ei voi sille mitään mutta hän ei myöskään voi muuttaa sitä."

Liam katsoo minua mietteliäs ilme kasvoillaan ennen kuin hänen suunsa mutristuu. "Hän haukkui sua itsekkääksi ämmäksi? Tänään?"

Minä nyökkään ja Liam huokaisee raskaasti, hieroen kädellään kasvojaan.

"Mäkin sanoin hänelle loukkaavia asioita", sanon. Raskas yhdistelmä viiniä ja viskiä tulee kiusaamaan minua huomenna, tiedän sen.

"Hänen ei pitäisi nimitellä sua, hänen pitäisi miehistyä. Se ei ole koskaan oikein Louis, älä keksi hänelle tekosyitä."

"En keksikään, mä vaan..." Juuri niin minä teen.

"Mä luulen että tässä kaikessa on kyse Seattlesta. Ensin hän otti tatuoinnin mun vuoksi ja kertoi mulle ettei hän voi elää ilman mua ja nyt hän sanoo että hän jahtaa mua vain koska mä panen hänen kanssaan. Voi luoja, anteeksi!" Peitän kasvoni käsilläni. En voi uskoa että sanoin juuri noin Liamin edessä.

"Ei se haittaa, sähän juuri kalastit alushoususi porealtaasta, muistatko?" hän virnistää keventäen keskustelua ja toivon ettei hän pysty näkemään nolostunutta ilmettäni pimeässä.

"Tämä reissu on ollut katastrofi", sanon ravistaen päätäni ja painan sen viileää tyynyä vasten.

"Ehkä ei, ehkä tätä te kaksi tarvitsitte."

"Eron?" kysyn häneltä.

"Ei, niinkö siinä tapahtui?"

"En mä tiedä."

"Sitäkö sä haluat?"

"En mutta mun pitäisi haluta. Ei ole reilua kummallekaan meistä että me jatketaan tällä tavalla päivästä toiseen. Mäkään en ole tässä nyt täysin viaton, mä odotan häneltä aina liikaa." Äitini virheet ovat periytyneet minulle. Hänkin aina odottaa liikaa kaikilta.