After 3 (Larry Stylinson) suomeksi

Luku 10:

~~

Harry ja minun isäni istuvat molemmat keittiön pöydän ääressä kun tulen pois vessasta, Harryn puhelin kädessäni.

"Mä näännyn täällä nälkään kulta", Harry sanoo kun pysähdyn hänen viereensä.

"Sitten sun kannattaisi varmaan tehdä itsellesi jotain ruokaa", ärähdän. Lasken hänen kännykkänsä hänen eteensä ja Harry katsoo minua täysin normaali ilme kasvoillaan.

"Okei..." Hän nousee ylös ja kävelee jääkaapille. "Onko sulla nälkä?" hän kysyy.

"Mulla on vielä ruokaa sieltä Applebee'sistä", sanon.

"Oletko sä vihainen mulle kun mä vein Harryn juomaan tänään?" isäni kysyy.

"Mä en ole vihainen mutta mä en halua että siitä tulee joku säännöllinen juttu."

"Ei tietenkään, sitä paitsi sä muutat kuitenkin pian", hän muistuttaa minua ja vilkaisen pöydän toisella puolella istuvaa miestä jonka olen tuntenut nyt vain kaksi päivää.

En vastaa, sen sijaan päätän liittyä Harryn seuraan jääkaapin eteen ja vedän pakastimen oven auki.

"Mitä sä haluat syödä?" kysyn häneltä.

Hän katsoo minua varovaisesti, selvästi yrittäen miettiä millaisella tuulella olen. "Vaikka vain kanaa tai jotain, tai me voidaan tilata jostain ruokaa?"

"Tilataan vain jotain", huokaisen. En halua olla ärtyisä hänelle mutta mielessäni vain pyörii mahdollisuuksia siitä mitä hänen kännykällään oli että hän tunsi tarvetta poistaa kaiken.

Kun Harry ja minun isäni ovat riidelleet tarpeeksi siitä tilaammeko me kiinalaista vai pizzaa, Harry haluaa pizzaa ja voittaa riidan sen jälkeen kun hän muistuttaa isääni siitä kuka sen tulee maksamaan. Isäni ei vaikuta kovin loukkaantuneelta, hän vain nauraa ja näyttää Harrylle keskisormeaan.

Se on oikeastaan melko outoa, katsoa heitä kahta. Sen jälkeen kun isäni lähti, unelmoin hänestä usein kun näin kavereitani isiensä kanssa. Olin luonut mielikuvan miehestä joka muistutti sitä miestä jonka kanssa kasvoin, vain vanhempana, ei kodittomana juoppona. Ajattelin aina että hän kantaisi mukanaan matkalaukkua joka on täynnä tärkeitä dokumentteja ja kävelisi autolleen aamuisin, kahvimuki kädessään. En kuvitellut että hän joisi edelleen ja olisi koditon.

En pysty kuvitella äitiäni ja tätä miestä juttelemassa, saatikka naimisissa monta vuotta.

"Miten sä ja mun äiti tapasitte?" kysyn ääneen ajatukseni.

"Lukiossa", isäni vastaa.

Harry nostaa kännykkänsä ja poistuu huoneesta tilatakseen pizzan, tai soittaakseen jollekin ja poistaakseen puhelun tiedot sitten myöhemmin.

"Kuinka kauan te seurustelitte ennen kuin te menitte naimisiin?"

"Vain suunnilleen kaksi vuotta, me mentiin naimisiin aika nuorena."

"Miksi?" Tunnen oloni epämukavaksi kysyessäni kaikkia näitä kysymyksiä mutta tiedän että minun olisi turha edes kysyä näistä asioista äidiltäni.

"Etkö sä ole koskaan jutellut tästä sun äidin kanssa?" hän kysyy.

"En, me ei koskaan puhuttu susta. Jos mä joskus yritin ottaa sen puheeksi, hän ei koskaan vastannut mulle", kerron isälleni ja katson miten hänen ilmeensä muuttuu kiinnostuneesta nolostuneeksi.

"Ai."

"Anteeksi." En ole varma mitä pyydän anteeksi.

"Ei, kyllä mä tajuan. Mä en syytä häntä."