After 3 (Larry Stylinson) suomeksi

Luku 28:

••• Harryn näkökulma •••

"Mä olen varma että sä löydät jonkun asuinpaikan maanantaihin saakka", sanon hänelle. Suuni vain sanoo kaikkea paskaa mitä mieleni ei halua sen sanovan, aivan kuin en voisi hallita sitä mitenkään.

Tietenkään en halua hänen lähtevän, haluan vetää hänet syliini ja suukottaa hänen hiuksiaan. Haluan kertoa hänelle että tekisin mitä tahansa hänen puolestaan, voin muuttua hänen vuokseen ja rakastan häntä kunnes kuolen. Sen sijaan käännyn ympäri ja jätän hänet seisomaan yksin.

Kuulen hänen kävelevän ympäri huonetta ja tiedän että minun pitäisi mennä sinne ja estää häntä pakkaamasta mutta mitä hyötyä siitä oikeastaan olisi? Hän lähtee maanantaina joka tapauksessa, hän voi yhtä hyvin lähteä jo nyt. Olen edelleen hämmentynyt siitä että hän otti puheeksi etäsuhteen. Se ei koskaan toimisi, että hän olisi tuntien päässä minusta ja soittelisimme vain kerran tai kahdesti päivässä, emmekä nukkuisi samassa sängyssä. En pystyisi siihen.

Joudun tekemään niin siitä huolimatta mutta jos me emme ole yhdessä niin en ainakaan tunne syyllisyyttä juomisesta tai mitä ikinä sitten päätänkään tehdä. Kyse ei edes ole siitä että haluaisin tehdä jotain muuta, istuisin mieluummin sohvalla Louisin kanssa hänen pakottaessaan minut katsomaan Frendejä uudelleen ja uudelleen kuin tekisin hetkenkään jotain ilman häntä.

Hetkeä myöhemmin Louis ilmestyy käytävään raahaten kahta matkalaukkua perässään. Hänen olkalaukkunsa on heitetty hänen olalleen ja hänen kasvonsa ovat kalpeat.

"Mä en usko että mä unohdin mitään paitsi joitain kirjoja mutta mä voin vain ostaa uudet kopiot", hän sanoo tärisevällä äänellä.

Tässä se nyt on, tämä on se hetki jota olen pelännyt siitä päivästä saakka kun tapasin hänet. Hän jättää minut enkä minä tee mitään estääkseni häntä.

"Okei."

"Okei", hän nielaisee ja hänen hartiansa lysähtävät. Kun hän pääsee ovelle, hän nostaa kätensä ottaakseen avaimensa koukusta ja hänen laukkunsa liukuu alas hänen kättään pitkin. En tiedä mikä minua vaivaa, minun pitäisi pysäyttää hänet tai auttaa häntä mutta en pysty.

"No se siitä sitten, kaikki riidat, itkeminen, rakastelu, nauru, kaikki, se kaikki oli turhaan", hän sanoo pehmeästi eikä hänen äänessään ole lainkaan vihaa.

Minä nyökkään pystymättä puhumaan. Jos puhun, se tekee tästä vain sata kertaa vaikeampaa meille molemmille, tiedän sen.

Louis ravistaa päätään ja avaa oven, pitäen sitä auki jalallaan niin että hän voi vetää laukut taakseen.

"Mä tulen aina rakastamaan sua, mä toivon että sä tiedät sen", hän sanoo niin hiljaa että pystyn vain juuri ja juuri kuulemaan sen.

Lopeta puhuminen Louis, kiltti.

"Ja joku muukin tulee rakastamaan, toivottavasti yhtä paljon kuin mä."

"Shh", sanon hellästi. En pysty kuunnella tätä.

"Sä et tule aina olemaan yksin, mä tiedän että mä sanoin niin mutta jos sä vain hankit vähän apua tai jotain, opettelet hillitsemään vihaasi niin sä voisit löytää jonkun..." hän yrittää vakuuttaa minulle ja minä nielaisen kurkkuuni nousevan palan.

"Mene, ole kiltti ja mene." Suljen oven hänen edestään ja kuulen hänen vetävän terävästi henkeä puuoven toisella puolella. Minä löin juuri oven kiinni hänen edestään, mikä vittu minua vaivaa?