We are a secret | Taekook

28.

(Jungkookin näkökulma)
Avasin silmäni hitaasti, tutun ihanan tuoksun kulkiessa nenääni. Käännyin selälleni, katsoen vieressäni sikeästi nukkuvaa poikaa.
Kasvoilleni kaartui pieni hymy, kun poika tuhisten kääntyi kyljelleen ja halasi kehoani tiukasti.

Ei kuitenkaan kannattaisi tulla liian iloiseksi, sillä tiesin jo että heti kun hän heräisi, hän lähtisi viereiseen asuntoon toisen miehen luo. Ja ajatus siitä sattui pakostikkin sydämeen.

Tunsin kuinka Taen vartalo liikkui ja hän nosti hieman päätään.
"Huomenta." Hän sanoi karhealla äänellään.
"Huomenta." Sanoin silittäen hänen hiuksiaan.
"Sun vieressä on niin ihana nukkua." Hän mumisi, halaten vartaloani.
"Ei silti kannata tottua siihen liikaa." Huokaisin, pilaten tunnelman kokonaan.
Taehyung nousi istumaan, laskien pettyneen katseensa syliinsä.
"Anteeks." Kuiskasin hiljaa.

Taen katse pysyi sylissään, hänen huokaistessaan syvään.
"Mä en vaan halua herätellä liikaa toiveita ja tottua tähän, ennekun kaikki on varmaa, jotta mä en pettyisi turhaan." Selitin, siinä toivossa että hän ymmärtäisi.
"Kyllä mä tajuan sua, mutta silti toivoisin että me voitaisiin nauttia näistä pienistä hetkistä." Tae lopulta sanoi hiljaa.
"Mmh."

Seuraavan tunnin ajan oli hyvin hiljaista ja tunnelma koko asunnossa oli pettynyt ja kiusallinen. Tae oli kysynyt pyyhettä käydäkseen suihkussa ja siinä olikin sitten ollut kaikki keskustelumme aamun aikana.

Olin juuri voidellut kaksi leipää valmiiksi, yrittäen tehdä niiden avulla sovintoa Taen kanssa, mutta päädyinkin syömään aivan yksin.

"Mun pitäisi nyt lähteä takaisin, ettei Yoongi suutu pahemmin." Tae puhui, vältellen katsekontaktia kanssani.
Olin vain hiljaa, sillä mitä olisi pitänyt vastata? Pidä kivaa, nähdän joskus rakas?

"Olisiko sulla muuten paria pakettia nuudeleita, sillä mä lupasin tuota niitä Yoongille?" Hän jatkoi, saaden otteeni vesilasissa puristumaan ärtyneisyydestä.
"Joo kai." Vastasin, etsien kaapistani pari pakettia nuudeleita, jotka ojensin hänelle.

Menin takaisin istumaan pöydän ääreen, tuntien Taen katseen itsessäni.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Tae käveli pari askelta luokseni ja laski suukon poskelleni.
"Nähdään pian." Hän sanoi, lähtien pois asunnostani.

Meni vain pari sekunttia hänen lähtönsä jälkeen, kun romahdin kyyneliin. Olin niin pettynyt, surullinen ja ärtynyt, mutta silti ikävöin häntä jo nyt, halusin purkaa pahaa oloani puhumalla jollekin, joten päätin pyytää Jiminin kylään ja ilmestyi parissa minuutissa ovelleni.

"Kiitos kun sä tulit." Sanoin halaten häntä, päästäessäni hänet sisälle.
"Tottakai mä tulin." Hän sanoin vastaten halaukseen.

(Taehyungin näkökulma)
Lähtiessäni pois Jungkookin luota tunsin olevani maailman kamalin ihminen. Kummatkin olimme pettyneitä ja molemmilla oli varmasti ikävä olo.

Tiesin kuitenkin, että minun olisi pakko mennä takaisin Yoongin asuntoon, jonne laahustin hyvin vastahakoisin askelin, huokaillen syvään.

Avasin hänen kämppänsä oven ja yllätyksekseni hän ei ollutkaan eteisessä odottamassa minua, vaan eteisessä oli yhdet ylimääräiset parit kenkiä.

Hiivin hiljaa hänen keittiöönsä, jonka pöydälle asetin nuudeli paketit, seuraavaksi menin olohuoneeseen, löytäen sieltä Yoongin, suutelemassa sairaalassa tapaamani hoitajan kanssa.

"Krhm, anteeksi mutta ajattelin vain ilmoittaa että toin ne nuudelit joita pyysit." Sanoin, keskeyttäen heidän hetkensä.
"A-ai hei Tae, ömm tota tämä ei ole sitä miltä näyttää." Yoongi takelteli, työntäen toisen miehen kauemmas itsestään.
"Mitä sä tolla tarkotat? Enkö mä merkkaa sulle mitään?!" Hoseokiksi sairaalassa esittäytynyt poika kysyi Yoongilta vihaisena.
"Ei mulla tässä mitään ongelmaa ole, jatkakaa vaan niin mä tästä lähdenkin." Sanoin, kuvitellen pääseväni livahtamaan tilanteesta näin helposti pois.
"Tae, odota! Mun täytyy selittää tää sulle!" Yoongi huusi perääni, kun olin jo avannut asunnon oven.