We are a secret | Taekook

27.

(Taehyungin näkökulma)
Avatessani Yoongin kämpän oven en ollut muistanut kuinka kamalassa kunnossa se oli. Pistävä alkoholin haju tuli ehdottomasti eniten esille, mutta myös pilaantuneen ruoan ja kaiken muun ällöttävän haju leijaili huoneessa.

Aivan ensimmäisenä kiertelin lasinsiruja väistellen lattian poikki ikkunan luo, jonka avasin niin isolle kuin pystyin. Vedin raikasta ulkoilmaa sisäänpäin, kun valmistauduin henkisesti tähän urakkaan.

Ennekuin aloitin etsin siivouskaapista esiliinan, sillä en halunnut sotkea vaatteitani tällä kaikella lialla, otin myös kumihanskat käsiini.
Aloitin keräämällä kaikki rikottujen sojupullojen sirpaleet pois lattioilta, jonka jälkeen heitin pilaantuneet ruoat roskiin oksennus refleksien saattelemina. Putsasin kaikki kuivuneet veri tahrat lattioilta ja seiniltä pois, lopuksi vielä imuroin koko huoneiston.

En ollut ehtinyt katsoa mitä kello oli, mutta tiesin olevan jo ilta pitkällä, sillä ulkona näytti jo pimenevän.

Olin juuri täyttänyt altaan kuumalla vedellä ja lisännyt siihen pari pisaraa Fairya, kun puhelimeni alkoi soida. Otin hanskat pois käsistäni ja vastasin puheluun, katsomatta kuka soittaja oli.

"Rakas! Mä pääsin pois sairaalasta ja mun taksi on kotona viiden minuutin päästä." Kuulin Yoongin sanovan puhelun toisessa päässä, enkä voinut kun kirota mielessäni.
"Sun on parempi olla tekemässä meille ruokaa, kun mä tulen sinne." Hän jatkoi naurahtaen, kunnes lopetti puhelun.
"Ei hitto!" Kirosin ääneen, tiputtaen samalla vahingossa puhelimeni tiskiveteen.
"Ei ole totta!" Huusin, kun otin nopeasti puhelimeni pois vedestä, yrittäen laittaa sitä päälle, mutta mitään ei tapahtunut.

Heitin puhelimeni pöydälle ja yritin rauhoittua keskittymällä hengitykseeni.
Kaivoin nopeasti kaappeja ja löysin sieltä pari pakettia nuudeleita, joten laitoin nopeasti veden kiehumaan, sillä en halunnut nyt suututtaa Yoongia ja saada lisää ongelmia.

Miten minä nyt pääsen täältä pois Jungkookin luokse?

Ovikello soi ja menin avamaan oven, jonka takana seisoi Yoongi hymyssä suin. Huokaisin hiljaa, turhautuneena tästä illasta.
"Onneksi pääsin pois sieltä." Yoongi sanoi tullen sisälle kotiinsa.
"Ja hyvä, sä olet siivonnut täällä." Hän jatkoi tyytyväisen näköisenä.
Olin vain hiljaa ja menin lisäämään nuudelit kiehuvaan veteen.
"Tänään en voi vielä juoda, sillä se hoitaja tulee huomenna kotikäynnille tarkistamaan vointini." Yoongi selitti varmasti minulle, mutta en vastannut mitään.

Olin juuri kaatamassa ylimääräiset vedet pois kattilasta, kun oveen koputettiin ja Yoongi meni avaamaan.
"Mitä asiaa?" Kuulin Yoongin kysyvän vihaisena ovella.
"Yoongi?" Kysyin kun hän ei tullut takaisin keittiöön.
Hetken aikaa oli hiljaista joten päätin mennä katsomaan mitä tapahtui.

Kun näin kuka ovella oli, jähmetyin täysin ja vain tuijotin yllättyneenä ja järkyttyneenä häntä silmiin. Ovella seisova Jungkook katsoi silmiini murtuneena ja lähti juoksien pois ovelta.

Nyt hän luulee aivan väärin!

"Mikä tollakin on ongelmana?" Yoongi kysyi ärtyneenä ja paiskasi oven kiinni.
"Eieieieieiei." Valitin hiljaa itselleni.
Yritin miettiä miten pääsisin livahtamaan pois Yoongin luota, kunnes keksin idean. Otin nuudeliannokset käsiini ja tiputin ne lattialle tarkoituksella, jolloin Yoongi tuli keittiöön vihaisena.
"Mitä sä teet?" Hän kysyi hämillään.
"M-mö tiputin nämä vahingossa, mutta mä käyn nyt heti nopeasti kaupassa ostamassa lisää." Sanoin nopeasti, riisuen essun pois päältäni.
"Mutta ainoastaan pari kauppaa on auki tähän aikaan ja ne on aika kaukana." Yoongi huomautti.
"No älä sitten odota mua tänne vähään aikaan." Sanoin, poistuen nopeasti asunnosta.

Kävelin Jungkookin asunnon oven eteen ja koputin oveen, mutta kukaan ei tullut avaamaan, mikä ei itse asiasta yllättänyt minua sen jälkeen mitä hän oli äsken nähnyt.
Koputin uudestaan ja odotin, koputin taas ja odotin ja näin jatkui seuraavan tunnin ajan, eikä hän tullut avaamaan.

Tunsin oloni niin kamalaksi, kun en päässyt selittämään hänelle mitä oikeasti oli tapahtumassa. Olin niin turhautunut ja väsynyt, että lopulta kävin vain istumaan hänen asuntonsa oven viereen.

Säpsähdin kun kuulin oven avautuvan ja nousin nopeasti ylös, katsoen tuota poikaa syvälle silmiin. Hänen silmänsä olivat turvonneet ja hänen nenänsä vuosi.
"Kauanko sä ajattelit jatkaa tota koputtamista?" Hän kysyi, katsoen silmiini surullisena.
"Niin kauan että pääsen selittämään sulle." Sanoin päättäväisenä.
"Noh selitä sitten." Hän sanoi kävellen sisälle kotiinsa, minä perässään.

Hän istui sohvalleen ja minä hänen viereensä, mutta hän siirtyi heti hieman kauemmaksi.
"Jungkook." Huokaisin hiljaa.
"M-mä luulin että sä olet täällä odottamassa mua, kun mä tulen takaisin." Hän sanoi tuijottaen lattiaa.
"Mä tiedän, mutta tuli vähän mutkia matkaan." Sanoin katsellen pojan surullista olemusta.
"Ja päädyit sitten Yoongi koti heilaks." Jungkook sanoi, katsomatta minuun.
"Voinko mä selittää?" Kysyin anovasti ja nuorempi nyökkäsi.

"Mun oli tarkoitus tulla tänne takaisin, kun olin siivonnut mutta juuri aloittaessani tiskaamaan Yoongi soitti ja kerto tulevansa kotiinsa aivan pian ja että mun täytyisi olla tekemässä sille ruokaa." Kerroin, mutta Jungkook ei näyttänyt olevan tyytyväinen.
"Miksi sä et sitten vastannut kun laitoin viestiä ja soitin?" Hän kysyi turhautuneena.
"Koska suutuksissani mä tiputin puhelimeni sinne tiskiveteen." Parahdin ärsyyntyneenä siitä miten tästä päivästä tulikin tällainen.
"Tän päivän piti olla kiva!" Huusin vihaisena, saaden pojan vieressäni tärisemään.
"N-no et ole ainut kuka niin luuli ja toivoi." Hän sanoi ääni väristen.

Turhautunut huokaus karkasi suustani, kun tajusin huutavani ihan turhaan Jungkookille. Eihän hän tähän asiaan voinut vaikuttaa ja hän oli tällä hetkellä vielä surullisempi.

"Anteeksi. Ei mun sulle tässä kuuluisi huutaa." Sanoin pahoittelevasti, katsahtaen häneen.
"Ei se mitään." Kuulin Jungkookin hiljaisen ja hennon äänen sanovan.
"M-mulla vaan oli sua ikävä ja toivoin näkeväni sut mun kotona, enkä Yoongin." Hän sopersi hiljaa, pyyhkien märkiä kasvojaan paitansa hihoihin.
"Voi rakas." Huokaisin, siirtyen lähemmäs häntä.

Halasin hänen kehoaan, joka alkoi täristä enemmän, uuden kyynelvirran tulviessa hänen turvonneista silmistään. Ei mennyt kauaa, kun hän vastasi halaukseen, kietoen kätensä tiukasti ympärilleni.
"Mä olen oikeasti niin pihkassa suhun, että mun sydän tuntuu hajoavan, kun nään sut toisen pojan kanssa." Hän sanoi, saaden pari suolaista kyyneltä tipahtamaan minunkin silmistäni.
"K-kukaan poika ei oo ikinä saanu mua it-itkemään sanomalla noin." Naurahdin meidän molempien itkiessä, puristaen kehojamme lähellä toisiaan.

Nostin pääni ylös kohdatakseni Jungkookin katseen, hänen silmiensä kimmeltäessä. Nojauduin lähemmäs ja painoin huuleni hänen kyyneliensä kosteuttamille ja suolaisille huulille.

Kiitos paljon kun luit❣️

Miten on kaikilla tämä uusi viikko alkanut?
Mulla alkoi ainakin ihan jees, vaikka koulu kyllä stressaa!

Kuinka moni aikoo muuten mennä katsomaan Burn The Stage elokuvaa ja mikä päivä? 😍 Itse ostin liput lisänäytökseen 27 tiistai❣️